ɫɫ

Uutiset

FITech-verkostoyliopisto käynnistää uuden hankkeen matematiikan koulutuksen kehittämiseksi

Matematiikan osaamisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, ja sen osaamistasoa on varaa nostaa. FITechin uuden hankkeen tavoitteena on lisätä matematiikan koulutuksen vetovoimaa ja sujuvoittaa opiskelijoiden oppimispolkua. Aalto-yliopiston koordinoimassa hankkeessa ovat mukana muut FITech-jäsenyliopistot sekä Helsingin yliopisto.
Kaksi henkilöä kirjoittaa pöydän ääressä värikkäillä kynillä muistilappuihin. Pöydällä makaa taulu, johon on kiinnitetty lisää muistilappuja.

Matematiikan osaamisvaje vaikeuttaa opinnoissa etenemistä 

Luonnontieteet ja matematiikka on tunnistettu kansallisessa ennakointityössä keskeisiksi tulevaisuuden osaamisalueiksi useilla toimialoilla. Matematiikan osaaminen on merkittävä pullonkaula Suomessa sekä lukiolaisten että aikuisopiskelijoiden keskuudessa, ja osaamisvaje estää monia opiskelijoita etenemästä sujuvasti yliopisto-opinnoissa. 

FITechin uudessa kehityshankkeessa edistetään 

  • matematiikan koulutuksen sisällöllistä kehittämistä,
  • opetussuunnitelma- ja opetusyhteistyötä,
  • yliopistojen profiloitumista sekä
  • perusopintojen tarpeettomien päällekkäisyyksien vähentämistä. 

Hanke pyrkii lisäämään matematiikan ja tekniikan koulutuksen vetovoimaa ja opiskelijoiden motivaatiota opiskella matematiikkaa osana opintojaan.  

Hankkeen aikana kehitetään matematiikan digipedagogiikkaa ja tuotetaan laadukkaita opetusmateriaaleja. Tavoitteena on myös kasvattaa tavoiteajassa valmistuneiden opiskelijoiden lukumäärää esimerkiksi joustavoittamalla opiskelijoiden siirtymistä koulutuspolkujen välillä. 

“Matematiikan osaamistason lasku näkyy sekä yliopisto-opinnoissa että työelämässä. Tämän hankkeen turvin voimme paremmin vastata tähän haasteeseen. Tuloksista hyötyvät lukiolaiset, korkeakoulujen opiskelijat ja opettajat sekä aikuisoppijat, jotka haluavat virkistää unohtuneita taitoja”, sanoo hankkeen akateeminen johtaja, vanhempi yliopistonlehtori Simo Ali-Löytty Tampereen yliopistosta. 

Hanketyöskentely käynnistynyt, kesto 2026 loppuun 

Maaliskuussa 2025 käynnistyneen hankkeen tavoitteita edistetään neljän työpaketin voimin. Hankkeen sisältöjä koordinoi Aalto-yliopiston FITech-tiimiin palkattu projektipäällikkö Jaakko Hyytiä

Hyytiä on työskennellyt viimeiset 10 vuotta erilaisissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa muun muassa tutkijana ja projektipäällikkönä. Hänellä on laaja kokemus etenkin monitieteisistä ja useiden organisaatioiden laajuisista EU-rahoitteisista projekteista. Erityisesti Hyytiän osaaminen liittyy jatkuvaan oppimiseen. 

"Uteliaana generalistina pyrin elämään elinikäisen oppimisen hengessä, eikä mikään ole niin opettavaista kuin työskennellä itseään fiksumpien asiantuntijoiden kanssa. Matematiikan korkeakouluopetusta kehittävä hanke on sisällön puolesta minulle täysin uusi aluevalloitus, joten tässä on hienoa olla mukana", Hyytiä sanoo. 

Matematiikan kehityshanke kestää vuoden 2026 loppuun asti. Hankkeessa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi, ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM).

äپٴᲹ

Jaakko Hyytiä

ʰپääö

Lue lisää

Henkilö istuu merinäköalan edessä kuulokkeet päässä ja selaa tablettia hymyillen.

Elämänlaajuinen oppiminen

Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonta auttaa sinua kehittämään osaamistasi alati muuttuvassa ympäristössä.

Kolme henkilöä työskentelee yhdessä kannettavan tietokoneen edessä, valkoinen tiiliseinätausta.

FITech-verkostoyliopisto

FITech tarjoaa suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta.

Elämänlaajuinen oppiminen
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.

FITech-verkostoyliopiston verkkosivut.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.