ɫɫÀ²

Uutiset

CEMS Club Helsinki on upeasti toiseksi paras CEMS-verkoston paikallisjärjestöistä

Opiskelijat äänestivät CEMS Club Istanbulin parhaaksi ja CEMS Club Viennan pronssille.
CEMS MIM -opiskelijat mökkiretkellä syksyllä 2016.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on maailman johtavien kauppakorkeakoulujen ja suuryritysten muodostaman CEMS-yhteisön jäsen (the Global Alliance in Management Education). Jokaisessa yhteisöön kuuluvassa 30 jäsenyliopistossa toimii myös oma CEMS Clubinsa.

Programme Manager Arja Sahlbergin mukaan CEMS Clubien toiminnan tarkoituksena on tukea CEMS MIM (Master's in International Management) -opiskelijoiden keskinäistä verkostoitumista ja lisätä tietoisuutta CEMSistä ja CEMS MIMistä. CEMS Clubit pyrkivät myös tukemaan opiskelijoita opinnoissa ja auttavat opiskelijoita tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja työelämään. CEMS Clubit tekevät tiivistä yhteistyötä yliopiston CEMS-toimiston kanssa ja jokaisella CEMS Clubilla on oma johtoryhmänsä. CEMS Club Helsingin johtajana eli presidenttinä syksyllä 2016 toimi Marleena Kurki.

Mistä mielestäsi kertoo, että CEMS Club Helsinki äänestettiin toiseksi parhaaksi CEMS-klubiksi syksyllä 2016, Marleena?

CEMS Club Helsinki on jo pitkään ollut yksi aktiivisimmista CEMS-verkoston clubeista, ja tänä vuonna onnistuimme erityisen hyvin toteuttamaan tasokkaita tapahtumia niin nykyisille opiskelijoille, alumneille, yrityspartnereille kuin tuleville CEMS-opiskelijoille.

Palkintojen on tarkoitus nostaa esiin parhaita käytäntöjä ja uusia ideoita, ja on erittäin hienoa, että meidät nostettiin tänä vuonna yhdeksi esikuvista. Uskon, että meillä Aallossa ja Suomessa on paljon osaamista, josta muutkin voivat oppia. Aallon opiskelijoille on myös tarjolla kansainvälisestikin aivan ainutlaatuiset olosuhteet korkealaatuisten tapahtumien järjestämiseen: ilman ylioppilaskuntiemme AYY:n ja KY:n tukea ja resursseja toimintamme olisi mahdotonta.

Millaista CEMS Club Helsingin toiminta on?

CEMS Club Helsinki järjestää tapahtumia, joiden päämääränä on tuoda verkoston eri osapuolet yhteen, synnyttää uusia ideoita ja elämänmittaisia ystävyyksiä sekä tarjota mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Tapahtumien kirjo on laaja sisältäen case-harjoituksia, yritysvierailuja ja erilaisia vapaamuotoisia sosiaalisia tapahtumia.

Viime syksynä järjestimme esimerkiksi aamiaistilaisuuden, johon kutsuimme yrityskumppaneidemme rekrytoijat keskustelemaan opiskelijoidemme kanssa työn tulevaisuudesta. Marraskuussa puolestaan järjestimme CEMSies on Stage -tapahtuman, jossa CEMS-alumnit ympäri maailmaa jakoivat inspiroivia uratarinoitaan kaikille Aallon opiskelijoille.

Tekeekö CEMS Club Helsinki yhteistyötä muiden maiden CEMS Clubien kanssa? Jos, niin millä tavoin?

Kyllä; jaamme parhaita käytäntöjä keskenämme sekä tiedotamme jäsenillemme myös muiden clubien järjestämistä mielenkiintoisista tapahtumista ja seminaareista ympäri Eurooppaa. Yhteistä ohjelmaa on järjestetty esimerkiksi Tukholman ja Pietarin CEMS Clubien kanssa.  

Äänestys parhaista clubeista järjestetään puolivuosittain, sillä yhden hallituksen toimikausi on puoli vuotta ja CEMS-opiskelijat vaihtavat ohjelman luonteen vuoksi opiskelukouluansa puolen vuoden välein. Ã„änestyksessä on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kunkin koulun opiskelijat arvioivat oman klubinsa toimintaa ja tapahtumia. Toisessa vaiheessa ohjelman opiskelijaedustajista koostuva kansainvälinen raati antaa kullekin clubille pisteitä arvioiden tapahtumien vaikuttavuutta, tasoa ja ainutlaatuisuutta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.