ɫɫ

Uutiset

Automaatiosäätiöltä lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille

Kahdenkymmenen tuhannen euron lahjoitus on kohdennettu virtuaalilasien hankintaan ja robotiikan uusimiseen.
Aalto-yliopisto Junior teknologiatyöpaja

Suomen Automaatiosäätiön hallitus päätti keväisessä kokouksessaan tehdä lahjoituksen Aalto-yliopisto Juniorille. ”Kiinnostus tekniikkaan, automaatio siinä mukana, on herätettävä jo kouluiässä. Kouluikäiset saattavat helposti jäädä yleisessä TKI-keskustelussa akateemisen ja soveltavan tutkimuksen varjoon, ja siksi Automaatiosäätiö piti tärkeänä varmistaa tätä tärkeää Aallon toimintaa”, sanoo Automaatiosäätiön asiamies Olli Ventä

Automaatiosäätiön on perustanut Suomen Automaatioseura (SAS ry.), ja säätiön tarkoituksena on tukea automaatioalaa edistävää toimintaa. ”Automaatiolla tarkoitettiin alun perin teollisuuden systeemi-, säätö- ja mittaustekniikkaa, mutta alaan luetaan kuuluvan myös monet digitalisaation tekniikat, joita esimerkiksi koneet, teollisuus tai työmaat tarvitsevat”, Ventä kertoo. Automaatiosäätiö on tukenut apurahoin lukuisia Aalto-yliopiston opiskelijoita ja tutkijoita. 

”Olemme iloisia ja kiitollisia Automaatiosäätiölle tästä lahjoituksesta! Robotiikkamme on tullut tiensä päähän, ja tämän lahjoituksen myötä pääsemme nyt uusimaan sitä”, riemuitsee Aalto-yliopisto Juniorin päällikkö Veli-Matti Ikävalko. Robotiikkaa käytetään muun muassa Junior Labissa pidettävissä robotiikkatyöpajoissa, jotka ovat yksiä suosituimmista työpajoista opettajien ja oppilaiden keskuudessa. Ne tarjoavat erinomaisen alustan ohjelmoinnin, robotiikan ja automaation alkeiden opetteluun.” 

Aalto-yliopisto Junior Ihmevekotin
Aalto-yliopisto Juniorin työpajassa tehty Ihmevekotin, joka hyödyntää robotiikkaa.

Automaatiosäätiön lahjoituksen myötä Junior pääsee nyt myös hankkimaan virtuaalilasit, joita sillä ei aiemmin ole ollut. ”Virtuaalilaseja tullaan käyttämään esimerkiksi kesäleireillä ja erilaisissa työpajoissa, joissa syvennytään mm. avaruustekniikkaan, kaupunkisuunnitteluun, molekyylimallinnukseen ja virtuaalimaalaukseen. VR-lasit mahdollistavat oppilaille tilaisuuden kokea monimutkaisia kiehtovia maailmoja, joiden tarkastelu on muuten mahdotonta. Nyt pääsemme tarjoamaan elämyksellisiä oppimiskokemuksia esimerkiksi avaruudessa, koneiden sisällä tai molekyylien maailmassa”, kertoo Riikka Keto-Tokoi, teknologia-aiheista vastaava koordinaattori. 

Uudet laitteet on tarkoitus hankkia viimeistään elokuussa, jotta ne voidaan ottaa käyttöön heti lukukauden alkaessa. Aalto Juniorin lukukausi käynnistyy syyskuussa, kun ohjaajina toimivat Aalto-yliopiston opiskelijat palaavat kesätöistään kampukselle. 

Lämpimät kiitokset Automaatiosäätiölle tästä upeasta lahjoituksesta!

Helena Salminen, Lahjoittajasuhteet (helena.salminen@aalto.fi) & Veli-Matti Ikävalko, Aalto-yliopisto Junior (veli-matti.ikavalko@aalto.fi)

Teksti Helena Salminen Aalto-yliopisto

Kuvat Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo

Lahjoitusuutisia

CS building learning hub
Lahjoita tulevaisuus

Lahjoitukset Aalto-yliopistolle 2025

Lahjoitukset edistävät yliopiston tehtävää ja vahvistavat pitkän aikavälin taloudellista kestävyyttä.
Prodeko-killan jäseniä
Lahjoita tulevaisuus

Liiketoiminnan ja kasvun ytimessä

Tuotantotalouden laitos on kouluttanut osaajia jo 60 vuoden ajan.
Joona Lipponen wapputunnelmissa muiden AYY-aktiivien kanssa.
Lahjoita tulevaisuus

Tekemisen meininkiä

Lahjoittajien tuki auttaa opiskelijoiden potentiaalia kasvamaan teoiksi.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
Lahjoita tulevaisuus

Luovuudesta kilpailuetua ja uutta ajattelua työelämään

Radikaalin luovuuden keskus tekee luovuudesta konkreettisen työelämätaidon.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.