ɫɫ

Uutiset

Akatemia-rahoitus: Tulevaisuuden energiayhteisöt ja energiaomavaraisuus

DigiDecarbon-hankkeessa tutkitaan kansalaisten energiayhteisöjä: niissäkö on energiankäytön tulevaisuus?
DigiDecarbon-hanke tutkii digitaalisia kansalaisten energiayhteisöjä

Tänä talvena nähty energian hintaralli on saanut monet kotitaloudet ja taloyhtiöt miettimään, miten kustannuksia saisi karsittua. Apuna tässä voisi olla energian omatuotanto ja siihen liittyvät erilaiset energiayhteisöt.  
 
Aalto-yliopiston, Vaasan yliopiston ja Suomen ympäristökeskus SYKEn uudessa hankkeessa tutkintaankin energiayhteisöjä: millaisia muotoja niillä on, miten niitä palvelemaan syntyy uutta liiketoimintaa ja millaisia politiikkatoimia ja ohjauskeinoja sekä julkisen sektorin tukea energiayhteisöihin kohdistuu.  
 
Tutkimuksen taustalla on viime vuosien kehitys, jonka ansiosta uusiutuvan energian tuotanto omaan käyttöön on muuttunut edullisimmaksi energiaratkaisuksi monille kansalaisille. Lämpöpumppuenergian ja aurinkoenergian käyttöönotto on kannattavaa ja vahvassa nosteessa. Myös energian hinnan vaihtelut kannustavat kansalaisia parantamaan energiatehokkuuttaan ja pyrkimään suurempaan energiaomavaraisuuteen. 
 
Energiamurroksen digitaalisoituneet energiayhteisöt eli DigiDecarbon-hanke on saanut 2,4 miljoonan euron kokonaisrahoituksen osana Suomen Akatemian vihreän ja digitaalisen siirtymän avainalat -ohjelmaa. Suomen Akatemia rahoittaa kaikkiaan 17 konsortiota vihreän ja digitaalisen siirtymän avainalat 2021 –rahoitushaussa. Valitut hankkeet edistävät ratkaisuja hiilineutraalisuuteen ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseen sekä niihin liittyviä digitaalisia teknologioita. 

Energiayhteisöistä apua energiatehokkuuteen 

Kolmivuotista DigiDecarbon-hanketta johtavan Aalto-yliopiston professorin Sampsa Hyysalon mukaan tutkimus on juuri nyt ajankohtainen monista eri syistä. Lakimuutosten myötä oman käytön määrää vaihtuvatehoisesta tuotannosta voidaan nostaa linkittämällä naapurustoja samaan energiayhteisöön, jolloin voidaan vastaavasti rakentaa suurempia ja edullisempia uusiutuvan energian järjestelmiä. 

Lisäksi taloyhtiöt ja naapurustot ovat aktivoituneet energiaremonttien toteutuksessa. Vertaistieto helpottaa remonttien valmistelua, suunnittelua ja toteutuksesta päättämistä. Kokemusten ja laskelmien jako kansalaisten kesken tuo merkittäviä säästöjä ja helpottaa vieraan ja vaikeaselkoisen aihealueen haltuunottoa. Digitalisaatio on edesauttanut energiayhteisöjen luomista ja luonut uudentyyppisiä yhteisöitä, esimerkiksi vertaistiedon jakaminen on tehostunut valtavasti internetin vertaisyhteisöjen avulla.

Aalto-yliopiston tutkijat tarkastelevat hankkeessa kansalaisten toimia, joissa he ovat samanaikaisesti energian kuluttajia, pientuottajia ja investoijia. “Erityisesti tutkimme laaja-alaisten energiaremonttien toteutusta, joissa kansalaiset parantavat talonsa energiatehokkuutta ja lisäävät siihen yhtä tai useampaa uusiutuvan energian tuotantotapaa, kuten lämpöpumppuenergiaa tai aurinkoenergiaa.  Painopiste on kansalaisten vertaistuessa ja heidän muodostamissaan digitaalisesti välittyneissä energiayhtiöissä, oli sitten kyse pientaloista tai taloyhtiöistä”, Hyysalo kertoo. 

Vaasan yliopistossa tutkitaan puolestaan uutta, energiayhteisöjä palvelevaa liiketoimintaa. “Tutkimme, miten energiayhteisöjä palvelemaan nousee uutta liiketoimintaa, uusia liiketoimintamalleja ja liiketoimintaekosysteemejä. Lisäksi meitä kiinnostavat informaatiopalvelut ja kuinka esimerkiksi konsultointipalvelut auttavat energiayhteisöjä uusien teknologisten mahdollisuuksien hyödyntämisessä”, kertoo innovaatiojohtamisen apulaisprofessori Jouni K. Juntunen Vaasan yliopistosta.  

Suomi on edelläkävijämaa älykkäiden sähköjärjestelmien ja -palveluiden kehittämisessä."

Erikoistutkija Jani Lukkarinen, SYKE

Suomen ympäristökeskuksen osahankkeessa keskitytään muuttuvan politiikkaohjauksen merkitykseen. 

“Energiayhteisöjä koskevassa sääntelyssä on tapahtunut viime vuosina paljon muutoksia, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia. SYKEn työpaketissa meitä kiinnostaa tutkia, miten muutokset ovat vaikuttaneet yhteisöjen ja kansalaisten toimintaan sekä ymmärtää paremmin minkälaista tukea jatkossa tarvitaan. Tutkimuksessa pyrimme myös selvittämään kuinka osallistuminen digitaaliseen energiayhteisöön voimaannuttaa kansalaisia aktiivisina toimijoina”, kertoo erikoistutkija Kaisa Korhonen-Kurki Suomen ympäristökeskuksesta. 

Hankkeen koordinaattorina toimiva SYKEn erikoistutkija Jani Lukkarinen muistuttaa myös, että Suomi on edelläkävijämaa älykkäiden sähköjärjestelmien ja -palveluiden kehittämisessä. “Selvitämmekin miten esimerkiksi kunnat voivat käyttää digitaalisia työkaluja energiayhteisöjen apuna.  Kansalaisten aktiivisuus uusien palveluiden käytössä tukee myös niiden vientimahdollisuuksia ja politiikkatoimien edelleen kehittämistä.” 

äپdz:&Բ;

Sampsa Hyysalo, Aalto-yliopisto, 0505946137 sampsa.hyysalo@aalto.fi  
Jouni K. Juntunen, Vaasan yliopisto, 0294498619, jouni.juntunen@uwasa.fi 
Jani Lukkarinen, SYKE, 0295 251 893, jani.lukkarinen@syke.fi

Next Generation EU logo
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.