ɫɫ

Uutiset

Alumni Tuomas Ilveskoski: Vinkkini opintojaan suunnittelevalle on valita sellaisia aiheita, jotka aidosti kiinnostavat ja motivoivat

KPMG:llä Audit partnerina toimiva Tuomas Ilveskoski kannustaa opiskelijoita valitsemaan opinnoissaan sellaisia aiheita, jotka aidosti kiinnostavat ja motivoivat. ”Kun hakeutuu sellaisten asioiden pariin, jaksaa aina innostua opinnoistaan ja tulevaisuudessa työstään uudestaan ja uudestaan.”

Tuomaksen tarina on osa Kauppakorkeakoulun ja sen partnereiden Deloitten, EY:n, KPMG:n ja PwC:n projektia, jonka tavoitteena on avata opiskelijoille tilintarkastajan työnkuvaa tarkemmin ja selvittää miten digitalisaation myötä aikaisemmin kuolevaksi ammatiksi tuomittu tilintarkastus kärsiikin sitä vastoin työvoimapulasta. Tilintarkastuksen alumnitarinoita julkaistaan loka- ja marraskuun aikana.
Tuomas Ilveskoski.
Tuomas Ilveskoski.

Olen Tuomas Ilveskoski ja työskentelen parhaillaan KPMG:llä Audit ja Assurance tiimissä Partnerina. Valmistuin 2009 pääaineena laskentatoimi ja sivuaineena rahoitus. Gradua kirjoittaessa tulin KPMG:lle traineeksi ja olen niin sanotusti jäänyt sille tielle. Sain mahdollisuuden jäädä taloon vakituiseksi tilintarkastajaksi ja vaadittavien 3 vuoden jälkeen suoritin KHT-tutkinnon ja työskentelin KHT-roolissa Financial Services asiakkaiden tilintarkastuksien parissa. Muutaman vuoden jälkeen mahdollistui myös upea parin vuoden työskentely Lontoossa samaisten teemojen parissa, Suomeen palasin 2016, jolloin toimin tilintarkastajana sekä asiantuntijana. 

Päivittäinen työni painottuu tiimityöhön ja ongelmanratkaisuun. Pyrin tiimien kanssa ratkomaan asiakkaiden sekä talon sisäisiä ongelmia faktojen avulla, analyyttisyys ja analyyttisten toimenpiteiden tekeminen on arkipäivää työssäni. Lisäksi valmistelen asiakasmateriaaleja, sekä tuen tiimiläisten tekemistä. Esihenkilö asemassa tärkeitä ominaisuuksia koenkin olevan kuunteleminen, yhteistyö ja selkeän yhteisen suunnan asettamisen.

Työssä kasvaneen asiantuntijuuden ovat mahdollistaneet opinnoissa kerätty tekninen osaaminen, alan ymmärrys sekä sanasto, joita olen päässyt entisestään kehittämään työn ja erilaisten roolien kautta. Opiskeluaika ja opinnot ovat antaneet vahvan ja laajan pohjan, jonka päälle on ollut helppo rakentaa ammattiosaamista. Vinkkini opintojaan suunnittelevalle on valita sellaisia aiheita, jotka aidosti kiinnostavat ja motivoivat. Kun hakeutuu sellaisten asioiden pariin, jaksaa aina innostua opinnoistaan ja tulevaisuudessa työstään uudestaan ja uudestaan. Lisäksi kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kehittämään kielitaitoa ja kulttuurista ymmärtämistä. Esimerkiksi omassa työssäni ruotsin vahvempi osaaminen olisi apuna päivittäisessä yhteistyössä pohjoismaiden kanssa. 

Kannustan työelämää ajatellen etsimään vastapainoa myös työn rinnalle, vaikkapa harrastuksien kautta. Omalla kohdallani erilaiset liikuntalajit ovat saaneet ajatukset toimistotyön ulkopuolella muualle ja antaneet voimavaroja arjen keskellä.

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
Kolme ihmistä kävelee puisella käytävällä modernissa atriumissa, taustalla Better Business Better Society -juliste.

Accounting, Master of Science (Economics and Business Administration)

Accounting-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet tuottaa taloudellista ja ei-taloudellista tietoa ja hyödyntää sitä yritysten johtamisessa ja hallinnassa. Laskentatoimi – oli kyse sitten johdon tai rahoittajien laskentatoimesta – on keskeinen tekijä jokaisen yrityksen toiminnassa ja elintärkeä osa yritysten suunnittelutyötä ja päätöksentekoa. Accounting-ohjelmasta valmistuneilla on korvaamattoman arvokasta ja erittäin yleismaailmallista asiantuntemusta, jonka avulla he menestyvät erilaisissa organisaatioissa kaikilla aloilla ympäri maailman.

Koulutustarjonta
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.