ɫɫÀ²

Uutiset

#AlumniHaaste käyntiin puhelimitse

Aalto-yliopiston kampanjatiimi soittaa yhden illan aikana sadoille alumneille.

Aalto-yliopiston varainhankintakampanja tempaisee 23.5. soittamalla yhden iltapäivän ja illan aikana kuudellesadalle alumnille eli yliopistosta vuosien varrella valmistuneelle. Soitot käynnistävät #AlumniHaaste-kampanjan, jossa tavoitteena on aktivoida alumnit mukaan yliopiston tulevaisuuden rakentamiseen.

Linda Liukas osallistuu kampanjaan soittamalla Aalto-yliopiston alumneille. Kuva Mikko Raskinen.

Soittajiksi on lupautunut innokas joukko Aalto-yliopiston opiskelijoita ja alumneja, kampanjan tukiryhmän jäseniä sekä varainhankinnan henkilöstöä. Puheluissa kerrotaan Aalto-yliopiston kuulumisista ja tapahtumista, kiitetään alumneja aiemmasta tuesta ja esitellään mahdollisuuksia lahjoittaa yliopistolle.

- Suuri kiitos puhelinurakasta kuuluu Annamaija Hutrin vetämälle upealle opiskelijaporukalle, jota ilman tämä hanke ei olisi onnistunut. Kampanjan tukiryhmän Linda Liukkaan ja Miki Kuusen sekä IMPROVment Oy:n Jani Turkun panos on ollut meille erityisen arvokasta, Aalto-yliopiston varainhankinnan lahjoittajasuhteista vastaava Nora Rahnasto kiittelee.

Kauppakorkeakoulu ja Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat (KY) osallistuvat kampanjaan 24.5. soittamalla illan aikana noin 400 puhelua entisille KY:n hallituksen jäsenille ja työntekijöille.

#AlumniHaaste-kampanja jatkuu uusilla tempauksilla syksyllä ja ensi vuoden keväällä.

Aalto-yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on saada lahjoituksina 20 miljoonaa euroa ensi vuoden kesäkuuhun mennessä. Valtion vastainraha voi moninkertaistaa lahjoituksen arvon. Lisätietoja lahjoittamisesta: lahjoittaminen.aalto.fi.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.