Katso mistä kaikkialta alumnejamme löytyy. Aalto-yliopiston alumneja on yli 100 000 yli 100 maassa!
Alumnien kohtaamisia Zürichistä Washingtoniin
Alumnitapahtuma Münchenissä keräsi lähes 200 alumnia BMW Weltiin. Illan aikana kuultiin inspiroivia asiantuntijapuheenvuoroja. Kari Tammi, Pirjo Kääriäinen, Ulrike v. Mirbach ja Peter Mueller kertoivat autoilun, materiaalien ja asiakaskokemuksen muutoksista nyt ja tulevaisuudessa.
Lämpimät kiitokset Antonino Gomes de Sálle BMW:ltä ja rehtori Ilkka Niemelälle illan isännöinnistä sekä alumni Franca Ennerstille illan ohjelman juontamisesta.
Merkityksellisintä illassa, kuten alumnitapahtumissa aina, oli toisten kohtaaminen – hetket, jolloin kohdataan opiskeluajan kavereita, solmitaan uusia tuttavuuksia, jaetaan ideoita ja käynnistetään yhteistyötä. Ne luovat jaetun tunteen siitä, että Aalto on vahvasti osa omaa elämää.
– Peggy Torres, Aallon alumnilähettiläs, joka järjesti neljä alumnitapaamista Zürichissä keväällä 2026Alumnitapaamiset voivat olla monenlaisia tapahtumia tai aktiviteetteja, kuten esimerkiksi rentoja illanviettoja, puhujatilaisuuksia, työpajoja, koko perheen retkiä, liikuntaa tai vaikkapa vapunviettoa yhdessä.
Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola emännöi alumnitilaisuutta huhtikuussa Washington D.C:ssä yhdessä suomalaisten yliopistojen kanssa. Aallon terveiset tapahtumaan toi provosti Kristiina Mäkelä. Tunnelma alumnien keskuudessa oli kuin vanhojen ystävien jälleennäkemisessä, jossa muistot opiskeluajoilta yhdistävät yli ikäpolvien ja alojen.
Aalto-yliopiston The Pathfinders -näyttelyn avajaiset New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä kesäkuussa toi yhteen tutkijoita, arkkitehtejä, päättäjiä ja Aallon alumneja keskustelemaan haasteista, jotka hidastavat siirtymää ”ota–valmista–heitä pois”-taloudesta kiertotalouteen.
Näyttely esitteli tutkimusprojekteja, jotka pureutuvat rakennusten käyttötarkoitusten muuttamiseen purkamisen sijaan, kriittisten metallien talteenottoon litiumioniakuista sekä tekstiilien kierrätyksen skaalaamiseen tekstiilituotannon ja -käytön arvoketjussa.
+ Lukemattomia ideoita ja uusia tuttavuuksia.
Lisäksi alumnit tapasivat Aallon delegaatioita ja toisiaan Barcelonassa, Hong Kongissa, Shanghaissa, Pekingissä, New Delhissä ja Bangaloressa sekä Oulussa.
Ryhdy alumnilähettilääksi
Rakennamme aktiivista kansainvälistä alumniyhteisöä, joka muodostuu lukuisista paikallisista alumniverkostoista eri puolilla maailmaa.
Verkostojen avainhenkilöitä ovat ܳԾäٳپää. Lähettiläät muun muassa järjestävät alumnitapaamisia, toimivat yhteyshenkilöinä yliopiston ja alumnien välillä tai neuvovat opiskelijoita, jotka haluavat tulla lähettilään asuinmaahan tai -kaupunkiin töihin.
Kannustamme ja tuemme alumneja perustamaan ryhmiä, joissa voi verkostoitua, tutustua sekä järjestää tapahtumia ja aktiviteetteja.
Kiinnostaisiko sinua toimia alumnilähettiläänä omalla alueellasi? Lue lisää alumnilähettiläänä toimimisesta ja ota meihin yhteyttä.
Haluamme myös kutsua vastavalmistuneita osallistumaan kanssamme opiskelijarekrytointimessuille, missä voit kertoa potentiaalisille opiskelijoille opiskelukokemuksistasi Aallossa ja elämästäsi Suomessa.
Tulossa tänä syksynä
Tapaamme alumneja ainakin Tukholmassa 2. syyskuuta, Glasgowissa 7. syyskuuta ja Singaporessa 28. marraskuuta. Lisäksi alumnilähettiläämme järjestävät tapaamisia monissa kaupungeissa ympäri maailman.
Jos haluat kutsun alumnitapaamiseen alueellasi, pidä osoitetietosi ajan tasalla äää.
Alumnien kohtaamisia Soulista New Yorkiin
Viime syksynä Aallon alumnit kokoontuivat jälleen yhteen ympäri maailmaa ja muistuttivat toisiaan siitä, että Aallon henki kulkee mukana maailmalle.
äپٴDz:
Tulevia tapahtumia:
Osallistu tapahtumiin
Aalto-yliopisto ja yhteistyökumppanimme järjestävät satoja tapahtumia alumneille, yritysten edustajille ja muulle yleisölle.
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.