ɫɫÀ²

Uutiset

Designers’ Nest -kilvassa kaksoisvoitto Aallon opiskelijoille

Henna Lampisen ja Tuuli-Tytti Koivulan mallistot räjäyttivät potin Pohjoismaiden johtavassa muotikilpailussa Kööpenhaminassa.
Winners of Designers' Nest

Ensimmäisen sijan voittanut Lampisen mallisto ja toisen sijan saanut Koivulan mallisto ovat molemmat nykyisten maisteriopiskelijoiden BA-opinnäytetöitä, jotka nähtiin viime keväänä Aalto-yliopiston Näytös18-muotinäytöksessä.

Lampisen mallistoa ovat innoittaneet muun muassa toisen maailmansodan tehdastyöntekijät ja 50-luvun kotiäidit, ja hän on antanut feminiinisyydelle uuden yhtenäisen ilmeen tekstiilien ja tekniikoiden, kuten käsinneulonnan, painamisen ja liioiteltujen ompeleiden yhdistelmällä.

"Oli upeaa päästä kertomaan omista näkemyksistään arvostetuille alan ammattilaisille. Lisäksi oli todella inspiroivaa tutustua muihin kilpailijoihin ja jakaa tämä kokemus sekä heidän, että meidän kuusihenkisen Aalto-tiimin kanssa. Juhlistimme tiimin menestystä kisan jälkeisenä aamuna shamppanjan merkeissä", Lampinen kertoo tuoreeltaan.

"Olen voitosta tietenkin todella iloinen sekä samalla ylpeä. Taso yliopistossamme on todella kova, pidämme selkeästi alan koulutuksen kärkipaikkaa Pohjoismaissa. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen Aallossa näiden kolmen vuoden aikana oppinut. Designers’ Nestiin pääseminen ja siellä vielä palkinnon saaminen toivottavasti tuo uusia mielenkiintoisia mahdollisuuksia tällä alalla."

Jo mukaan pääsy on palkinto

Koivulan mallisto kertoo kuvitteellisen tarinan avulla 60-luvulle juuttuneessa talossa asuvasta kammottavasta isoäidistä. Hänen kokoelmansa näyttää erilaisia tapoja tehdä vaatteita yllättävillä yksityiskohdilla.

"Tapahtuma oli hyvin järjestetty, tunnelma koko ajan positiivinen ja ilmapiiri todella tsemppaava. Vaikka kyseessä oli kilpailutilanne, nuorten suunnittelijoiden välillä vallitsi rento tunnelma. Oli inspiroivaa nähdä, miltä muiden pohjoismaisista kouluista kilpailuun valittujen mallistot näyttivät", kertoo Koivula.

"Kansainvälisen tunnustuksen saaminen omasta luovasta työstään tuntuu tietysti hienolta, ja se luo uskoa itseen ja omaan tekemiseen. Oli myös hienoa saada kaksoisvoitɫɫÀ²on. Palkintosijan lisäksi arvostan kilpailua kokonaisvaltaisena, arvokkaana ja tärkeänä kokemuksena. Kilpailun taso oli kova ja kaikki finalistit olivat lahjakkaita. Oman luovan työnsä esittely kasvotusten alan ammattilaisille oli palkinto jo itsessään."

Designers' Nest -kilpailun voittaja saa 50 000 Tanskan kruunun rahapalkinnon, opintomatkan UEDA:n muotikorkeakouluun Japanissa ja pop-up -näyttelyn Black Store -konseptimyymälässä Kööpenhaminassa. Kolme voittajaa saavat näkyvyyttä myös Tanskan Elle Magazinessa. 

Designer’s Nest -kilpailu avaa Kööpenhaminan muotiviikon ja toteutetaan yhteistyössä kuuden johtavan pohjoismaisen muotoilukoulun kanssa. Kilpailu on perustettu vuonna 2003.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.