ɫɫÀ²

Uutiset

Avointen yliopistojen yhteishanke luo vaihtoehtoja todistusvalinnalle

Toinen reitti yliopistoon - hankkeessa (TRY) kehitetään ja pilotoidaan vaihtoehtoisia reittejä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi, kun korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan vuoteen 2020 mennessä.
Dipolin portaat Kalevan suuntaan

Aalto-yliopiston avoin yliopisto on mukana tänä syksynä käynnistyneessä Toinen reitti yliopistoon –hankkeessa. Sen tavoitteena on kehittää ja pilotoida vaihtoehtoisia reittejä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi, kun korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan vuoteen 2020 mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä 2,9 miljoonan euron rahoituksen saanut Toinen reitti yliopistoon –hanke (lyhenne TRY) pyrkii lisäämään mahdollisuuksia opiskelijoille osoittaa kelpoisuuttaan yliopisto-opintoihin.

Aalto-yliopisto on mukana tekniikan alan väylän kehittämishankkeella. Avoimessa yliopistossa on ollut jo pitkään toiminnassa ns. Kevätväylä tekniikan alalle. Kevätväylässä opiskellaan 15 op matematiikkaa, 10 op fysiikkaa ja toista kotimaista kieltä 2 op. Opinnot pitää suorittaa vähintään keskiarvolla 3.

Avoimen yliopiston suunnittelija Matti Ojala koordinoi hanketta Aalto-yliopiston osalta. Hänen mukaansa tarkoituksena on vähintään tuplata Kevätväylän hakijamäärä, joka on nyt ollut 30 opiskelijaa/vuosi. LES:ssä keskustellaan parhaillaan uusista Tekniikan kevätväylän vaatimuksista, jotka tulevat siis voimaan aikaisintaan vuonna 2020. Viime vuosina on kehitetty myös Kevätväylän ohjausta ja tutortoimintaa opiskelun aikana ja tätä on tarkoitus vahvistaa jatkossakin.

Matti Ojalan mukaan °­±ð±¹Ã¤³Ù±¹Ã¤²â±ôä²õ³Ùä kiinnostuneita on yhä enemmän liikkeellä. Väylän kautta yliopistoon saadaan hyviksi todettuja, ahkeria opiskelijoita, jotka suurella todennäköisyydellä saavat tutkintonsa myös valmiiksi.

Voit lukea lisää Aalto-yliopiston avoimen yliopiston ja . Vuoden 2019 Kevätväylän opintoihin voi ilmoittautua 3.10. alkaen.

on osa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulutuksen kärkihanketta. Hankkeessa on mukana 11 yliopistoa ja noin 30 oppiainetta. Tähtäimenä on suunnitella kolme erilaista reittiä todistusvalinnan rinnalle: yhden vaihtoehdon toisen asteen opiskelijoille, toisen ylioppilastutkinnon tai ammatillisen tutkinnon suorittaneille ja kolmannen vaihtoehdon työelämän tarpeisiin. Käytännössä opiskelija osoittaisi osaamistaan ja opiskeluvalmiuttaan tehden avoimia yliopisto-opintoja. Sovitun opintomäärän myötä opiskelija voisi päästä yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Vaihtoehtoisten reittien lisäksi hankkeessa kehitetään uusiin väyliin liittyviä neuvonta- ja opintopalveluita. Ensimmäisiä TRY-pilotteja odotetaan jo ensi vuonna.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille

Vinkkejä ja muistutuksia kesäkuukausille
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Students during the Opening Ceremony of the Information Technology Program on June 2nd, 2025.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

30 vuotta innovointia: Aalto-yliopiston Information Technology Program ITP täyttää 30 vuotta

Information Technology Program ITP juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Vuonna 1995 perustettu ITP on kokopäiväinen, kolmen kuukauden ja 30 opintopisteen laajuinen kesäohjelma, joka kokoaa yhteen opiskelijoita eri puolilta maailmaa ja eri tieteenaloilta.
Inventors Programme panel
Opinnot Julkaistu:

Tutkimuksen muuttaminen vaikuttavuudeksi: avainkohtia Inventors-ohjelman paneelista

Aalto-yliopiston Inventors-ohjelma järjesti paneelikeskustelun, johon kokoontui tiedemaailman, yrittäjyyden ja teollisuuden asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään siitä, miten tieteelliset ideat muutetaan menestyksekkäiksi yrityksiksi.