ɫɫ

Uutiset

Aaltolaisille tunnustuksia Hyères-festivaaleilta

Muodin opiskelija Milla Lintilä on saanut Galleries Lafayette -palkinnon. Alumni, valokuvaaja Hilla Kurki puolestaan Still Life Photography -palkinnon.
Milla Lintilän mallisto. Kuva: Guillamo Roujas

Tänä vuonna kansainväliseen muodin ja valokuvauksen korkeatasoisen kilvan finaaliin ylsivät Aalto-yliopiston muodin maisteriopiskelijat Milla Lintilä naistenvaatemallistollaan ja Emilia Kuurila miestenvaatemallistollaan sekä Aallosta viime vuonna valmistunut valokuvaaja Hilla Kurki. Finalistit valittiin 300 hakijan joukosta yli 50 eri maasta.

“Meiltä loppukilpailussa tänä vuonna olleet mallistot olivat valmiimpia kuin muut finaaliin päässeet. Millan mallisto poikkesi joukosta siinä, että se on täysin valmis tuotantoon ja markkinoille, se on sen vahvuus. Täällä palkitaan yleensä hyvin kreatiivisia mallistoja”, kertoo muotisuunnittelun professori Pirjo Hirvonen.

Lintilän mallisto on täysin neuletta, se on visuaalisesti kaunis, ja koska neuleesta ei tule hukkamateriaalia, se on kestävän kehityksen mukainen. Kokoelmaa inspiroivat Valentine De Saint-Point:in manifestot Manifesto of a Futurist Woman ja Manifesto of Lust.

”Halusin kokonaan itsetehdyillä neuleilla tulkita mitä naisellisuus tarkoittaa nykyään”, Lintilä kertoo. ”Festivaali merkitsi elämäni tähän mennessä suurinta mahdollisuutta näyttää työtäni ei ainoastaan jurylle vaan kaikille showroomilla vierailleille alan ihmisille, näytösvieraille ja lehdistölle. Hyères on nuorelle suunnittelijalle upea mahdollisuus, ja kontaktit ja verkosto, jonka siellä sain rakennettua ovat korvaamattomia. Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, Galleries Lafayette -palkinto on minulle yksi mielenkiintoisimmista, ja varmistaa suoran jatkumon oman brändin rakentamiseen.”

Emilia Kuurilan mallisto. Kuva: Sofia Okkonen

Emilia Kuurilan miestenvaatemallisto ei sijoittunut kilvassa, mutta Kuurila kehuu Hyères-kokemusta upeaksi.

“On ihan superfiilis! Jo finaalipaikalle pääsy on iso voitto meille kaikille oman uramme kannalta - mahdolliset palkinnot ovat sitten hyvä bonus. Kokemuksena tämä oli ihan mieletön! Luulimme jo Millan kanssa, että meillä oli valmiit mallistot, mutta täällä sen tajusi, että on todella oltava ‘minimuotitalo’: handlattava niin design-puoli kuin markkinointi sekä iso tuotannon osuus menestyäkseen”, kertoo Kuurila. Hän on suunnitellut myös Espoon piispan, Kaisamari Hintikan, virka-asun.

Muodin, valokuvauksen ja muotiasusteiden festivaali pidettiin Hyèresissä Ranskassa 25.-2.9.4. Festivaali nostaa esiin nuoria lupauksia muodin ja valokuvauksen alalla. Festivaali järjestetään vuosittain ja siinä on kolme kilpailusarjaa. Kilpailut tuovat esiin kymmenen muotisuunnittelijaa, valokuvaajaa ja muotiasusteiden suunnittelijaa, jotka ovat alansa ammattilaisten valitsemia.

Milla Lintilän mallisto, kuva Guillaume Roujas. Emilia Kuurilan mallisto, kuva Sofia Okkonen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.