ɫɫ

Uutiset

Energiaa, jota ei löydy mistään muualta

Slushin imu syntyy yhteisön palosta ja siitä, että yrittäjien auttaminen on tekijöille kaikki kaikessa.

Marraskuinen Helsinki on kinkkinen markkinoitava: pimeä, kolea ja ankea. Silti sinne rynnistää pian 15 000 teknologiaintoilijaa, 2000 startuppia ja 1000 sijoittajaa ympäri maailmaa osallistuakseen Slushiin, joka vielä viisi vuotta sitten oli pienen opiskelijaporukan perimä, parin sadan hengen yrittäjätapahtuma. Mistä menestys syntyi ja mitä tänä vuonna on luvassa? Antaa Slush 2016 tekijöiden kertoa.

Marianne Vikkula, toimitusjohtaja, opiskelee tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa

"Aloitin Slushissa 2012 vapaaehtoisena jakamalla julisteita ja jäin sitten :ään tekemään kaikenlaista. Seuraavana vuonna minusta tuli talousvastaava, ja viime vuonna vastasin yhteistyökumppanuuksista. Nyt vedän toimitusjohtajana koko tapahtumaa ja huolehdin siitä, että tiimilläni on kaikki kunnossa.

Slushista tekee erityisen vahva panostus yrittäjäpuoleen. Tavoitteemme ei ole olla maailman suurin teknologiatapahtuma vaan auttaa yrittäjiä kaikin mahdollisin keinoin. Slushin työkalut ja palvelut on rakennettu sitä ajatellen, ja meille tulee yhtä paljon sijoittajia kuin tapahtumiin, jotka ovat kävijämäärältään tuplasti meitä isompia.

Slushin todellinen moottori on sen takana oleva yhteisö. Yli kahden tuhannen vapaaehtoisen joukko luo tapahtumaan mielettömän energian ja fiiliksen, jollaista ei ole missään muualla, ja se välittyy myös kävijöille ja houkuttelee heidät mukaan yhä uudestaan. Yhteisöltä yhteisölle -periaate on yhä Slushin ytimessä, vaikka tapahtuma on paisunut, kansainvälistynyt ja ammattimaistunut. Tänä vuonna luvassa on hieno kattaus esimerkiksi biotieteiden alalta. Itse odotan erityisesti keinolihaa valmistavan Memphis Meatsin perustajan Uma Valetin esiintymistä. Meille on myös tulossa kehittyvistä maista yli 40 yhteiskunnallisesti vaikuttavan yrittäjyyden tekijää. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä Slushissa ainakin Alibaban perustajan Jack Man sekä Virgin Groupin perustajan Richard Bransonin.”

Nicolas Dolenc, vastaava tuottaja ja Slush Musicin perustaja, opiskellut tietotekniikkaa Aalto-yliopistossa

”Tulin Slushiin 2014. Olin pyörittänyt kaksi vuotta Aallon kampuksella toimivaa tilausravintola Täffää, joten oli luonnollista, että päädyin junailemaan Slushin sivutapahtumia. Se meni ilmeisen hyvin, koska seuraavana vuonna minua pyydettiin vastaavaksi tuottajaksi. Alkuvuodesta työ on suunnittelua ja ideoiden heittelyä, ja nyt h-hetken ollessa käsillä oman tiimini ongelmien ratkomista ja jeesaamista.

Slushin taika on ihmisissä, jotka ovat ihan fiiliksissä ja antavat siksi kaikkensa. Meille tulee vapaaehtoisia 80 eri maasta, joten tapahtuma luo verkoston, jonka kautta sinulla on kontakteja ympäri maailmaa.  Slushia on myös alusta asti tehty sillä idealla, että me tarjoamme pelkän tapahtuman sijaan mielettömän siistin kokemuksen: sen lisäksi, että kävijät saavat ajalleen ja rahalleen parhaan mahdollisen hyötyarvon, he pääsevät kokemaan maailman, jollaista ei ole missään muualla.

Slush menestyy, koska se resonoi sen kanssa, mitä yhteiskunta kaipaa tällä hetkellä. Kun isompia mullistuksia tapahtui aikaisemmin 10 tai 20 vuoden välein, tulevat ne nyt kvartaalisykleissä. Kasvuyrittäjillä on kyky työskennellä muuttuvassa maailmassa ja muuttaa sitä itsekin, ja siksi he kiinnostavat kaikkia, myös suuryrityksiä

Halusimme tänä vuonna tehdä jollekin yleisölle Slushin yhteyteen oman kokonaisuutensa. Mietimme urheilu, muotia, ja terveysteknologiaa ja päädyimme musiikkiin. Se on ala, jota teknologia voi kasvattaa ja sen parissa on valtavasti yrittäjiä, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Itse odotan Slush Musicin vieraista eniten Imogen Heapia. Hän on ensimmäisiä artisteja, joka on julkaissut musiikkia block chain – eli lohkoketjuteknologialla. Henkilökohtaisista syistä odotan myös innolla keskustelua siitä, miten isyys vaikuttaa kasvuyrittäjyyteen. Esikoiseni laskettu aika on päivä Slushin jälkeen, joten minä ja koko tiimi jännitämme, tuleeko tapahtumasta äkkilähtö.”

Laura Leppälä, Black Stage -ohjelmalavan koordinaattori, opiskelee tieto- ja palvelutaloutta Aalto-yliopistossa

”2013 seurasin Slushia livestriimauksena. Se näytti niin mahtavalta, että päätin hakea seuraavana vuonna vapaaehtoiseksi. Tänä keväänä olin Aallon järjestämän kurssin kautta Tokion Slushissa ja kesästä lähtien olen ollut tiimissä suunnittelemassa ohjelmaa Black Stagelle, joka on yksi Slushin neljästä isosta tapahtumalavasta.

Slushista tekee ainutlaatuisen se, että se on niin voimakkaasti vapaaehtois- ja opiskelijavetoinen. Kun taustalla ei ole isoa ammattilaisorganisaatiota, kaikilla on mahdollisuus päästä ihan eri lailla tekemään asioita, ottamaan vastuuta, vaikuttamaan ja ideoimaan. Jos jokin ei toimi, sitä on helppo muuttaa ja kokeilla taas uutta. Opiskelijavetoisuuden ainutlaatuisuuden ymmärsi hyvin Japanissa, jossa se on täysin uusi asia – siinä on todellinen valtti, jota voisi viedä meiltä laajemminkin maailmalle.

Tärkein Slushin anti on positiivisuuden välittäminen. Se luo sellaista ajattelutapaa, että myös Suomessa kaikki on mahdollista. Slushiin tulee todella kovia yrittäjiä ja sijoittajia Piilaaksosta. Tämä viestittää, että bisneksen perustamista ei aina tarvitse muuttaa ulkomaille – Suomestakin käsin voi menestyä. Itse odotan tänä vuonna erityisesti Steve Jurvetsonin ja Naveen Jainin keskustelua avaruusliiketoiminnasta. Myös Slushin tämän vuoden Yrittäjän mieli -teema ja Pohjolan mytologiasta ammentava visuaalisuus ovat hienoja. Tulevaisuudessa haluaisin nähdä Slushissa vielä enemmän yhteiskunnallista puolta; ihmisiä, jotka toisivat uutta perspektiiviä startup-ekosysteemin ulkopuolelta.”

Lue myös:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.