Energiamurros vaatii oikein ajoitettuja investointeja
KAUTE talks x Aalto-yliopisto -webinaarin 7. huhtikuuta juonsi Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja Matti Liski. Mukana keskustelemassa olivat Wärtsilän energiaratkaisujen johtaja Matti Rautkivi sekä St1:n uusiutuvan energian liiketoimintajohtaja Miika Johansson.
Liski huomautti, että nopea siirtymä uusiin energiamuotoihin on onnistunut ennenkin. Esimerkiksi Ranska onnistui leikkaamaan energiantuotannon päästönsä yhteen kymmenykseen siirtymällä ydinvoimaan 1970- ja 80-luvuilla.
Ilmaston lämpenemisen ja päästötavoitteiden takia energiantuotannossa tarvitaan kuitenkin uusia, kestävämpiä ratkaisuja. Maailmalla hallitukset ovat reagoineet tähän tukemalla vihreiden teknologioiden käyttöä ja toisaalta verottamalla sekä hinnoittelemalla vanhoista teknologioista aiheutuvia päästöjä.
“Nämä linjaukset luovat kasvavaa kysyntää uusille teknologioille”, Liski totesi.
Missä muutostarve on suurin?
Johansson toi puheenvuorossaan esiin, että on tärkeää analysoida, mitkä energiateknologiat ja -sektorit vaativat eniten muutoksia. Esimerkiksi nykyinen nestemäisen polttoaineen infrastruktuuri soveltuu hyvin uusiutuvien polttoaineiden jakeluun, kun taas sähköautojen lataamisen helpottamiseksi on rakennettava kokonaan uutta infrastruktuuria.
“Energiayhtiöiden suurin haaste on ajoittaa uusiin teknologioihin ja markkinoihin kohdistuvat investoinnit oikein”, Johansson sanoi.
Rautkiven mukaan COVID-19 pandemia on auttanut yksilöitä ja yrityksiä ymmärtämään, kuinka suuria muutoksia Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin pääsemiseksi vaaditaan. Hän kertoi myös Wärtsilän Afrikassa tehdyistä hankkeista, joissa paikalliset aurinko- ja tuuliolosuhteet ovat osoittautuneet hiilikaivoksia halvemmaksi vaihtoehdoksi tuottaa energiaa.
“Vaikka kaikki tulee muuttumaan, voimme ottaa tämän haasteen mahdollisuutena ja ratkaista se olemassa olevilla keinoilla”, Rautkivi kertoi.
Teknologiajäteillä sanansa sanottavana
Asiantuntijat totesivat lopuksi, että Amazonin ja Googlen kaltaisilla teknologiajäteillä on vielä sanansa sanottavana energiamurroksessa. Heillä on resursseja paitsi investoida uusiutuviin teknologioihin, myös tarjota keräämänsä datan avulla yhä halvempia energiaratkaisuja kuluttajille. Energia-alalla saatetaan nähdä suuria mullistuksia seuraavien vuosien aikana.
KAUTE talks x Aalto-yliopisto -webinaarisarja toi tutkijat ja tutkimuksen soveltajat yhteen keskustelemaan uusimmasta tutkimuksesta ja sovelluksista ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Webinaarisarja sisälsi kolme tapahtumaa 2020–2021: Datavetoinen tulevaisuus 9.12., Monimuotoisuus ja osallisuus organisaatioissa 2.2. sekä Nollahiilistä yhteiskuntaa rakentamassa 7.4.
Katso kaikki KAUTE talks x Aalto-yliopisto -webinaarien tallenteet
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.