ɫɫ

Uutiset

Alumni Elina Valtonen: ”Opiskele laajasti kaikkea, mikä kiinnostaa”

Taloustieteen pääaineesta valmistunut Suomen ulkoministeri, Kauppakorkeakoulun alumni Elina Valtonen toimisi samoin nyt kuin toimi 20 vuotta sitten opiskellessaan: hän opiskelisi laajasti kaikkea, mikä kiinnostaa, ja menisi myös rohkeasti epämukavuusalueelle, sillä siellä oppii eniten.
Ulkoministeri, Kauppakorkeakoulun alumni Elina Valtonen
Ulkoministeri, Kauppakorkeakoulun alumni Elina Valtonen

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Elina Valtonen ja opiskelin Helsingin kauppakorkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) vuosina 2001–2005. Pääaineeni oli kansantaloustiede.

Opiskelit ensin Teknillisessä korkeakoulussa (TKK, nyk. osa Aalto-yliopistoa). Miksi päädyit opiskelemaan myös kauppatieteitä?

En mielestäni teekkarina tajunnut taloudesta ”mitään” ja kansantaloustiede kiinnosti. Siihen oli Helsingin kauppakorkeakoulussa paremmat kurssit kuin TKK:lla. Löimme veljeni kanssa vetoa, kumpi meistä pääsee Kauppikseen ja jaoimme pääsykoekirjat puoliksi.

Pääsin opiskelemaan Kauppikseen ja vaihdoin samalla pääaineen TKK:lla tietotekniikkaan (aluksi pääaineeni oli informaatioverkostot). Tällöin opinnoissa oli mahdollisimman vähän päällekkäisyyttä ja sain opiskella kaikkea, mikä kiinnosti. Valmistuin diplomi-insinööriksi vuonna 2004 ja kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2005.

Minkälaista opiskelijaelämää vietit?

Tein opintojen ohella paljon töitä, mutta juhlia tuli myös priorisoitua sopivassa määrin.

Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos opiskelisit nyt?

Tekisin kuten tein 20–25 vuotta sitten: opiskelisin laajasti kaikkea, mikä kiinnostaa, ja menisin myös rohkeasti epämukavuusalueille. Siellä oppii eniten.

Etukäteen ei voi tietää, missä asioissa tai millä alalla on hyvä, tai millaiset asiat vievät lopulta mennessään. Samalla on kuitenkin tärkeää pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvin ne asiat, mitkä on päättänyt tehdä.

Valmistumiseni jälkeen olen suorittanut systeemianalyysin jatko-opinnot ja joitain sovelletun matematiikan opintoja. Pyrin oppimaan koko ajan uutta, mutta valitettavasti kurssimuotoiseen opiskeluun ei tässä elämäntilanteessa oikein jää aikaa.

Minkälaisesta työstä haaveilit pienenä?

Haaveilin kaikenlaisista asioista, mutta ajatuksena oli parantaa maailmaa. Olin pienenä huolissani otsonikadosta ja planeetan kestävyydestä, mikä vaikutti haaveisiini.

Millainen urapolkusi on ollut?

Eduskunnassa olen toiminut muun muassa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä istunut puolustusvaliokunnassa, valtiovarainvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Olen toiminut Pohjois-Atlantin liiton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana sekä ollut varajäsenenä Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnassa.

Ennen politiikkaa olen asunut ja työskennellyt yksityisellä sektorilla eri maissa, muun muassa kymmenen vuotta rahoitusalalla Kööpenhaminassa ja Lontoossa. Olen entinen ohjelmoija ja ollut mukana perustamassa useita kasvuyrityksiä.

Työskentelet nykyisin ulkoministerinä. Miten koet, että kauppatieteiden tutkinnosta on hyötyä siinä?

Taloutta ja turvallisuutta ei voi erottaa toisistaan. Demokratian on oltava kilpailukykyinen myös tulevaisuudessa.

Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -tapahtuman logo

Elina Valtonen on tulossa pääpuhujaksi Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnipäivään, joka järjestetään 31.1.2025 Otaniemessä. Alumnipäivän teema on ”International Finland in 2030?” ja ulkoministeri Valtonen pitää pääpuheenvuoron otsikolla ”Europe in the new era of geopolitics”. Kutsumme kaikki Kauppakorkeakoulun alumnit mukaan keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta ja viettämään antoisa päivä Kauppiksella.

Voit tutustua päivän ohjelmaan ja ostaa lippusi täältä: /fi/tapahtumat/homecoming-day-2025

Homecoming Day

Homecoming Day 2025

Homecoming Day -alumnipäivä on Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma. Alumnipäivä tarjoaa ajatuksia herättäviä keskusteluja ajankohtaisista aiheista ja iloisia kohtaamisia opiskeluaikaisten ystävien kanssa.

Tapahtumat
Outside picture of the School of Business building in Otaniemi. Three Aalto Flags swinging in front of the building.

Taloustieteen laitos

Taloustieteen laitos tarjoaa kattavan näkemyksen talouksien toiminnasta ja yritysten toimintaympäristöstä.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.