Avaruustekniikan laboratoriossa kokeiltiin 5G:tä huipputarkkaan etäluentoon
Viiveet lähetyksissä ja epävarma äänen- ja kuvanlaatu ovat tuttuja ongelmia etäopetuksessa, ja korona-ajan digiloikka on korostanut haasteita entisestään. Ongelmat liittyvät suurelta osin epävarmoihin internetyhteyksiin, joten Aalto-yliopisto, Helsingin medialukio ja tietoliikennepalvelujen tarjoaja Elisa halusivat kokeilla, miten onnistuisi huipputarkan kuvan ja äänen lähettäminen 5G-yhteyden avulla.
Kokeilu tehtiin keskiviikkona 28.10. avaruustekniikan laboratoriossa. Elisan mahdollistaman 360-kameran avulla avaruusfysiikan professori Esa Kallio sekä tohtoriopiskelija Leo Nyman pitivät lukiolaisille etäluennon Aalto-yliopiston avaruuteen liittyvästä tutkimuksesta. Luentoa seurattiin livenä Helsingin medialukiossa huipputarkalta 8K-näytöltä.
Vaikeuksien kautta voittoon
Aivan ongelmitta kokeilu ei sujunut, sillä aikataulusta jäätiin jälkeen, kun 5G-yhteyden luominen ei onnistunutkaan. Opetus saatiin kuitenkin lopulta käyntiin, kun riittävän nopea verkkoyhteys saatiin muodostettua.
Opetustilanteessa professori Esa Kallio kertoi Aalto-yliopistossa tehtävästä avaruustutkimuksesta ja Leo Nyman avasi tarkemmin sitä, miten 5G ja tulevaisuudessa myös 6G vaikuttavat satelliitti- ja avaruustutkimukseen. Erittäin tarkka videokuva mahdollisti myös sen, että lukiolaiset pääsivät näkemään läheltä, miltä Aallossa valmistetut satelliitit näyttävät.
Professori Esa Kallion mukaan tilanne ei poikennut luennoitsijan näkökulmasta normaalista opetustilanteesta.
"Toivottavasti tämä nopea yhteys mahdollistaisi ainakin sujuvan kuvan ja äänensiirron, ja toivon mukaan sen voisi liittää myös muihin moderneihin opetustapoihin, kuten virtuaalitodellisuuteen", hän sanoo.
Leo Nymanin mukaan etäyhteyksien kehittäminen on järkevää, koska etäluennot ovat ajankäytöllisesti tehokkaampia. Luennoitsijan näkökulmasta etäopetukseen kuitenkin kaivattaisiin lisää vuorovaikutteisuutta.
"Tunnelma on etäyhteyden kautta vähän erilainen, mutta kyllä tämä uusi teknologia tuo uusia mahdollisuuksia, joita kannattaa hyödyntää", hän sanoo.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.