ɫɫÀ²

Uutiset

Hae nyt FITechin syksyn kursseille

FITech-verkostoyliopiston syksyn opintotarjonta sisältää 40 Aalto-yliopiston kurssia. Opinnot ovat maksuttomia kaikille suomalaisille ja Suomessa vakituisesti asuville.
Kaksi ihmistä kävelee käytävällä ja puhuu keskenään.

FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä jälleen runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin. Haku kursseille on auki läpi kesän ja päättyy noin viikkoa ennen kunkin kurssin alkua.

Ensimmäiset kurssit käynnistyvät elokuussa, mutta kursseja alkaa myös myöhemmin pitkin syksyä. Lisäksi tarjolla on yhteesä yli 70 kurssia, joiden opiskelun voi aloittaa milloin tahansa ja suorittaa omaan tahtiin.

Voit aloittaa alkeista uuden aiheen opettelun tai perehtyä johonkin paremmin tuntemaasi aiheeseen keski- tai syventävän tason kursseilla. Monet kurssit järjestetään joustavasti etäopintoina.

Tutustu kaikkiin FITechin syksyn opintoihin .

Poimintoja syksyn FITech-kurssitarjonnasta

Osa ICT-kursseista maksuttomana tarjolla viimeistä kertaa

Otathan huomioon, että FITech ICT -hankkeen alla olevat kurssit eivät tule hakuun keväälle 2024. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän hankerahoituksen ansiosta FITech ICT -kurssit ovat olleet muiden FITech-opintojen tavoin maksuttomia. Hankkeen rahoituskausi päättyy vuoden 2023 lopussa, mikä tarkoittaa, että hankkeen alla olevat kurssit ovat nykymuotoisina maksuttomia enää tämän vuoden ajan 31.12.2023 asti. 

Osa kursseista saattaa siirtyä muiden FITechin hankkeiden tarjontaan, mutta mikäli haluat varmistaa pääsyn jollekin tietylle kurssille, kannattaa se suorittaa tämän vuoden aikana. 

Muiden hankkeiden (energiavarastointi, 5G-teknologia ja vetytalous) rahoituskaudet jatkuvat vielä tämän vuoden jälkeenkin. Myöskään FITech-verkostoyliopiston toiminta ei ole päättymässä. 

Lue lisää

Kolme ihmistä kävelee vierekkäin alas portaita.

FITech-verkostoyliopisto

Opiskele suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta. Kurssit soveltuvat niin aikuis- kuin tutkinto-opiskelijoillekin.

Opiskelu Aallossa
Nuori mies istuu rakennuksen kiviportailla ja selailee puhelintaan.

FITechin opintotarjonnassa maksuttomia opintoja toisen asteen opiskelijoille

Aalto-yliopiston kurssien aiheina mm. ohjelmoinnin ja mobiilisovellusten perusteita, Python-ohjelmointia sekä koneoppimista.

Uutiset
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.