Akustisen seuran kannustuspalkinto Nella Näverille ja Juha Vilkamolle
Akustinen seura ry myönsi Akustiikkapäivillä Kuopiossa 2.9.2015 Matti Karjalaisen rahaston kannustuspalkinnon hyvästä opinnäytetyöstä kahdelle Aalto-yliopiston opiskelijalle, arkkitehti Nella Näverille ja tekniikan tohtori Juha Vilkamolle.
Näveri selvittää diplomityössään akustisten tilojen katsomoiden akustiikkaa. Hänen työnsä laaja-alainen kirjallisuusanalyysi, runsas kuvitus ja haastattelut antavat uutta tietoa katsomoiden nykytilasta sekä näkymiä tulevaisuuden katsomoiden suunnitteluun. Työ myös erinomaisesti valaisee arkkitehtien suunnittelun monimuotoisuutta ja suurten esitystilojen suunnittelun monimutkaisuutta.
Vilkamo tutkii väitöskirjassaan tehokkaita kaikulaitteita ja tilaäänentoistojärjestelmiä. Hänen tutkimuksensa tuloksia sovelletaan muun muassa Android-puhelimissa sekä uudessa MPEG-H -tilaäänistandardissa.
Akustinen seura jakaa Matti Karjalaisen rahaston kannustuspalkinnon joka toinen vuosi tärkeästä akustiikan alan edistämistyöstä Suomessa. Rahaston perusti jo edesmennyt ja maailmalla tunnettu Aalto-yliopiston akustiikan professori Matti Karjalainen 60-vuotissyntymäpäivänään vuonna 2006. Rahaston tarkoituksena on akustiikan alan edistäminen ja edelleen kehittäminen tukemalla siihen liittyvää opiskelua, jatko-opiskelua ja tutkimustyötä.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹:
Akustinen Seura ry
Puheenjohtaja professori Tapio Lokki (puheenjohtaja@akustinenseura.fi)
puh. 040 578 2486
tapio.lokki@aalto.fi
Palkitut opinnäytetyöt luettavissa:
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.