Hiilineutraali Otaniemi saa vetoapua Climate-KIC-hankkeesta
Aalto-yliopisto näyttää kestävän kehityksen ja hiilineutraalien kaupunkien mallia omalla kampuksellaan, jota kehitetään vauhdilla kohti energiaomavaraisuutta ja päästöttömyyttä. Juuri allekirjoitettu partnerisopimus EU-laajuisen Climate-KIC -hankkeen kanssa tuo tähän erinomaiset mahdollisuudet.
Climate KIC on Euroopan Teknologiainstituutin (EIT) osaamis- ja innovaatioyhteisö. Se on myös Euroopan suurin ilmastomuutokseen keskittyvä yhteistyöprojekti julkisen ja yksityisen sektorin kesken. Ilmastonmuutoksen torjumisessa Climate KIC yhdistää opetuksen, yrittäjyyden ja innovoinnin.
- Vuosi 2015 on ratkaiseva ilmastonmuutoksen kannalta. EU:lla on nyt näytön paikka kehittyä kohti hiilineutraaleja kaupunkeja ja siihen tarvitaan erittäin fiksuja startup-yrityksiä. Aalto-yliopiston Otaniemen kampusprojekti on loistava alusta yritysten ideoiden demonstroimiseen. Climate KIC:ssa on kyse juuri hyvien ideoiden testauksesta ja skaalaamisesta suureen mittakaavaan, toteaa Climate KIC:n toimitusjohtaja Bertrand van Ee.
Aalto-yliopiston vararehtori Antti Ahlava kertookin, että yrityksillä on tällä hetkellä kova kiinnostus tulla yliopiston kanssa samoihin kortteleihin ja rakennuksiin.
- Climate KIC:n myötä Aalto-yliopisto pääsee tekemään monen tasoista yhteistyötä verkoston muiden partnerien kanssa. Saamme tietotaitoa ja pääsemme isoihin hankkeisiin koko Pohjois-Euroopan mittakaavassa. Meille avautuu mahdollisuus saada rahoitusta, ei vain tutkimukseen, vaan myös yliopistojen ja yritysten väliseen yhteistyöhön, Ahlava jatkaa.
Haussa Euroopan paras cleantech-alan startup
Climate KIC etsii parhaillaan Euroopan parasta cleantech-alan startup-yritystä. Kilpailun finaali käydään lokakuussa Birminghamissa ja kisa sinne lähtevien Pohjoismaiden edustajien paikoista käytiin syyskuun 28. päivänä Otaniemen Urban Millin tiloissa. Mukana oli kuusi yritystä, joista Nanomaji ja RePack edustivat Suomea.
Kisassa startuppien edustajalla oli viisi minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristo yrityksen tuoteidean innovatiivisuudesta, liiketoimintamallista sekä kestävän kehityksen hengestä.
Voittajiksi valittiin kaksi yritystä: suomalainen RePack sekä norjalainen Desert Control. RePack-palvelu on uudelleenkäytettävä pakkaus- ja palautusjärjestelmä, joka soveltuu erityisesti verkkokaupankäyntiin. Desert Cotrol -menetelmä muuttaa autiomaan kustannustehokkaasti viljelykelpoiseksi ja vähentää kasvien veden kulutusta. Voittajat palkittiin sinivalkoisten kukkien kera kumpikin 20 000 euron sekillä.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.