ɫɫÀ²

Uutiset

Gradu on lopputyö, ei elämäntyö!

Opiskelijat tenttasivat laskentatoimen ja yritysjuridiikan alan alumneja suositussa Tenttaa työnantajaa -tilaisuudessa.
Tilaisuudessa kuultiin Assistant Controller Emilia Rantalan, CFO Sari Helanderin, Senior Associate Peter Rögårdin ja Director (Taxation and Group Accounting) Visa Randellin omat uratarinat ja keskusteltiin työelämästä yleisestikin.

Nyt jo neljättä kertaa Kauppakorkeakoululla järjestetyssä uratilaisuudessa perehdyttiin tällä kertaa laskentatoimen ja yritysjuridiikan alan työmahdollisuuksiin ja työn sisältöihin. 

"Opin sen, ettei ensimmäinen työpaikka määrittele loppuelämää", oli erään tilaisuuteen osallistuneen opiskelijan suora palaute heti tilaisuuden jälkeen. Tenttaa työnantajaa onkin Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelujen kehittämä konsepti, jonka perimmäisenä ideana on tehdä kunkin koulutusalan työtehtäviä näkyväksi opiskelijoille jo opintojen aikana. Näin ollen opiskelijat saavat realistisen kuvan siitä, millaisia vaihtoehtoisia urapolkuja heillä voisi olla edessä ja millaista työ omalla alalla ihan oikeasti on.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla 16.11. järjestetyssä tilaisuudessa opiskelijoiden tentattavana oli neljä alumnia, jotka kertoivat jokainen oman uratarinansa sekä vastasivat opiskelijoiden kysymyksiin alan työtehtävistä, niiden hyvistä ja huonoista puolista, omaan kokemukseensa perustuen. Paikalle Wihuri-saliin olivat saapuneet Assistant Controller Emilia Rantala KONEelta, CFO Sari Helander Postilta, Senior Associate Peter Rögård PwC:lta ja Director (Taxation and Group Accounting) Visa Randell Tiedolta.

"Oli ilo huomata, että tällä kertaa kaikki neljä tentattavaa alumniamme edustivat myös Kauppakorkeakoulun partneriyrityksiä, joiden kanssa teemme jo muutenkin tiivistä yhteistyötä usealla eri osa-alueella", totesi tilaisuuden avannut Annemari Rautio Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluista. Hän kertoi laskentatoimen ja yritysjuridiikan pääainelukijoiden olevan varsin turvallisilla vesillä tulevaisuuden suhteen, sillä laskentatoimea pääaineena lukevista 84 % on valmistumishetkellä jo töissä. Yritysjuridiikassa tilanne on vielä parempi: heistä peräti 92 %:lla on työpaikka valmistumishetkellä.  

Ohjeita ja neuvoja

Jopa varsinaisia työn sisältöjen kuvauksia enemmän keskustelu polveili siinä, kuinka alumnimme ovat onnistuneet sovittamaan työn ja vapaa-ajan toisiinsa, mitä ohjeita he antaisivat valmistumisen kynnyksellä oleville opiskelijoille ja mitä oivalluksia he ehkä ovat jo saaneet oman työuransa aikana.

Joukon pisimmän työuran tähän asti tehnyt oli Postin Sari Helander.
"Pitäkää perheestä huolta. Lapset ja ura on mahdollista yhdistää", hän kannusti.

"Gradu on lopputyö, ei elämäntyö", kiteytti puolestaan Visa Randell Tiedolta ja lisäsi: "Jos joku menee pieleen, niin sekin on oppimiskokemus."

"Olkaa laaja-alaisesti mukana kaikessa, ei vain omissa siiloissa. Gradu ensin pois alta", oli myös PwC:n Peter Rögårdin neuvo työuraa aloitteleville.

"Motivoiva tilaisuus, ihania ihmisiä ja uratarinoita. Syntyi myönteinen tunne siitä, että toivoa on", totesi tilaisuuteen osallistunut laskentatoimen pääaineopiskelija.

Kannattaako uraa suunnitella?

Paljon keskustelua herätti myös se, voiko ja jos voi, niin kannattaako omaa uraa suunnitella pitkäjänteisesti. Se mikä sopii yhdelle, ei taas välttämättä sovi toiselle. 

"En päätynyt nykyisen työnantajani palvelukseen sattumalta. Haluan kansainvälisen uran, joten siksi KONE", kertoi Emilia Rantala. 

"En varsinaisesti ole suunnitellut uraani, vaan olen mennyt aina kohti mielenkiintoisia työtehtäviä. Urakehitykseni ei ole ollut lineaarista ja olen ollut myös onnekas, sillä globaali yritys tarjoaa paljon etenemismahdollisuuksia", totesi puolestaan Postin Sari Helander.

Kaikki alumnimme olivat yhtä mieltä siitä, että on muutamia asioita, jotka edistävät urakehitystä yleisesti.

"Kielitaito ja uusien kulttuurien ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, painottivat sekä Visa Randell että Sari Helander. "Viestintä, neuvottelutaidot, opintoja myös oman fokusalueen ulkopuolelta", neuvoivat Emilia Rantala sekä Peter Rögård.

"Uran miettiminen on usein tuntunut hieman stressaavalta aiheelta, mutta alumnien tarinat auttoivat osaltaan vähentämään turhaa stressiä ja ymmärtämään, että kaikenlaiset mahdollisuudet ovat avoinna, taustasta liikaa riippumatta", kiteytti tilaisuuden annin oivasti eräs tilaisuuteen osallistunut opiskelija.  

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.