Hae Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailuun!
Kilpailutöiden haku lasten ja nuorten Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailuun on auki.
Lasten ja nuorten tutkimus- ja keksintökilpailu Tutki-Kokeile-Kehitä järjestetään tänä lukuvuonna 35. kertaa. 6–20-vuotiaille suunnattuun TuKoKe-kilpailuun voi lähettää kilpailutöitä helmikuun alkuun saakka.
2015 kilpailu
Kilpailu on käynnissä ja töitä voi lähettää 1.2.2015 saakka.
Palkinnot
Kilpailussa jaetaan palkintoina rahastipendejä. Lisäksi jaetaan sponsoreiden erityispalkintoja ja ohjaajapalkintoja. Kilpailun perusteella valitaan Suomen edustajat Euroopan Unionin Young Scientists (EUCYS) -kilpailuun sekä Yhdysvalloissa järjestettävään Intel International Science and Engineering Fair (Intel ISEF) -tiede- ja teknologiakilpailuun.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.