ɫɫ

Uutiset

Alumnien kohtaamisia Duluthista Jakartaan

Aalto-yliopiston alumneja asuu yli sadassa maassa. Haluamme rakentaa ja vaalia kansainvälistä alumniverkostoamme. Viime kesästä lähtien olemme tavanneet alumneja yli 15 kaupungissa eri puolilla maailmaa.
Alumneja Bangaloren alumitapaamisessa
Opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala isännöi alumnitapaamista Bangaloressa joulukuussa 2024.

Rehtori Ilkka Niemelä korostaa, että Aallon suurin vaikutus yhteiskuntaan syntyy yliopiston kouluttamista ihmisistä.  

"Yli 100 000 alumniamme ovat tärkeitä vaikuttajia yhteiskunnissa, yritysmaailmassa ja muissa organisaatioissa yli 100 maassa. Aallosta valmistuneiden kädenjälki näkyy maailmassa monin eri tavoin, esimerkiksi siinä, miten palvelut on muotoiltu ja kaupungit rakennettu, miten rahoitusmarkkinat toimivat ja miten hyödynnämme teknologiaa. Alumnimme voivat valinnoillaan ja päätöksillään vaikuttaa maailman kestävään tulevaisuuteen joka päivä."

Haluamme rakentaa aktiivisen kansainvälisen alumniyhteisön, joka muodostuu lukuisista paikallisista alumniverkostoista eri puolilla maailmaa. Verkostojen avainhenkilöitä ovat alumnilähettiläät, joita tuemme toiminnan ideoinnissa ja organisoinnissa. Mitä useampi on aktiivisesti mukana toiminnassa, sitä hauskempaa se on!

Viime Heinäkuussa 2024 kutsuimme alumneja Duluthiin, Minnesotaan vuosittaiselle -festivaalille. Yhdysvalloissa asuville suomalaisperheille suunnatussa tapahtumassa välitimme tietoa Aallosta opiskelupaikkana ja Aalto-yliopisto Junior tarjosi osallistujille mukaansatempaavia työpajoja.

Elokuussa saimme Manchesteristä uuden alumnilähettilään, Aniket Kulkarnin, joka myös liittyi vapaaehtoisena Unibuddy-palveluun, missä opintoja Aallossa suunnittelevat voivat keskustella alumnien ja opiskelijoiden kanssa mieltään askarruttavista opiskeluun ja vaikkapa Suomeen liittyvistä kysymyksistä. 

Alumnien ansiosta Radical Creatives -dokumenttielokuva sai Saksan ensi-iltansa alkusyksystä Hampurissa. 

Alumneja Munchenin tapaamisessa

”Oli ilo osallistua Aalto-yliopiston ensimmäiseen alumnitapahtumaan Münchenissä! Oli mahtavaa tavata monia tuttuja, vaihtaa kokemuksia ja olla uudelleen yhteydessä Aalto-yhteisöön kansainvälisessä ympäristössä. Odotan innolla keskusteluja maailmanlaajuisen alumniverkostomme kanssa”, sanoo alumni Maria Korpela, yksi tilaisuuden 60:sta alumnista.

Alumneja Istanbulin tapaamisessa

"Olen kiitollinen mahdollisuudesta olla yhteydessä muihin alumneihin", iloitsee Birkan Şolpan Istanbulissa lokakuussa järjestetyssä alumnitapaamisessa, jossa Aallon opiskelijamarkkinoinnin tiimi yhdessä viestintäjohtaja Laura Aallon kanssa tapasi alumneja opiskelijarekrytointimessujen yhteydessä. 

Tiimi osallistui opiskelijarekrytointimessuille myös Romaniassa ja Puolassa, missä paikalliset alumnit toimivat markkinoinnin tukena kertomalla messuvieraille omista opiskelukokemuksistaan Aallossa. 

Michael Hummel NY alumnitapaamisessa

Syyskuussa professori Michael Hummel esitteli Aallon bioinnovaatiokeskuksen toimintaa ja syntytarinaa alumneille New Yorkissa. Ainutlaatuinen poikkitieteellinen tutkimuskeskus ja sen perustaminen lahjoitusvaroin herätti vilkasta keskustelua varainhankinnan ja lahjoittamisen merkityksestä yliopistolle.

alumneja Indonesiassa 2024

Suomen Indonesian suurlähettiläs Pekka Kaihilahti isännöi marraskuussa Jakartassa tilaisuutta, joka kokosi yhteen useiden suomalaisten korkeakoulujen alumneja. Aallon alumneista moni oli valmistunut Aalto Executive Educationin entisestä EMBA-ohjelmasta Bandungissa.

Alumnitapahtuma Hanoissa 8.11.2024, edessä Timo Korkeamäki, eturivissä Topi Hukkanen, Keijo Norvanto ja Hang Le.

Marraskuussa yli 70 Aalto-yliopiston alumnia ja ystävää kokoontuivat myös Hanoissa ja Ho Chi Minh Cityssä. Suomen Vietnamin suurlähettiläs Keijo Norvanto avasi tilaisuudet korostaen yliopistojen merkitystä Vietnamin ja Suomen välisten suhteiden vahvistamisessa. Dekaani Timo Korkeamäki toi tilaisuuksiin terveiset Aallosta ja kauppakorkeakoulusta. 

alumneja Lontoon tapahtumassa

Radical Creatives -dokumenttielokuvan Iso-Britannian ensi-ilta Lontoossa houkutteli paikalle 50 Aallon alumnia ja ystävää marraskuussa. Elokuva herätti ajatuksia ja keskustelua luovuuden tarpeesta maailman suurten ongelmien ratkaisemisessa. Suomen suurlähettiläs Jukka Siukosaari oli mukana juhlistamassa radikaalin luovuuden voimaa rehtori Ilkka Niemelän isännöimässä tilaisuudessa.
 

Aallon ständi Singaporen Suomiviikolla

Singaporessa Aalto Unviersity Executive Education kutsui joulukuussa alumneja suurlähetystön järjestämälle Suomi-viikolle, jonka aikana kuultiin esityksiä muun muassa pohjoismaisesta johtajuudesta ja innovaatiosta sekä mahdollisuuksista opiskella kestävää kehitystä.

Alumneja Hyderabadin tapaamisessa

Joulukuussa kutsuimme alumneja tapaamisiin myös Intiassa Punessa, Hyderabadissa ja Bangaloressa, missä Aallon edustajien ryhmä oli työmatkalla tutustumassa paikallisiin korkeakouluihin ja osallistui opiskelijarekrytointimessuille.

Alumnitapaaminen Berliinissä 14.1.2025

Vuosi 2025 alkoi 50 alumnin kokoontumisella Felleshusissa Berliinissä tammikuussa. Professori Jens Schmidtin esitys viritti vilkkaan keskustelun radikaalin luovuuden merkityksestä innovaatioiden synnylle. Aiheen puinti jatkui myös Radical Creatives -elokuvan jälkeen professori Alf Rehnin ja Jens Schmidtin käymässä paneelikeskustelussa.

Helmikuussa tapaamme alumneja Seattlessa, Chicagossa, San Franciscossa ja Amsterdamissa. Keväälle on suunnitteilla tapahtumia myös muun muassa pohjoismaissa, Saksassa, Intiassa ja Lontoossa. 

Tervetuloa mukaan Aalto-yhteisöön!

Tule mukaan verkostoitumaan ja keskustelemaan Aallon alumnien . Jotta voimme kutsua sinutkin mukaan alueesi alumnitapaamiseen, pidä yhteystietosi ajantasalla äää

Aallon alumnilähettiläänä sinulla on mahdollisuus rakentaa vahvaa ammatillista verkostoa samalla kun annat takaisin yliopistollesi. Lähettiläänä voit muun muassa järjestää alumnitapaamisia, toimia yhteyshenkilönä yliopiston ja alumnien välillä, neuvoa opiskelijoita, jotka haluavat tulla maahasi töihin tai tukea nuoria, jotka suunnittelevat opintoja Aallossa.

Moni alumnilähettiläs on järjestänyt paikalliselle verkostolle suositun Radical Creatives -elokuvan näytöksen. Voit tilata Aallon tuottaman elokuvan ilmaiseksi ja järjestää näytöksen omalle verkostollesi.

Ryhdy Aallon alumnilähettilääksi

Jaa kokemuksiasi paikallisena yhteyshenkilönä maassasi.

Lue lisää
KV
PowerBI kartta alumneista

Katso mistä kaikkialta alumnejamme löytyy. Aalto-yliopiston alumneja on yli 100 000 yli 100 maassa!

Alumnien kohtaamisia Seattlesta Bangaloreen

Lukuvuoden 2023-2024 aikana tapasimme alumneja yli 10 kaupungissa eri puolilla maailmaa.

Lue lisää
Alumneja Seattlessa 2024

äپٴDz:

 Susanna Ritala

Susanna Ritala

Asiantuntija, alumnisuhteet

Tulevia tapahtumia

Tapahtumia alumneille

Osallistu tapahtumiin

Aalto-yliopisto ja yhteistyökumppanimme järjestävät satoja tapahtumia alumneille, yritysten edustajille ja muulle yleisölle.

Alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi tyttöä istuu tietokoneen ääressä tarkastelemassa paperille tehtyä kaaviota.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Lapset ja nuoret ratkoivat kestävän tulevaisuuden haasteita Tekoälytaiturit-hankkeessa

Noin 5500 koululaista opetteli hyödyntämään tekoälyä työkaluna Aalto-yliopisto Juniorin ja Tampereen yliopiston Juniversityn yhteishankkeessa.