ɫɫ

Uutiset

Alumni Janne Viskari: Tulevaisuudessa menestyvät ne, joilla on laaja tietämys monilta aloilta

Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskarin mielestä ihmisiin tutustuminen oli yksi tärkeimmistä asioista opiskeluaikana.
Janne Viskari / Digi- ja väestötietovirasto / Aalto-yliopisto / alumni/ Sähkötekniikan korkeakoulu
Janne Viskari. Kuva: Digi- ja väestötietovirasto

Mitä opiskelit ja miksi valitsit kyseisen pääaineen?

Opiskelin sähkö- ja tietoliikennetekniikkaa ja valmistuin vuonna 2004. Sähköala tuntui kiinnostavalta ja tarjosi paljon vaihtoehtoja. Itse en ainakaan ollut lukioikäisenä varma siitä, mitä halusin tarkalleen työkseni tehdä. Siksi oli mukavaa, että tarjolla oli paljon erilaisia kurssivaihtoehtoja, joista valita.  

Mikä oli kiinnostavinta opinnoissasi?

Olin todella aktiivinen opiskelijaelämässä ja toimin muun muassa killan puheenjohtajana ja ylioppilaskunnan hallituksessa. Suosittelen opiskelijatoimintaa kaikille, sillä se oli todella mielenkiintoista ja opettavaista. Minulla on tuolta ajalta paljon ystäviä, tuttavia ja muita verkostoja, joita en olisi varmaan voinut löytää mistään muualta.

Itse opinnoissa mielenkiintoisinta olivat tietoliikenne ja puhelinverkot. Opiskeluaikana huomasin, että minua kiinnostivat hyvin monet asiat, ja halusin ennemmin tietää laajasti monista asioista edes vähän kuin paljon jostain tietystä aiheesta.

Millaisia eväitä sait opinnoistasi työelämään?

Koska toimin nykyään johtotehtävissä, minulle on jäänyt mieleen erityisesti johtamiseen ja erilaisiin työelämän käytäntöihin liittyvät asiat. Ylioppilaskunnan toiminnassa pääsin tutustumaan erilaisiin yritysjohtajiin ja heidän johtamistyyleihinsä.

Millaiset työllisyysnäkymät alalla on?

Diplomi-insinööreillä on hyvät työllisyysnäkymät ja uskon, että kaikkien ylempien korkeakoulututkintojen merkitys tulee tulevaisuudessa painottumaan. Uskon, että tulevaisuudessa menestyvät erityisesti asiantuntijat, joilla on tietämystä laajasti eri aloilta ja mahdollisimman laajat verkostot, joita he pystyvät hyödyntämään.

Diplomi-insinöörien rooli on keskeinen siinä, että Suomi pysyy edelläkävijänä erilaisten innovaatioiden parissa. Pienelle maalle on selkeä etu, että meillä kehitetään ratkaisuja, joita voimme viedä ulkomaille.

Missä olet tällä hetkellä töissä ja miten päädyit nykyiseen työhösi?

Toimin Digi- ja väestötietoviraston pääjohtajana. Olen ollut valtiolla töissä nyt kahdeksan vuoden ajan, jota ennen olin yritysmaailmassa tietoliikennealan konsulttina. Urani valtiolla alkoi vuonna 2012, kun päädyin töihin Tullille. Halusin pienestä konsulttiyrityksessä työskenneltyäni kokeilla työskentelyä isossa organisaatiossa. 

Johtaminen ja digitalisaatio ovat olleet punaisia lankoja työurallani. Työtehtäväni ovat liittyneet projektien, organisaatioiden osien ja viime vuosina kokonaisten organisaatioiden johtamiseen.

Mitä vinkkejä antaisit maisterinopintojaan aloittaville?

Mielestäni on tärkeää osata kiinnittää huomiota opintojen laaja-alaisuuteen ja opiskella asioita myös omien kiinnostuksenkohteiden ulkopuolelta. Myös verkostojen luominen ja ihmisiin tutustuminen on todella tärkeää opintojen aikana. Jokainen voi löytää oman paikkansa, eikä kaikkien ei tarvitse olla opiskelija- tai kilta-aktiiveja, vaan ihmisiin voi tutustua myös esimerkiksi erilaisten yhdistyksien, järjestöjen tai opintopiirien kautta. Ja opintojen aikana saaduista kontakteista kannattaa pitää kiinni myös valmistumisen jälkeen.

Lisäksi, kaikkien kannattaa alaan katsomatta ymmärtää paremmin digitalisaatiota. Olen huomannut, että isoissakaan yrityksissä ei vieläkään ymmärretä, että digitalisaatio mahdollistaa organisaation ydintoiminnot. Kaikilla aloilla on asioita, joita voidaan digitaaliteknologioiden avulla parantaa.

Lue lisää

Sähköinsinöörikillan lakkienjako/ Aalto-yliopisto / kuva: Essi Jukkala

Opiskele sähkötekniikkaa

Sähkötekniikan diplomi-insinöörinä (DI) pääset kehittämään ratkaisuja kestävään kehitykseen, uusiutuvaan energiaan, älykkäisiin sähköverkkoihin, elektroniikkaan, automaatioon ja tietoliikenteeseen.

Sähkötekniikan korkeakoulu
ELEC vuoden alumni kirsi karlamaa, traficom kuva: Annamari Tolonen

Vuoden alumni Kirsi Karlamaa: ”Jos haluat muuttaa yhteiskuntaa, opiskele sähkötekniikkaa”

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2019 alumni on Traficomin pääjohtaja Kirsi Karlamaa.

Uutiset
ELEC master students 2019 in a group photo taken by Leena-Ylä-Lyly

Tutustu meihin

Tällä sivulla Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijat, opettajat ja alumnit kertovat, miksi he valitsivat sähkötekniikan, millaista opiskelu käytännössä on ja millaisia urapolkuja koulustamme valmistuneille on auennut.

Sähkötekniikan korkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.