ɫɫ

Uutiset

Alumnit opastivat pian valmistuvia kauppatieteilijöitä

”Toimialat ovat murroksessa, jopa kokeneemmatkin miettivät uransa suuntaa.”
Panelisteina olivat Elisa Hauru, Hanna Hovi, Eino Joas, Sara Reponen ja Vesa Sironen. Paneelin moderaattorina toimi maisteriopiskelija ja ura- ja rekrytointipalveluiden harjoittelija Lotta Nurminen.

Maisterin paperit pian taskussa ja lopullinen hyppy kohti työelämää edessä. Moni vastavalmistunut käy mielessään läpi, miten uuteen elämänvaiheeseen tulisi suhtautua, voiko uraansa ylipäätään suunnitella ja osaanko jo nyt tarpeeksi?

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut järjesti tänäkin keväänä suosituksi osoittautuneen uratilaisuuden, jossa koulumme alumnit kertoivat työelämästä ja kannustivat tulevia maistereita siellä pärjäämiseen.

Vapa Median Partner & Director Mikko Rummukaisella on jo yli 10 vuotta kokemusta digimarkkinoinnin saralta.

”Olin hyvä opiskelija, mutta pian huomasin, etten niinkään hyvä ammattilainen, kun aloitin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani”, hän kertoi. ”Halusin oppia sen, mistä kaikki muut jo puhuivat”.

Mikko neuvoi uransa kynnyksellä olevia opiskelijoita suuntautumaan aina sellaisia tehtäviä kohden, joista oikeasti pitää muistaen kuitenkin samalla olla kärsivällinen. Asiat eivät tapahdu hetkessä, vaan vähitellen, kun uskaltaa seurata omaa tietään ja on avoin oppimaan niistä asioista, jotka kokee omakseen.

Älä tavoittele positiota, vaan suuntaa rohkeasti kohti sitä, mistä opit eniten

”Do not plan too much, you´ll never know!”, ohjeisti opiskelijoitamme Kauppakorkeakoulun yhteistyökumppanin Finnairin Head of People Development Outi Sivonen.

Hän kehotti valmistumisen kynnyksellä olevia miettimään tarkasti ja syvällisesti sitä, mihin he itse haluavat tulevaisuudessa panostaa ja tuoda nimenomaan näitä asioita esiin esimerkiksi työhaastatteluissa.

”Asenne ja intohimo ovat avainsanoja töitä haettaessa. Työnantaja haluaa tietää, mitä aiot ja mitä haluat tuoda mukanasi siihen tiettyyn positioon, jota haet. Jos saat nämä seikat kommunikoitua hyvin, olet vahvoilla”, Outi kiteytti.

Toimialojen murros muuttaa myös urasuunnittelua

Life After Graduation -tapahtumaan kuuluu myös olennaisena osana se, että yritykset ja opiskelijat pääsevät kohtaamaan kasvokkain niin sanotun virallisen osuuden jälkeen. Tänä vuonna yritysten standeilla keskusteltiin paljon toimialojen väistämättömästä murroksesta. Se, että valmistuu jostain tietystä pääaineesta, ei enää määrittele, millaisia töitä voi tulevaisuudessa hakea. Aalto-yliopiston monitieteellisyys kiehtoo siksi myös työnantajia.

”Emme yrityksenä pysty kasvattamaan liiketoimintaamme yksin, vaan siihen tarvitaan laaja-alaista ja monitieteellistä otetta. Siksi olemme täällä tänään”, kiteytti asian Senior Specialist Sanni Suominen äٲää.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.