Experience Platform: Mikä on immersiivisen äänen tulevaisuus?
Tapahtuman tavoitteena on yhdistää ruohonjuuritason oivalluksia ja suuren mittakaavan immersiivisen äänen installaatioita. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua viimeisimpiin tilaäänisovelluksiin ja keskustella mikä on AR- ja VR-kokemusten tulevaisuus.
- Vakiintuneita immersiivisen äänen käytänteitä ja terminologiaa ei vielä oikein ole. Mutta nyt kun virtuaalitodellisuus jälleen kerran on vahvasti esillä, myös äänen osalta halutaan välittää koko luonnollinen ääniympäristö, ei vain stereotekniikalla äänitettyä ja toistettua ääntä, sanoo Aalto-yliopiston akustiikan professori Tapio Lokki.
Immersiivinen ääni, tilaääni viittaa äänitys- ja äänentoistotekniikoihin, joilla pystytään välittämään kuuntelijan ympärillä oleva ääniympäristö todenmukaisemmin kuin normaalilla stereotekniikalla.
- Aalto Experience Platform ja Digi Platform ovat tunnistaneet immersiivisen ääntä yhdeksi tutkimuskohteista, joissa Aalto-yliopistolla on maailmanluokan osaamista. Haluamme tuoda Aallon tutkimusta ja osaamista julki laajemmalle yleisölle sekä esitellä viimeisimpiä immersiivisen äänen sovelluksiamme, kertoo Aalto-yliopiston Experience Platformin projektipäällikkö Markus Ahola.
Tilaisuuden puhujia ovat Philharmonia Orchestran (Lontoo) digitaalisten innovaatioiden ja kumppanuuksien päällikkö Luke Ritchie, Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmberg sekä Aalto-yliopiston uuden median professori Lily Díaz-Kommonen, akustiikan professorit Ville Pulkki ja Tapio Lokki ja säveltäjä, tohtori Andrea Mancianti.
Aalto-yliopiston Experience Platform ja Digi Platform järjestävät tapahtuman yhteistyössä Aalto-yliopiston Virtual Cinema Labin, Taideyliopiston ja Sibelius-Akatemian, MiklagardArtsin sekä Helsingin taidemuseon kanssa. Tapahtuma on The Virtual Orchestra: Sibelius 360 -tapahtuman oheistapahtuma.
Tilaisuus on maksuton ja suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Ilmoittaudu täällä:
Aika: 16.8.2018 klo 13-16
Paikka: Musiikkitalo, Sonore-sali, Mannerheimintie 13 A, 00100 Helsinki
äپٴDz:
Projektipäällikkö Markus Ahola, Experience Platform, Aalto-yliopisto, markus.ahola@aalto.fi, 050 401 1435
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.