ɫɫÀ²

Uutiset

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa kestävää, elinvoimaista ja osaavaa kaupunkia

Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto vahvistavat strategista kumppanuuttaan ja syventävät yhteistyötään uudella kumppanuussopimuksella, jonka kaupungin pormestari ja Aalto-yliopiston rehtori allekirjoittivat tammikuussa 2026. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön pääteemat ovat elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys sekä tutkimusyhteistyö ja osaava työvoima, ja se pohjautuu vahvasti yliopiston tutkimukselliseen ja opetukselliseen osaamiseen.
Kaksi miestä puvuissa istuu pöydän ääressä asiakirjojen kanssa. Takana on peili ja maljakko kukilla.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ja Helsingin kaupungin pormestari Daniel Sazonov. Kuva: Sakari Röyskö

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston kumppanuus rakentuu pitkään jatkuneelle yhteistyölle ja tähtää kaupunkilaisten, opiskelijoiden ja koko pääkaupunkiseudun elinvoiman vahvistamiseen.  

"Aalto-yliopisto rakentaa kestävää tulevaisuutta kouluttamalla tulevaisuuden muutoksentekijöitä tutkimukseen perustuvan tiedon, luovuuden ja yrittäjämäisen ajattelun avulla. Helsingin kanssa tehtävä yhteistyö tarjoaa ainutlaatuisen alustan ratkaisuille, joilla on konkreettinen vaikutus kaupunkilaisten arkeen ja alueen elinvoimaan", sanoo Aalto-yliopiston rehtori ±õ±ô°ì°ì²¹&²Ô²ú²õ±è;±·¾±±ð³¾±ð±ôä
 
"Helsinki tarvitsee lisää osaamista, elinvoimaa ja kasvua. Aalto-yliopiston kanssa solmittava uusi kumppanuussopimus tukee tavoitettamme olla kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kestävästi kehittyvä kaupunki, jossa uudet ideat ja osaajat voivat kasvaa ja menestyä", sanoo pormestari Daniel Sazonov.  

Allekirjoitettu kumppanuussopimus vuosille 2026–2030 on jatkoa aikaisemmalle viisivuotiskaudelle. Sen aikana Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat tehneet laaja-alaista yhteistyötä ja kehittäneet muun muassa yrityshautomopalveluita ja pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyötä, järjestäneet johtamisvalmennuksia kaupungin henkilöstölle sekä tuoneet esiin yliopiston tarjontaa kaupungin nuorille.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âön pääteemoilla kohti kestävästi kehittyvää ja vetovoimaista kaupunkia 

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö syvenee erityisesti kolmen pääteeman saralla, jotka muodostavat sopimuksen rungon ja tukevat molempien osapuolien pitkän aikavälin tavoitteita. 

Elinvoima, innovaatiot ja yrittäjyys -teemaan liittyvät laaja-alainen osaamis- ja tutkimuspohjainen yrittäjyysyhteistyö, innovaatioiden kaupallistaminen ja kasvuyritystoiminnan kehittäminen sekä luovien alojen ja muotoilun vahvistaminen. 

°Õ³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ²â³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö-teema konkretisoituu monialaisen tiedon ja kestävän kaupunkikehityksen yhdistämisessä kaupungin toimiessa tutkimusalustana ja -kohteena, sekä tutkimustiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa.

Osaava työvoima -teemaan liittyy kansainvälisen houkuttelevuuden, kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisen ja korkeakoulutuksen saavutettavuuden parantaminen. Lisäksi tulevaisuuden työvoiman osaamistarpeet ja kaupungin henkilöstön kehittäminen ovat teeman yksi osa-alue.

Kumppanuus nostaa esiin kaupungin muotoilu- ja arkkitehtuuriosaamista  

Muotoilu ja arkkitehtuuri nousevat kansainvälisessä kilpailussa Helsingin kaupungille yhä tärkeämmiksi erottautumistekijöiksi. Aalto-yliopisto on taiteen ja suunnittelun alueella yksi kärkiyliopistoista maailmassa. 

Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteisenä tavoitteena on rakentaa kansainvälistä mainetta ja tunnettuutta muotoilua ja arkkitehtuuria uudistavana kaupunkina ja yliopistona. Tavoite konkretisoituu tulevina vuosina, kun Helsingin kaupunki ja Aalto-yliopisto tekevät tiivistä yhteistyötä arkkitehtuurin ja designin juhlavuoden suunnittelussa. Juhlavuotta vietetään vuonna 2030, jolloin Helsingin Etelärantaan valmistuu uusi Arkkitehtuuri- ja designmuseo.

"Aalto-yliopistossa on vahvaa muotoilu- ja arkkitehtuuriosaamista ja siksi yhteistyömahdollisuudet arkkitehtuurin ja designin juhlavuoden suunnittelussa ja toteutuksessa Aalto-yliopiston kanssa ovat erittäin innostavia", Sazonov kertoo.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.