ɫɫ

Uutiset

Asiantuntijat parantaisivat Suomen kilpailukykyä energiasektorin täysremontilla: lämmöntuotanto sähköiseksi, lisää kilpailua ja joustavuutta

Fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava nopeassa aikataulussa.

Energiajärjestelmän murros koskettaa kaikkia suomalaisia, ja sitä koskevat päätökset edellyttävät asiantuntemusta energia-alaa laajemmalta alueelta. Siksi Aalto-yliopisto ja Sitra päättivät järjestää Murrosareenan, joka kokosi yhteen 23 suomalaista asiantuntijaa, vaikuttajaa ja visionääriä yhteiskunnan eri sektoreilta.

Nyt asiantuntijat ehdottavat loppuraportissaan energiasektorille täysremonttia. Murrosareenaa vetänyt Aalto-yliopiston professori Sampsa Hyysalo korostaa, että energia-ala muuttuu suuresti jo lähivuosina.

”Tulemme näkemään murroksen, jossa vanhat, pitkään toimineet ratkaisut lakkaavat toimimasta. Suomi ei voi hallita muutosta, mutta fiksuilla ja eteenpäin katsovilla toimilla murroksesta on mahdollista selviytyä voittajana”, Hyysalo sanoo.

Asiantuntijoiden ehdotukset on kiteytetty raportissa kymmeneen teesiin. Niiden mukaan Suomen on ehdottomasti luovuttava fossiilisten polttoaineiden käytöstä nopeassa aikataulussa. Tämä onnistuu muun muassa hyödyntämällä selvästi enemmän kysyntäjoustoa sekä sähkön että lämmön alalla. Käyttämättömiä mahdollisuuksia on myös energian varastoinnissa ja uusiutuvan energian pientuotannon lisäämisessä sekä energiaverkkojen muuttamisessa kaksisuuntaisiksi, jolloin kuluttajat voisivat myydä lämpöä ja sähköä kaukolämpö- ja sähköverkkoihin.

”Energian kuluttajista tulee aiempaa aktiivisempia toimijoita. Muutoksessa tarvitaan runsaasti älykästä teknologiaa ja uusia palveluja. Puhtailla ja älykkäillä energiaratkaisuilla on valtavat vientimarkkinat, joilla riittää kysyntää suomalaiselle osaamiselle – mutta referenssejä pitää olla”, sanoo johtaja Mari Pantsar Sitrasta.

Toimivat kotimarkkinat avainasemassa

Raportin mukaan Suomen kannattaisi tehdä itsestään maailman johtava toimija nimenomaan älykkäiden energiaratkaisujen saralla. Tämä pitää ottaa tavoitteeksi, kun Tekes ja Finpro yhdistyvät uudeksi Business Finlandiksi ensi vuoden alussa. Kärki pitää saada mukaan myös tulevan hallituksen ohjelmaan.

”Aiemmista kokemuksista tiedetään, että menestys maailmalla edellyttää toimivia kotimarkkinoita. Älykkäät energiajärjestelmät pitää ottaa laajasti käyttöön Suomessa ja kuluttajat mukaan markkinoille”, eduskunnan Energiaremontti-ryhmän puheenjohtaja Harri Jaskari toteaa.

Suurten kaupunkien kaukolämpöverkot on myös tärkeää avata kilpailulle. Nopeana ensiaskeleena kivihiiltä polttavat kaukolämpöyhtiöt pitäisi velvoittaa hankkimaan tietty osuus hukka- tai uusiutuvaa lämpöä kolmansilta osapuolilta. Seuraavaksi verkot ja tuotanto eriytetään toisistaan, kuten sähkö- ja kaasumarkkinoilla on jo tehty.

Asiantuntijat ottavat raportissa myös kantaa moniin energiapolitiikassa pitkään käytyihin keskusteluihin. Puun osalta he pitävät parhaana strategiaa, jossa siitä kehitetään ensisijaisesti korkean jalostusarvon tuotteita ja energiantuotanto on vain sivuroolissa. Lämpösektorille he ehdottavat merkittävää sähköistämistä ja liikenteessä tavoitteeksi sitä, että vuonna 2030 Suomessa on 750 000 vaihtoehtoisen käyttövoiman autoa eli 2,5 kertaa enemmän kuin Suomen virallisessa tavoitteessa. Rakennusten energiankulutusta voitaisiin vähentää merkittävästi energiapalveluilla ja taloautomaation hyödyntämisellä.

”Fossiilisiin polttoaineisiin kasautuu yhä enemmän epävarmuuksia ja taloudellisia haasteita. Olemme energiamurroksessa – halusimme sitä tai emme. Menestyksen kannalta olennaista on, että muutokset aloitetaan nyt eikä ylihuomenna”, Hyysalo sanoo.

äپٴᲹ:

Murrosareenan loppuraportti Uusia näkymiä energiamurroksen Suomeen
Murrosareenan sivut

Sampsa Hyysalo, Aalto-yliopisto, p. 050 594 6137, sampsa.hyysalo@aalto.fi

Mari Pantsar, Sitra, p. 0294 618 210, mari.pantsar@sitra.fi

Harri Jaskari, Eduskunnan Energiaremontti-ryhmä, harri.jaskari@eduskunta.fi

Murrosareena on eri alojen asiantuntijoista koottu 23 henkilön ryhmä, jonka tehtävänä on ollut pohtia, miten Suomi voi menestyä globaalissa energiamurroksessa. Murrosareenan työskentelyn fasilitaattoreina toimivat Strategisen tutkimuksen neuvoston Smart Energy Transition -hanke ja Sitran Hiilineutraali kiertotalous -teema. Murrosareenasta syntyi ehdotuksia Suomen ilmasto- ja energiavisioksi, tavoitteiksi, muutospoluiksi ja toimenpiteiksi ajalle 2018–2030.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.