ɫɫÀ²

Uutiset

Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future visioi keramiikan tulevaisuutta

Projektissa tutkitaan tulevaisuutta keramiikan uusien tekniikoiden ja materiaalin uudelleenajattelun kautta.
Priska Falin

Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future on osa eurooppalaista Ceramics and its Dimensions -projektia, joka tarkastelee keramiikkaa sekä menneisyyden että tulevaisuuden tarjoamien uusien mahdollisuuksien näkökulmasta.

Muotoilun laitoksen vetämä Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future on yksi projektin kymmenestä moduulista (osaprojektista), jossa tutkitaan muun muassa saven 3D-tulostuksen tuomia uusia mahdollisuuksia, sekä keramiikan suhdetta ruokakulttuuriin ja paikallisuuteen. Osaprojekti koostuu opiskelijatyöpajasta, ympäri Eurooppaa kiertävästä näyttelystä sekä teemaan liittyvästä julkaisusta.

Näyttely marraskuussa Fiskarsissa

Ensimmäinen näyttely avaa ovensa marraskuussa Fiskarsissa ja avajaisten yhteydessä osaprojektin nimeä kantava julkaisu kohtaa myös päivänvalon. Näyttely on auki 10.11.-7.12. ja sen ympärillä Fiskarsissa järjestetään useita näyttelyyn liittyviä tapahtumia, kuten paikallisille keraamikoille ja käsityöläisille suunnattu keskustelutilaisuus, eurooppalainen vuosittain järjestettävä Future Lights -kilpailu sekä tapaaminen projektin muiden eurooppalaisten yhteistyöinstituutioiden kanssa.

Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future -osaprojekti alkoi keväällä 2016 työpajalla, joka loi opiskelijoiden, opettajien ja muiden eri sidosryhmiin kuuluvien välille luovan tilan oppimiselle, keskustelulle, ideoiden jakamiselle sekä niiden jatkokehittelylle.

- Uuden teknologian tuomat mahdollisuudet tarjoavat uusia tapoja käyttää materiaalia ja työpajassa tehtiinkin kokeiluja etenkin 3D-tulostustekniikalla. Siellä syntyneet prototyypit luovat pohjan Ceramics and its Dimensions: Shaping the Future -näyttelylle, kertoo näyttelyn kuraattori Riikka Latva-Somppi.

- Suuret muutokset syntyvät todennäköisimmin teknologian seurauksena - ei itse tekniikasta. On mielenkiintoista nähdä, muuttaako 3D-tulostus esteettisiä arvojamme. Sopeudummeko vähitellen uuden teknologian estetiikkaan? Miten massoille kustomointi vaikuttaa kulutustottumuksiin? Minkälaisia yhteiskunnallisia toimintamuotoja uusi tekniikka avaa, jatkaa Latva-Somppi.

Fiskarsin lisäksi näyttely kiertää kuudessa eri kaupungissa Euroopassa. Se matkaa Selbiin, Belfastiin, Stoke-on-Trenttiin, Berliiniin, Ljubljanaan sekä viimeiseksi Prahaan vuoden 2018 lopussa.

Shaping the Future -osaprojektia johtaa Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen professori Maarit Mäkelä. Moduuli toteutetaan yhteistyössä Kunsthochschule Berlin Weißenseen (Berliini, Saksa), University of Ulsterin (Belfast, Pohjois-Irlanti) sekä The Royal Danish Academy of Fine Artsin (Kööpenhamina, Tanska) kanssa. Koko eurooppalaisen projektin Ceramics and its Dimensions pääkoordinaattori on posliinimuseo Porzellanikon Saksan Selbissä ja projektissa on mukana kahdeksantoista yhteistyöinstituutiota yhdestätoista maasta. Projekti on osarahoitettu EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta.

Shaping the Future -projektin nettisivut:

Ceramics and its Dimensions -projektin nettisivut:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.