HAMK ja Aalto-yliopisto strategiseen yhteistyöhön
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Aalto-yliopisto ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen. Sopimus sisältää kolme pääaluetta: pedagogisen yhteistyön, opintopolkujen joustavoittamisen ja innovaatiotoimintaan liittyvän yhteistyön.
Pedagogisen yhteistyön ja opintopolkujen joustavoittamisen tavoitteena on kehittää yhteisiä koulutustoteutuksia ja lisätä sekä opiskelijoiden että opetushenkilökunnan liikkuvuutta korkeakoulujen välillä. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöalueilla kehitetään myös koulutusvientiä.
HAMKin toiminta-alueen yrityksille yhteistyö tuo mahdollisuuksia löytää uusia, kansallisen tason yhteistyökumppaneita Aalto-yliopiston avulla. Korkeakoulut täydentävät hyvin toisiaan: Aalto-yliopisto toimii tekniikan, talouden ja taiteen aloilla, ja HAMKin vastaavia aloja ovat tekniikka, liiketalous ja muotoilu. Osapuolet suunnittelevat tutkimusinfrastruktuurien ja tilojen yhteiskäyttöä sekä yhteistyötä esimerkiksi molemmille tärkeällä biotalouden alueella.
"On selvää, että kilpailu korkeakoulukentällä käydään kansainvälisesti. Parhaimmillaan kilpailun tuloksista hyötyy oma toiminta-alueemme ja koko Suomi. Uusi yhteistyö vahvistaa meitä tässä kilpailussa ja lisää samalla kykyämme toimia elinkeinoelämää uudistavasti", HAMKin rehtori-toimitusjohtaja Pertti Puusaari toteaa.
"Aalto-yliopistolle on tärkeää tehdä yhteistyötä laajasti kotimaisten korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Tiiviiden verkostojen avulla olemme yhdessä vahvempia kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Uskon, että Aallon innovaatioekosysteemin ja Hämeen alueen toimijoiden tiiviimpi yhteistyö luo uutta osaamista, uudistumiskykyä, elinvoimaa ja työpaikkoja", Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä sanoo.
Vahvoja toimijoita
Aalto-yliopisto on suomalaisille vahvuuksille rakentuva kansainvälinen yliopisto, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 12 000 opiskelijaa ja 400 professoria, ja sen kampukset sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.
Hämeen ammattikorkeakoululla on lähes 8000 opiskelijaa seitsemällä kampuksella eri puolilla Kanta-Hämettä ja Etelä-Pirkanmaata. Vuonna 2017 HAMKista valmistui 1189 amk- tai yamk-tutkintoa ja 446 ammatillista opettajaa. Lisäksi HAMKilla on tytäryhtiö Hämeen ammatti-instituutti, joka tarjoaa toisen asteen koulutusta luonnonvara-alalla.
Aallon rehtori Ilkka Niemelä (vas.) ja HAMKin rehtori-toimitusjohtaja Pertti Puusaari allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Hämeenlinnassa. Kuva: Paula Numminen / HAMK.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.