ɫɫ

Uutiset

ABB:n Azipod®-teknologia on meriteollisuuden suunnannäyttäjä

​​​​​​​Suomessa kehitetty ABB:n Azipod®-potkurikäyttöjärjestelmä on uranuurtaja laivojen energiankulutuksen ja päästöjen vähentämisessä. Aalto-yliopiston Design Factoryn tuotekehitystiloissa syntyy jatkuvasti uusia oivalluksia sen kehittämiseksi.

Sähkömoottoriin perustuva Azipod®-propulsiojärjestelmä parantaa laivojen hydrodynaamista hyötysuhdetta ja vähentää polttoainekulutusta.Sähköpropulsio on myös hyvin joustava uusien energiamuotojen hyödyntämiselle akkujen ja polttokennojen avulla.

Tällä hetkellä Azipod®-teknologiaa käytetään maailmalla yli 20 erilaisessa laivatyypissä aina risteilijöistä jäänmurtajiin ja rahtilaivoihin. Järjestelmä on asennettu jo 300 laivaan. Azipod®-tuotteiden hyötysuhdetta ja suorituskykyä pyritään jatkuvasti parantamaan. Kehitystyössä hyödynnetään aktiivisesti Aalto-yliopiston Design Factoryn tuotekehitystiloja.

”Design Factory antaa meille hienon mahdollisuuden irtautua päivittäisestä arjesta ja päästä ideoimaan uusien tuotteiden prototyyppejä. Olemme rakentaneet siellä esimerkiksi vanerista pieniä osakokonaisuuksia ja kokeilleet, minkälaisen tilan huoltotoimenpiteet vaativat, mahtuvatko työkalut tilaan ja kuinka asennus-ja purkutyöt onnistuvat turvallisesti”, kertoo Aallon alumni ja ABB:n meriteollisuuden järjestelmien projekteista vastaava johtaja Mirva Nevalainen.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Azipod®-tuotteisiin on kehitetty uusia kokoluokkia. Myös laakeri- ja sähkömoottoriteknologioihin on haettu uusia ratkaisuja. Tuotteiden hyötysuhteen ja suorituskyvyn parantamiseksi tehdään jatkuvasti töitä.  

Opiskelijat tuovat kehitystyöhön tuoretta ajattelua

”Kehitystyöhön tarvitaan tarpeeksi laaja-alainen tiimi, jolla on osaamista erilaisista teknisistä osa-alueista sekä avointa mieltä tutkia asioita. ABB:llä on paljon osaamista, mutta ajoittain tarvitsemme tietystä osa-alueesta yksityiskohtaisempaa osaamista, jota yliopisto pystyy tarjoamaan", Nevalainen sanoo.

Opiskelijat tuovat tuotekehitykseen oman panoksensa, vaikka tekninen osaaminen ei vielä olisikaan syvää. Heillä on tuoretta ajattelua ja kykyä katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

”ABB panostaa jatkuvasti tutkimus- ja kehitystyöhön. Uudet teknologiset ratkaisut pitävät tuotteemme kilpailukykyisinä ja mahdollistavat sen, että sekä uusien että vanhojen asiakkaiden muuttuvat tarpeet täyttyvät nyt ja tulevaisuudessa.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Takaisin pääartikkeliin

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.