Elokuvaopiskelijoiden töitä esillä Sodankylän elokuvajuhlilla
Tapahtuman kotimaisten elokuvien sarjassa nähdään muusikkona tunnetun, käsikirjoitusta Aalto-yliopistossa opiskelevan Terhi Kokkosen maisteriopintojen lopputyö Bellboy ä Jarno Lindemarkin ohjaama elokuva Ajotunti, jonka tekijöinä on useita elolaisia.
Kokkosen dokumenttielokuva Bellboy on lähes sanaton tarina Radion sinfoniaorkesterin orkesterijärjestäjästä. Päähenkilö on entinen pitkän linjan studiomuusikko, joka työkseen huolehtii että orkesterin soittajilla on kaikki tarpeellinen. Hänen roolinsa on melko näkymätön, mutta hänen työnsä on tärkeää ja kaunista. Dokumentti päästää katsojan kurkistamaan sisään taloon, jossa taide on arkipäivää. Elokuva on tuotettu ELO:ssa.
Lindemarkin kolmannen lyhytelokuvan Ajotunnin käsikirjoitus valmistui keväällä 2017, juuri ennen kuin MeToo -liike räjäytti käyntiin keskustelun seksuaalisesta häirinnästä. Tarina kertoo tapakulttuurin muutoksesta ja joukkomentaliteetista, valtasuhteista ja henkilökohtaisista rajoista. ELO:lta elokuvan työryhmässä ovat mukana kuvaaja Janne Häkkinen, äänisuunnittelija Iivo Korhonen, leikkaaja Eero Tammi ja tuottaja Tuukka Vartiainen. Elokuva on ELO:n ja tuotantoyhtiö Ragdollin yhteistuotanto.
Elokuvajuhilla nähdään myös ELO:lla opiskelleen Jan Ijäksen elokuva ä alumni Mikko Myllylahden elokuva Tiikeri, joka oli mukana Cannesissa Semaine de la Critique -sarjassa.
Elokuvajuhlat järjestetään Sodankylässä 13.–17. kesäkuuta, tänä kesänä jo 33. kerran.
äپٴDz:
Festivaalikoordinaattori Saara Toivanen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 331 7754, saara.toivanen@aalto.fi
Sodankylän elokuvajuhlat:
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”
Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.