ɫɫ

Uutiset

Alumnisuurlähettiläs Mikko Kosonen: Ihmisten tunteminen laajasti eri sektoreilta hyödyttää sinua tulevaisuudessa

Sitran yliasiamies, Kauppakorkeakoulun alumni Mikko Kosonen haastaa opiskelijat miettimään omia opintojaan suhteutettuna yrityselämän muutoksiin. ”Haasteiden ratkaiseminen vaatii entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä, eikä enää riitä, että tuntee oman alansa hyvin”, Kosonen neuvoo.
School of Business Alumni Ambassador Mikko Kosonen

Milloin ja mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin kauppatieteiden maisteriksi vuosina 1978–1982, ja kauppatieteiden lisensiaatiksi sekä kauppatieteiden tohtoriksi vuosina 1990–1991.

Pääaineinani luin kansainvälistä liiketoimintaa ja markkinointia, sivuaineena kansantaloustiedettä.

Millaisissa tehtävissä olet toiminut valmistumisen jälkeen?

Työskentelin Nokia Oy:ssä vuodet 1984–2007 – viimeisimmäksi olin konsernin strategiasta ja infrastruktuurista vastaavana johtajana.

Vuodesta 2008 alkaen olen toiminut Sitran yliasiamiehenä. Sitra on yhteiskunnallinen muutosagentti ja tehtäväni on kehittää Suomesta ’kestävän hyvinvoinnin edelläkävijä’ erilaisten projektien avulla.

Miten opinnot ovat hyödyttäneet työelämääsi? Mikä merkitys pääaineella tai arvosanoilla on?

Markkinointi pääaineena opetti ajattelemaan asiakaskeskeisesti, kansainvälinen liiketoiminta taas kansainvälisesti. Näillä molemmilla on ollut suuri merkitys kaikissa tehtävissäni opiskelujen jälkeen.

Arvosanoilla ei ole muuta merkitystä kuin se, että itse tietää oman osaamisensa tason. Ne antavat itseluottamusta, mikä on tärkeää.

Kannattaa tutustua jo opiskeluvaiheessa erilaisiin ihmisiin – myös oman opinahjon ulkopuolella, sillä ihmisten tunteminen laajasti eri sektoreilta hyödyttää sinua tulevaisuudessa.

Jaa joku mieleenpainuva muisto opinnoistasi.

Ansaittu olut ja hampurilainen vaikean tentin jälkeen maistui aina hyvältä.

Miten opiskeluajan harrastukset vaikuttavat uran eri vaiheissa?

Olen aina ollut aktiivinen ja monipuolinen kilpa- ja kuntourheilija ja tämä harrastus on parantanut kykyäni fokusoida energiaani kulloinkin tärkeänä pitämääni haasteeseen.

Urheilu – kuten mikä tahansa vaativa harrastus – kehittää myös itsekuria ja ajanhallintaa.

Ajatuksia yritysmaailmasta tai ajankohtaisista asioista?

Yleisesti ottaen on hienoa, että yritysmaailman yhteiskuntavastuullisuus on kasvanut merkittävästi omista opiskeluvuosistani.

Parhaat yritykset näkevät ilmastomuutoksen hillitsemisen sekä erilaisten sosiaalisten ongelmien torjunnan suurina liiketoimintamahdollisuuksina.

Miten nykyisten opiskelijoiden kannattaisi ottaa yritysmaailman tapahtumat ja muutokset huomioon omassa opiskelussaan?

Maailman sosiaalisten ja ekologisten haasteiden ratkaiseminen vaatii entistä tiiviimpää julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä.

Enää ei riitä, että yritysjohtajat tuntevat yrityselämän, vaan heidän on ymmärrettävä entistä paremmin koko yhteiskunnan toimintaa osatakseen sovittaa oman liiketoimintansa isompaan kokonaisuuteen.

Monet, etenkin juuri opiskelunsa aloittaneet, ovat huolissaan, miten löytävät ensimmäisen oman alan työpaikan. Onko sinulla vinkkejä tähän?

Kannattaa hakeutua potentiaalisten työnantajien lähelle jo kandiopintojen aikana, mutta viimeistään gradutyön tekemisen aikoihin.

Mitä verkostot merkitsevät sinulle?

On hyödyllistä tuntea ihmisiä laajasti yhteiskunnan eri sektoreilta.

Kannattaa siis jo opiskeluvaiheessa tutustua erilaisiin ihmisiin – myös oman opinahjon ulkopuolella.

Toimit tällä hetkellä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnisuurlähettiläänä. Mitä alumnius sinulle merkitsee?

Kauppis on alma materini, joka on antanut minulle hienon koulutuksen ja monia arvokkaita tuttavuuksia.

äپdz:

Lue lisää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniyhteistyöstä sekä muista alumnisuurlähettiläistä, jotka Mikko Kososen tavoin ovat mukana kehittämässä koulun alumnitoimintaa: www.aalto.fi/fi/kauppakorkeakoulu/kauppakorkeakoulun-alumnisuurlahettilaat.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.