ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopistosta valmistuneet tyytyväisiä tutkintoonsa

Seuraava uraseurantakysely käynnistyy syksyllä.
Students at Undergraduate Centre / Photo by Unto Rautio

Yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkosto selvitti viime talvena, kuinka vuonna 2012 maisterin tutkinnon ja vuonna 2014 tohtorin tutkinnon suomalaisissa yliopistoissa suorittaneet ovat työllistyneet.  Kyselyyn vastasi kaikkiaan 5 400 henkilöä, joista Aalto-yliopistosta valmistuneita oli yhteensä 532.

Maisterit kokevat työnantajan arvostavan tutkintoa

Maisterin tutkinnon suorittaneet ovat viiden vuoden aikana edenneet monenlaisia urapolkuja. Suurin osa on työllistynyt hyvin.

Viisi vuotta sitten maisterin tutkinnon Aalto-yliopistossa suorittaneista 90 % tyytyväisiä tutkintoonsa työuran kannalta.  87 % pystyy hyödyntämään oppimiaan tietoja ja taitoja hyvin nykyisessä työssään ja 92 % suosittelisi koulutustaan muille. Peräti 96 % Aalto-yliopistosta valmistuneista maistereista oli samaa mieltä väittämän ”työnantajat arvostavat tutkintoa” kanssa.

Tulosten perusteella Aalto-yliopistosta valmistuneet painottivat tärkeimmiksi työllistymiseen vaikuttaneista tekijöistä kykyä kertoa omasta osaamisestaan ja työkokemusta. Tärkeimmiksi työssä tarvittaviksi ja yliopistossa kehittyneiksi taidoiksi vastaajat nostivat kyvyn oppia ja omaksua uutta, ongelmanratkaisutaidot sekä itseohjautuvuuden ja analyyttisten, systemaattisten ajattelun taidot.

Puolet tohtoreista töissä yrityksissä

Vuonna 2014 valmistuneista tohtoreista lähes puolet oli työssä yrityksessä, vajaa kolmannes yliopistossa, ja alle kymmenes työskenteli yrittäjänä tai freelancerina. 90 % vastaajista pystyy hyödyntämään oppimiaan tietoja ja taitoja hyvin nykyisessä työssään. 85 % heistä oli tyytyväisiä tutkintoonsa työuran kannalta.

Uraseurantakysely tehdään kaikissa yliopistoissa

Uraseurantatutkimus on Aarresaari-verkoston (Suomen yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto) kehittämä tutkimusmalli, jolla kartoitetaan valtakunnallisesti korkeakoulutettujen (ylempi korkeakoulututkinto tai tohtorin tutkinto) työuria jälkeen.

Sijoittumista arvioidaan työllisyystilanteen ja työllistymisen laadun näkökulmasta sekä työn ja tutkintojen vastaavuudella.
 

Seuraava uraseurantakysely tehdään syksyllä 2018. Kyselyyn pyydetään osallistumaan vuonna 2013 maisteriksi ja vuonna 2015 tohtoriksi valmistuneita.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
QS CEMS ranking 2027 banner
Opinnot Julkaistu:

CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin

Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston loppusyksyn kurssi-ilmoittautumiset alkavat 21.9.

Loppuvuoden kurssien ilmoittautuminen alkaa 21.9.