ɫɫ

Uutiset

CEMAT Venäjän talousnäkymät 2/2012 on julkaistu

CEMAT Venäjän talousnäkymät 2/2012 -raportti on julkaistu lokakuussa 2012.

Raportin on tuottanut CEMATin tiimi Riitta Kosonen, Erja Kettunen, Simo Leppänen, Anu Penttilä, Mikko Hietikko, Päivi Arkko ja Susanna Saarinen.

Raportti on luettavissa osoitteessa:

Energiatulot ja vähittäiskauppa kannattelevat Venäjän talouskasvua; suomalaisyritykset odottavat WTO-jäsenyyden hyötyjä mm. paperi- ja kemianteollisuuden tuotteiden viennissä

Venäjän bruttokansantuotteen kasvu hidastui 4,0 %:iin vuoden toisella neljänneksellä sinnitellen lähinnä energiatulojen ja vähittäiskaupan varassa. Teollisuustuotannon kasvu on hiipunut noin 2,3 %:iin, poikkeuksena ajoneuvojen valmistus, joka kasvoi jopa 21,4 % ja oli selvä valopilkku muutoin hitaasti kehittyvällä teollisuussektorilla. Sen sijaan vähittäiskauppa vetää hyvin edelleen, kun kansalaisten tulotaso on kasvussa ja he sijoittavat varojaan etenkin kestokulutushyödykkeisiin. Venäjällä on jo Euroopan toiseksi suurimmat ja maailman viidenneksi suurimmat kulutustavaramarkkinat, ja sitä pidetäänkin yhtenä lupaavimmista vähittäiskaupan kasvukohteista. Myös suomalaisyritykset tähyilevät Venäjälle kotimaan vähittäiskaupan näkymien heikennyttyä.

Kiinteiden investointien kasvu Venäjällä on sen sijaan hidastunut edelleen ja kohdistuu lähes yksinomaan energiavarojen hyödyntämiseen ja alan vientikapasiteetin laajentamiseen; investoinnit muille aloille eivät juuri kasva. Varsinkin infrastruktuurin kehitys laahaa kaukana jäljessä moniin teollisuusmaihin verrattuna. Osa tiestöstä on korjauskelvottomassa kunnossa, ja huonokuntoisten teiden arvioidaan syövän jopa 7-9 % BKT:sta. Venäjällä on kuitenkin suunnitelmia uudistaa tieinfrastruktuuria mm. vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen lähestyessä. Rakennusalalla suomalaisyritykset ovat olleet aktiivisia etenkin Pietarissa, mutta hallinnon vaihduttua rakennuslupien saaminen on vaikeutunut. Rakentamisen painopiste onkin siirtymässä Moskovaan, missä asuntorakentaminen on kaksinkertaistunut viimekesäiseen verrattuna ja myönteinen kehitys näyttäisi jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Venäjän ulkomaankaupan kasvu on hidastunut ja kauppataseen ylijäämä supistunut kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Energiatuotteiden osuus viennistä on edelleen yli 71 %, osittain korkean öljynhinnan ansiosta. Öljyn ja maakaasun vientitulot ovat myös Venäjän budjetin selkäranka, ja budjetin tasapaino vaatii jatkossakin noin 100 dollarin öljynhintaa, jotta yhä kasvavat menot saadaan katettua. Ulkomaankaupasta lähes puolet suuntautuu EU-alueelle, mutta yksittäisistä kauppakumppaneista tärkein on Kiina. Sen sijaan Suomen kauppa Venäjän kanssa on jopa hieman supistunut ja Suomen kauppataseen vaje kaventunut etenkin polttoaineiden tuonnin vähennyttyä.

Ulkomaiset suorat investoinnit Venäjälle kasvoivat edelleen, mutta samaan aikaan pääomapako maasta jatkui. Eniten ulkomaisia investointeja vetivät kauppa, rahoitus ja kaivosteollisuus – etenkin Venäjän kotimarkkinat houkuttavat kansainvälisiä sijoittajia. Myös Suomesta tehtyjen suorien investointien varanto Venäjällä kohosi uuteen ennätykseen. Tästä huolimatta maan vaikea toimintaympäristö rajoittaa sijoittajien innokkuutta, koska investointeja on usein vaikea saada kannattaviksi. Liiketoimintaympäristön odotetaan kuitenkin kehittyvän Venäjän WTO-jäsenyyden myötä, ja suomalaisyritysten arvioidaan hyötyvän siirtymäaikojen jälkeen mm. metsäteollisuudessa ja informaatioteknologiassa. Tosin uudistusten toteutuminen jää nähtäväksi, kun Venäjä nosti joidenkin tuotteiden tuontitulleja jo samana päivänä, kun WTO-sopimusten piti astua voimaan.

Kansainvälisessä toimintaympäristövertailussa Venäjä on nyt 112. sijalla kaikkiaan 185 maan joukossa ja onkin parantanut sijoitustaan edellisvuodesta selvästi. Toimintaympäristön kehittämiseen tähtäävät myös presidentti Putinin vastikään julkaisemat kunnianhimoiset tavoitteet, joiden mukaan Venäjän tulee luoda korkeaa teknologiaa, nostaa työn tuottavuutta sekä palkkoja, ja nostaa sijoitustaan toimintaympäristövertailussa peräti sijalle 20 vuoteen 2018 mennessä. Myös rahoitusmarkkinoita modernisoidaan, ja suunnitteilla on eurooppalaisen järjestelmän kanssa yhteensopiva ja keskitetty järjestelmä, joka mahdollistaisi mm. suomalaissijoittajille suoran osakekaupankäynnin Venäjän pörssissä.

äپٴᲹ:
CEMATin johtaja, professori Riitta Kosonen ja tutkimuspäällikkö Erja Kettunen-Matilainen, etunimi.sukunimi@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Laura Suomalainen lumisilla vuorilla vaeltamassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”

Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
Mies tummassa puvussa, sininen paita ja raidallinen kravatti, seisoo modernissa sisätilassa suurilla ikkunoilla.
Nimitykset Julkaistu:

Professori Iiro Harjunkoski on nimitetty varalaitosjohtajaksi Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

Professori Iiro Harjunkoski on nimitetty varalaitosjohtajaksi Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle ajalle 1.9.2025-31.12.2026.
Moderni atrium toimistorakennuksessa, jossa on kaksi tummaa metallipalkkia, suuret ikkunat ja ihmiset turvavarusteissa.
Nimitykset Julkaistu:

Mikael “Miklu” Silvanto aloitti työelämäprofessorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa

Professuuri alkoi 15.8.2025 muotoilun laitoksella ja keskittyy teknologian ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen.
Dipoli talvella. Kuva: Tuukka Niemi
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Moderni Helsinki -kartta esittelee nykyarkkitehtuurin helmiä

Moderni Helsinki -kartta esittelee yli 50 merkittävää modernistisen ja nykyarkkitehtuurin kohdetta Helsingin alueella.