ɫɫ

Uutiset

Alumni Anna Homén: Moderni markkinointi on vahvasti data- ja teknologiavetoista

Alumnimme Anna Homénin mukaan markkinointityö on todella monipuolista – markkinoijan täytyy esimerkiksi ymmärtää numeroita markkinoinnin metriikasta liiketoiminnan lukuihin. Kuitenkin parasta työssä on hänen mielestään se, että luovuutta pääsee käyttämään lähes rajattomasti.
Anna Homén
Kauppakorkeakoulun alumni Anna Homén.

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Anna Homén, ruuhkavuosia elävä markkinointi- ja asiakaskokemusammattilainen. 

Suoritin Kauppiksessa englanninkielisen kandidaatin tutkinnon International Business -kandidaattiohjelmassa ja valmistuin vuonna 1997. Jatkoin opintoja Fulbright-stipendiaattina Yhdysvalloissa, ja suoritin MBA-tutkinnon vuonna 2001. 

Miten päädyit nykyiseen työhösi Postin markkinointiin?

Koko työurani on ollut markkinoinnin parissa; Suomessa ja ulkomailla, sekä kuluttajaliiketoiminnassa että B2B-puolella. Olen muun muassa tehnyt tapahtumia New Yorkissa, pitkän pätkän matkailumarkkinointia Tallink Siljalla, ja vastannut markkinoinnista ja asiakaskokemuksesta kauppakeskusliiketoiminnassa. Postin palvelukseen tulin pari vuotta sitten, kun yrityksessä oli startannut iso brändiuudistus, jossa fokusta siirrettiin perinteisistä postipalveluista hyvin vahvasti verkkokauppaliiketoimintaan.

Aloitin Postilla Parcel and eCommerce -yksikössä kuluttajamarkkinoinnissa, reilun vuoden jälkeen työnkuvaani tulivat myös B2B-kampanjat, ja tammikuusta 2022 alkaen siirryin vastaamaan koko Postin B2B-markkinoinnista. Yksi ison talon parhaita puolia on mahdollisuus edetä talon sisällä uusiin tehtäviin nopeastikin.

Mitkä ovat tärkeimpiä ominaisuuksia, joita tarvitset omassa työssäsi Postilla?

Markkinointi on työnkuvana monipuolisuudessaan vailla vertaa – näin myös Postilla. Markkinoijan täytyy ymmärtää numeroita markkinoinnin metriikasta liiketoiminnan lukuihin – ja pystyä osoittamaan yhteys edellisten välillä. Moderni markkinointi on vahvasti data- ja teknologiavetoista. Vaikka ei itse operoisikaan esimerkiksi eri mainonnanhallintajärjestelmiä, niiden perusperiaatteista on oltava perillä – ja kehitystä on seurattava jatkuvasti. Mielestäni kuitenkin ihan parasta markkinoinnissa on se, että luovuutta pääsee käyttämään lähes rajattomasti.

Teknisen kompetenssin ohella [työelämässä] onnistumisen edellytys ovat yhteistyötaidot. Etenkin Postin tapaisessa isossa organisaatiossa yhteistyötahoja on lukuisia – liiketoiminta, myynti, taloushallinto, HR jne. – ja ilman positiivista kommunikaatiota asiat eivät etene, ainakaan oikeaan suuntaan. Hyvät kommunikaatiotaidot ovat välttämättömyys myös esihenkilötyössä. Itse olen toiminut esihenkilönä yli kymmenen vuoden ajan, enkä koskaan vielä ole törmännyt haasteeseen, joka ei olisi keskustelemalla selvinnyt.

Valitsemalla Aallon Kauppakorkeakoulun opinahjoksesi avaat itsellesi todella monia ovia työelämään.

Anna Homén, Kauppakorkeakoulun alumni

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Valitsisin saman opintopolun edelleen. Itselleni oli aikanaan tärkeää opintojen kansainvälisyys ja mahdollisuus opiskella osin ulkomailla, ja Aallossa tähän on erinomaiset mahdollisuudet. Uskon myös siihen, että opinnot eivät koskaan ole ”valmiit”, vaan opiskelu ja oppiminen on jatkuva osa myös työelämää.

Neuvosi opintojaan miettivälle ja vinkkejä työelämään? 

Valitsemalla Aallon Kauppakorkeakoulun opinahjoksesi avaat itsellesi todella monia ovia työelämään. Onnittelut siis erinomaisesta valinnastasi, mikäli Kauppikseen päädyt! 

Näin ei saisi varmasti kansantalouden kannalta sanoa, mutta sanon silti: ota aikaa opiskeluun. Valitse kursseja mahdollisimman laaja-alaisesti ja suuntaa opiskelijavaihtoon – niin monta kertaa kuin mahdollista. Verkostoidu, verkostoidu, verkostoidu!

Mitä tulee harjoittelu- ja työpaikkoihin, niin pyri sellaisiin, joissa pääset tutustumaan mahdollisimman moniin eri organisaatioihin. Esimerkiksi mainos-, media- ja tapahtumatoimistot tarjoavat ikkunan eri yritysten markkinointiosastoihin. Jos sinulla on mahdollisuus työskennellä start-upissa, pääset tekemään töitä laidasta laitaan. Isossa yrityksessä puolestaan pääset työskentelemään eri osa-alueiden syväosaajien kanssa. Molemmista kokemuksista opit valtavasti! Ole utelias – se on paras tapa löytää itselle sopiva urapolku.

Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
Kolme ihmistä seisoo portailla modernin lasi- ja tiilirakennuksen edessä, useita ohikulkijoita kävelee ohi.

International Business, Bachelor of Science and Master of Science (Economics and Business Administration)

International Business -kandidaattiohjelma tarjoaa kauppatieteiden tutkinnon kaikki parhaat puolet. Ohjelma sisältää luovia kursseja, joiden aikana opit olemaan parhaimmillasi nopeatempoisissa bisnesprojekteissa sekä tiimityöskentelyä, jossa keskitytään tarkasti rajattuihin aiheisiin kansainvälisten professorien tukemana. Ohjelma sijaitsee Aalto-yliopiston dynaamisella Otaniemen kampuksella. Kampus on lähellä Helsingin keskustaa, ja sitä ympäröivät kukoistava startup-ekosysteemi ja suurten monikansallisten yritysten pääkonttorit.

Koulutustarjonta
Business students gathered around a table to study together.

Marketing, Master of Science (Economics and Business Administration)

Nykyaikaiset markkinoijat ovat luovia, strategisia ajattelijoita, jotka osaavat toimia digitaalisessa ympäristössä vaivatta ja intuitiolla.

Koulutustarjonta
Jaakko Honko lecture 6.6.2019, a question from the audience to the keynote speaker Risto Siilasmaa

Tee yhteistyötä Kauppakorkeakoulun kanssa

Meillä on pitkät yhteistyöperinteet alumniemme ja yritysmaailman kanssa. Tarjoamme monipuolisia yhteistyömahdollisuuksia alumneillemme, yrityksille, organisaatioille ja julkisen sektorin toimijoille.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.