Hanke käynnistyy: Uutta tietoa sote-ammattilaisten koulutukseen, johtamiseen ja työtapoihin
Kuinka sosiaali- ja terveydenhuollon muutokset vaikuttavat sosiaali- ja terveydenhuollossa työhön, moniammatilliseen tiimityöhön ja henkilöstön osaamistarpeisiin? Entä päätöksentekoon, johtamiseen, työnjakoon ja digitaalisiin palveluihin?
Vastauksia, toimintamalleja ja tietoa päättäjien tarpeisiin haetaan uudessa kolmivuotisessa tutkimus- ja kehittämishankkeessa: Osaavan työvoiman varmistaminen sosiaali- ja terveydenhuollon murroksessa (COPE).
Tutkimuksessa ovat mukana yhteisenä konsortiona Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Laurea-ammattikorkeakoulu. Hanke on Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama.
Tulossa konkreettisia tuotoksia
Tavoitteena on tuottaa aineksia opetussuunnitelmiin ja oppisisältöihin, johtamismalleihin ja asiakaspalveluun. Osa tuloksista heijastunee osaksi lainsäädännön kehittämistä ja sen valmistelua.
Korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen lisäksi toteutuksessa painotetaan vuorovaikutusta alan toimijoiden kanssa sekä tiedon saamista päättäjien ja asianosaisten käyttöön helposti ja oikeaan aikaan. Kehittämistyö tapahtuu tästä syystä yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon päättäjien, ammattilaisten, opettajien ja opiskelijoiden sekä johtajien kanssa useissa eri organisaatioissa.
Tutkimuksen johtajana toimii tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki ձ᳢:ä.&Բ;
Hän korostaa, että tutkimus on nyt hyvin ajankohtainen ajatellen sekä Suomen tilannetta että kansainvälisesti käytävää keskustelua. Sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksen taustalla vaikuttavat sote-uudistuksen lisäksi esimerkiksi lisääntyvät tehokkuusvaatimukset, ikääntyvä väestö ja maahanmuuttajien kasvava osuus sekä asiakkaina että työntekijöinä.
- Erityisen ilahtunut olen siitä, että tässä tutkimuksessa on henkilöstön vahvasti mukana, sillä henkilöstö on tärkein voimavara, siihen käytetään eniten rahaa ja sen avulla saadaan paras tulos, iloitsee Ilmo Keskimäki
- Tutkimuskonsortiossa on laajaa osaamista työyhteisöjen toiminnasta ja johtamisesta, digitalisaatiosta, koulutuksesta, maahanmuuttajakysymyksistä ja sosiaali- ja terveydenhuollosta. Hanke on monitieteinen ja hyödyntää erityyppisiä tutkimusmenetelmiä, kertoo Keskimäki.
Mukana viisi tutkimuskokonaisuutta
Hankkeessa kehitetään koulutuksen ja elinikäsen oppimisen menetelmiä. Samoin tutkitaan, miten voidaan parantaa maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen työelämään sekä lisätä mahdollisuuksia hyödyntää heidän osaamistaan ja taitojaan. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden hallinnon ja johtamisen kehittämiseen haetaan muutoksia. Digitalisaation haasteisiin etsitään ratkaisuja käyttäjälähtöisellä suunnittelulla ja innovatiivisilla työjärjestelyillä.
Aalto-yliopisto vastaa työpaketista, jonka tavoitteena on tutkia, miten terveydenhoidon ammattilaisia voidaan tukea digitalisaatiossa ja miten sähköisten palvelujen laatua voidaan parantaa kansalaisen näkökulmasta. Kokonaisuudesta vastaa dosentti Sari Kujala.
Kompetenssia, päätöksentekoa ja elinikäistä oppimista tutkitaan Laurea-ammattikorkeakoulun johtamassa hankkeessa. Yliopettaja Soile Juujärvi vastaa toteutuksesta.
Hallintoon ja johtamiseen paneudutaan Itä-Suomen yliopiston ja professori Vuokko Niirasen johtamassa hankkeessa. Tutkimuksessa analysoidaan erityyppisiä ja eri vaiheessa olevia sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiouudistuksia toiminnan ohjauksen ja johtamisen sekä työntekijöiden organisaatio-kansalaisuuden ja osaamisen johtamisen näkökulmasta. Tarkastelussa on myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuva valtionohjausta ja sen muutokset sekä ministeriöiden väliset suhteet sote-alan kehittämisessä.
THL vastaa kahdesta tutkimuksen osasta. Tutkimuspäällikkö Timo Sinervo vetää osuutta, jossa analysoidaan muuttuvaa työtä ja uudenlaisia osaamisen tarpeita, joita uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto edellyttää. Tästä yhtenä esimerkkinä on integraatio.
Erikoistutkija Tarja Heponiemen johtamassa työpaketissa selvitetään maahanmuuttajien sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen tilaa sekä esitellään ja pilotoidaan hyviä käytäntöjä maahanmuuttajien työssä tapahtuvan koulutuksen parantamisessa. Lisäksi selvitetään kulttuurisesti monimuotoisen työyhteisön toimintaa, haasteita ja johtamista.
Seuraa hanketta Twitterissä
äپٴᲹ:
Ilmo Keskimäki
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 7689
etunimi.sukunimi@thl.fi
Sari Kujala
dosentti
Aalto-yliopisto
etunimi.sukunimi@aalto.fi
Soile Juujärvi
yliopettaja
Laurea-ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@laurea.fi
Vuokko Niiranen
professori
Itä-Suomen yliopisto
etunimi.sukunimi@uef.fi
Timo Sinervo
THL
ٳٰܳ쾱ܲääö
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tarja Heponiemi
THL
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@thl.fi
Lue lisää uutisia

Kurssikirjojen kirjoittaja ja tiedekirjailija – tiesitkö, että olet oikeutettu lainauskorvaukseen?
Kaikki tekijät, jotka ovat kirjoittaneet tekstiä teokseen, jota lainataan kirjastoista, ovat oikeutettuja lainauskorvaukseen.
Unite! Seed Fund 2025 - Aaltolaisia mukana 15 hankkeessa
Vuoden 2025 Seed Fund -haussa 30 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 15 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Alumni Ella Ahmas: ”Euroopan komissiolle töihin pääseminen oli hieno juttu ja uskoisin, että nuorempi Ella olisi minusta tosi ylpeä”
Kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen maisteriohjelmassa opiskellut Ella Ahmas löysi työharjoitteluista saamansa kokemuksen avulla oman juttunsa ja päätyi Euroopan komissiolle töihin nykyiseen tehtäväänsä.