Arjen valintoja: Eliisa Lotsari, pulahdatko mielelläsi avantoon?
Tutkit ilmastonmuutoksen vaikutusta vesistöihin, ja kohteinasi ovat erityisesti pohjoisen kylmät vedet, mitkä niistä?
Tärkeimmät ovat Tenojoki ja Pulmankijoki. Etelämmäksi tullessa Oulankajoki, Kokemäenjoki ja Vantaanjokikin. Etelä-Karjalassa Hiitolanjoki ja Pohjois-Karjalassa Koitajoki.
Onko jokin vesistö sinulle erityisen läheinen?
Vesistöt ovat aina olleet elämässäni läsnä. Vietin lapsuuteni maatilalla Pukkilassa, ja tarkkailin viereistä Porvoonjoen sivuhaaraa – sortuvatko pellot kevättulvissa. Luonnon ja ympäristön havainnointi alkoi siis vähän vahingossa.
Päädyin opiskelemaan luonnonmaantiedettä Turun yliopistoon, ja gradututkielma vei Pohjois-Suomeen. Varsinkin väitöstutkimusta tehdessä selvisi, että vesistöjen talviajasta oli yllättävän vähän tietoa: mitä esimerkiksi tapahtuu sedimentin kuljetukselle virtavedessä, kun joki jäätyy. Näitä asioita ei ollut otettu huomioon ilmastonmuutoksen vaikutusten mallinnuksissa, koska aineistoa ei juuri ollut.
Ennusteiden mukaan pohjoiset alueet lämpenevät maapallolla nopeimmin. Millaisia muutoksia vesistöissä on odotettavissa?
Lisääntyneiden talvi- ja syyssateiden merkitys on jo havaittu, ja tulvien ajankohdat tulevat todennäköisesti muuttumaan. Esimerkiksi eteläisissä joissa syys- tai talvitulvien on ennustettu yleistyvän.
Kun lämpötila keikkuu pitkään nollan tienoilla, alijäähtynyt vesi synnyttää jokiin hyydettä, mistä voi seurata jää- tai hyydepatoja ja talvitulvia. Hyyde on pienistä yhteen tarttuneista jääkiteistä syntynyttä sohjoa.
Kaikki muutokset vaikuttavat myös pohjasedimentin kulkeutumiseen ja jokieroosioon, kun suojaavaa jääkantta ei ole.
Mutta vuosien välillä on aina vaihtelua, joten tutkimuksessa tarvitaan pitkiä havaintosarjoja. Vain siten pystytään selvittämään, mikä on ilmastonmuutoksen vaikutusta ja mikä ihmisen muun toiminnan, kuten maankäytön muutosten, aiheuttamaa.
Tutkimusryhmäsi tekee paljon sekä ilmakuvauksia että vedenalaisia kuvauksia. Onko kuviin tupsahtanut mitään erityisen yllättävää?
Ilmakuvauksissa varmistetaan, ettei kuviin tallentuisi ihmisiä tai mitään ylimääräistä. Toisinaan näkyy hirviä, poroja tai vaikka kettu. Vedenalaisissa kuvissa oli hienoa nähdä lohi.
Mutta kaikkein vaikuttavinta oli, kun satuimme ajoittamaan kuvaukset syksyllä juuri sellaiseen aikaan, että hyyteen muodostuminen oli meneillään. Saatoimme nähdä, miten jää alkaa muodostua joen pohjaan. On harvinaista päästä seuraamaan ja mittaamaan ilmiötä juuri tuona kapeana hetkenä.
Pulahdatko mielelläsi avantoon?
Ennen Aaltoa olin töissä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, jossa on yksi Suomen suurimpia avantouintiseuroja. Seuran sauna tuli hyvin tutuksi talvisin. Ja tykkään kyllä uimisesta – uimapuku on aina mukana.
Teksti: Paula Haikarainen
Kuva: Nita Vera
Artikkeli on julkaistu (issuu.com) lokakuussa 2022.
Vesitutkija Eliisa Lotsarille Vuoden 2021 akatemiapalkinto
Lotsari palkittiin erinomaisesta monitieteisestä lähestymistavasta vesistöissä tapahtuvien muutosten ymmärtämiseksi.
Lue lisää uutisia
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa
Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?
Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.