ɫɫ

Uutiset

Health Capital Helsingille merkittävä rahoitus

Tavoitteena on tukea alan yritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä.
hch_logo_www_fi_fi.jpg

Health Capital Helsinki (HCH) on saanut merkittävän rahoituskokonaisuuden life science - ja terveysteknologia-alan kehittämiseen. Tavoitteena on tukea alan yritysten syntyä, kasvua ja kansainvälistymistä. Rahoitettujen kahden hankkeen kokonaissuuruus on hieman yli miljoona euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö tukee kehittämistyötä noin puolella miljoonalla ja Hämeen ELY-keskus kahdellasadallatuhannella eurolla.

Vuoden 2017 alussa käynnistyneissä hankkeissa luodaan Suomeen räätälöity huipputason kehitysohjelma life science - ja terveysteknologia-alan tutkijoille ja startup-yrityksille. Kokonaisuuden keskeisenä tavoitteena on parantaa alan tutkijoiden, yrittäjien ja yritysten avainhenkilöiden valmiuksia rakentaa kansainvälisesti kilpailukykyistä, kasvavaa liiketoimintaa.

”Käynnistyneillä hankkeilla parannetaan life science- ja terveysteknologia-alan tutkijoiden ja startup-yritysten kaupallistamisosaamista ja vahvistetaan yritysten pääomasijoituskelpoisuutta ja kansainvälisiä verkostoja”, kuvailee Health Capital Helsingin Senior Business Advisor Pasi Sorvisto.

Kokonaisuuteen sisältyy pääosin työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama mentorointiprosessi ja kyvykkyyksien kehittämishanke (SPARK Finland), joka toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön, Health Capital Helsingin ja Tampereen yliopiston yhteisenä kehittämistyönä. Tässä hankkeessa kansainväliset asiantuntijat valmentavat tutkijoita ja kliinisen hoitotyön ammattilaisia ideoidensa kaupallistamiseen sekä hiovat osallistujien tuotekehitys- ja liiketoimintataitoja. Hankkeeseen on haettu mallia useista kansainvälisesti menestyneistä liiketoiminnan rakentamisen ohjelmista, muun muassa Stanfordin yliopiston kehittämästä SPARK-prosessimallista.

Pääosin ELY-keskuksen rahoittamassa, Uudellamaalla toteutettavassa toisessa hankkeessa puolestaan alkuvaiheen yritykset saavat kansainväliseltä asiantuntijaverkostolta toimialakohtaista neuvontaa ja tukea muun muassa liiketoimintamallinsa ja kansainvälisen yhteistyöverkostonsa kehittämiseen. Hanke koostuu Suomessa toteutettavista seminaari- ja koulutusosioista sekä käytännön valmennusjaksoista, jotka järjestetään Yhdysvalloissa ja Saksassa.

Terveysteknologia- ja life science -ala on Suomen johtava huipputeknologian ala, jonka vienti on viime vuosina ollut jatkuvassa kasvussa. Uudellamaalla terveysteknologia, lääkeala ja life science -ala työllistävät tällä hetkellä yhteensä 12 000 henkilöä ja alojen kokonaisliikevaihto on noin 5,5 miljardia. Toistaiseksi kansainvälisiä kasvuyrityksiä on kuitenkin Suomessa melko vähän. Kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa menestyminen vaatii yrityksiltä kansainvälistä liiketoimintaosaamista ja markkinoiden ymmärtämistä.

”Nyt käynnistetyn kehitystyön tavoitteena on nostaa pääkaupunkiseutu ja Suomi Pohjois-Euroopan life science- ja terveysteknologia-alan tutkimuksen ja liiketoiminnan tärkeimmäksi keskukseksi sekä lisätä alan työpaikkoja ja kasvuyrityksiä koko maassa”, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva kertoo. Kehitystyö tukee hallituksen terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kärkihankelinjauksia.

Health Capital Helsinki (HCH) on pääkaupunkiseudun life science- ja terveysteknologia-alojen tutkimuksen, osaamisen ja liiketoiminnan keskittymä, jonka ovat perustaneet Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja HUS. HCH toimii Helsinki Business Hubissa, joka on Helsingin seudun elinkeinoyhtiö ja edistää ulkomaisten yritysten sijoittumista sekä innovaatiovetoisten yritysten kasvua ja kehittymistä Helsingin seudulla.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.