Design Factorysta mallia CERNin innovaatioympäristöön
CERN on avannut uudenlaisen ympäristön teknologian yhteiskehittämiselle. Tämän IdeaSquare-tilan toimintamalli vastaa Aalto-yliopiston Design Factoryn toimintaa. Aalto-yliopisto on avustanut hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa.
IdeaSquaren toiminta keskittyy innovaatio- ja tuotekehittämisen projekteihin. Sen tarkoituksena on saada CERNissä kehitettyä teknologiaa palvelemaan laajemmin yhteiskuntaa. Aalto-yliopiston Design Factoryn tapaan se tuo eri alojen opiskelijat ja yritykset työskentelemään yhdessä ja jakamaan ideoita.
IdeaSquaren toiminta ja tilat ovat saaneet innoituksensa Aalto-yliopiston Design Factorysta.
Kuva: © 2014 CERN
‒ CERN on hiukkasfysiikan perustutkimuksen ja mittaamisen huippuosaaja. Uskon, että IdeaSquare on paikka, jossa tutkimuksellinen osaamisemme jalostuu hyödyttämään entistä tehokkaammin koko Eurooppaa ja sen innovaatiotoimintaa. Haluamme myös olla mukana kouluttamassa uuden sukupolven insinöörejä maailmaan, jossa pelkkä teknologinen osaaminen ei enää riitä, toteaa CERNin tutkimusjohtaja Sergio Bertolucci.
‒ IdeaSquaren suunnittelu ja rakentaminen on ollut mielenkiintoinen projekti. On hienoa nähdä, miten Design Factoryssa tekemämme työ herättää kiinnostusta ympäri maailmaa. Odotamme innolla, mitä uusia mahdollisuuksia toiminta tuo niin Aallon omille kuin muualta Euroopastakin tuleville opiskelijoille, kertoo Aalto-yliopiston Design Factoryn johtaja, professori Kalevi Ekman.
Design Factoryn johtaja Kalevi Ekman oli avainroolissa CERNin IdeaSquarea suunniteltaessa.
Kuva: © 2014 CERN
Ideasquaren toimintatapaa on jo kokeiltu käytännössä Design Factoryn ja CERNin yhteisellä tuotekehittelykurssilla Challenge-Based Innovations (CBI). Ohjelmassa opiskelijat työskentelevät tosielämän projektien parissa ja siihen on osallistunut opiskelijoita niin Aallosta kuin Norjasta, Kreikasta, Espanjasta, Italiasta ja Australiasta.
‒ Viime kurssilla opiskelijat täällä CERNissä toteuttivat mm. ohjelman, jolla autistiset lapset voivat viestiä tai leikkiä muiden kanssa. Tavoitteenamme on IdeaSquaren myötä tehdä lisää CBI:n kaltaisia kursseja ja toteuttaa niitä myös virtuaalisesti, Bertolucci kertoo.
Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERN sijaitsee Genevessä, Sveitsissä. CERN on maailman edistyksellisimpiä tieteellisiä tutkimuslaitoksia, siellä on havaittu huomattava osa moderneista hiukkasfysiikan ilmiöistä.
Aalto-yliopiston Design Factory on tuotekehityksen uudenlainen, kaikille avoin tutkimus- ja oppimisympäristö. Design Factory sijaitsee Otaniemen kampusalueella ja tarjoaa nykyaikaiset tilat tutkijoiden, opiskelijoiden ja yritysten väliseen yhteistyöhön.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.