ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopistosta Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner

۳ٱ𾱲ٲö tiivistyy muun muassa tekoälyn ja kvanttitekniikan tutkimusalueilla.

Nokia Bell Labs on valinnut Aalto-yliopiston yhdeksi Distiguished Academic Partner (DAP) -yhteistyökumppanikseen. Nokia Bell Labs hakee DAP-kumppanuudella strategista yhteistyötä alueilla, joilla Aalto-yliopiston osaaminen on maailmanluokkaa.

"Nokia Bell Labsin perustama Distinguished Academic Partner -ohjelma yhdistää parhaat voimat ratkaisemaan ihmiskunnan tarpeisiin liittyviä suuria haasteita”, sanoo Nokia Bell Labsin DAP-ohjelman johtaja Julie Byrne.

”Aalto-yliopisto on maailmanluokan kumppani, ja olen iloinen saadessamme Aallon osaksi verkostoamme, joka tuottaa merkittäviä innovaatioita erityisesti 5G-aiheista, radiosta analytiikkaan. Odotan DAP-ohjelman edelleen vahvistavan yhteistyötämme Aalto-yliopiston kanssa”, sanoo tutkimusjohtaja Lauri Oksanen Nokia Bell Labsista.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen on ylpeä nimityksestä: ”۳ٱ𾱲ٲömme Nokian kanssa on ollut aiemminkin laajaa erityisesti tietoliikenteen alueella, mutta DAP-ohjelma tiivistää yhteistyötämme entisestään molempia osapuolia kiinnostavilla tutkimusalueilla, joita ovat esimerkiksi tekoäly ja kvanttitekniikka. Aalto-yliopisto edustaa kaikilla mainituilla aloilla maailman huippua. Tästä hyvänä indikaattorina toimii usein referoitu Shanghai-ranking*, jossa kaikki mainitut Aallon tutkimusalat menestyivät erinomaisesti.”

*Shanghai ranking = The Academic Ranking of World Universities, ARWU

Nokia Bell Labs

Nokia Bell Labs on maailmankuulu tutkimusorganisaatio. Yli 90-vuotisen historiansa aikana Bell Labs on keksinyt monia teknologioita, jotka luovat perustan informaatio- ja tietoliikenneverkoille ja kaikille digitaalisille laitteille ja järjestelmille. Tutkimus on johtanut kahdeksaan Nobel-palkintoon sekä useisiin muihin kansainvälisiin palkintoihin teknologiainnovaatioista. Nokia Bell Labs jatkaa käänteentekevää tutkimustaan uuden digitaalisen aikakauden haasteiden ratkaisemiseksi, kun kaikki verkottuu, kuten on kuvattu kirjassa The Future X Network: A Bell Labs Perspective. www.bell-labs.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.