ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto-yliopiston ja Microsoftin AppCampus on luonut laadukkaita ja innovatiivisia sovelluksia

Ohjelma tarjonnut mobiilisovellusten kehittäjille rahoitusta ja tukea.

Suunnitelman mukaan päättyvä, kolmivuotinen AppCampus-ohjelma on auttanut sovelluskehittäjiä kasvuyrittäjyyteen sekä luomaan laadukkaita ja keskimääräistä innovatiivisempia mobiilisovelluksia.

Microsoftin ja Nokian yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa keväällä 2012 käynnistämä kolmivuotinen mobiilisovellusten kehitysohjelma AppCampus on päättymässä. Aalto-yliopiston johtama ja hallinnoima hanke on toiminut Aalto-yliopiston tiloissa Espoon Otaniemessä.

Ohjelma on tarjonnut mobiilisovellusten kehittäjille rahoitusta ja syvällistä tukea kuten koulutusta mobiiliteknologioissa, muotoilussa ja käytettävyydessä. Ohjelmaan osallistuneet ovat saaneet sovelluksilleen maailmanlaajuisen jakelukanavan Windows Phone -kaupan kautta. Mobiilialan asiantuntijat ovat tarjonneet osallistujille liiketoiminnallista mentorointia sekä ohjausta ideoiden kaupallistamiseen.

Kansainvälinen AppCampus-ohjelma houkutteli innovatiivisia mobiilisovelluksia kehittäviä opiskelijoita ja yrittäjiä ympäri maailman. Tämä on osaltaan vahvistanut Suomen, Espoon ja Aalto-yliopiston asemaa maailmanlaajuisena mobiilikehityksen keskuksena. Kokemukset osoittavat, että Suomessa on otollinen maaperä mobiilialan sovelluskeskeisille start-up-yrityksille, muun muassa täältä löytyvän vahvan peliosaamisen vuoksi. AppCampuksen huipputason valmentajista noin kaksi kolmasosaa oli suomalaisia.

-AppCampuksen toimintamalli osoittautui erittäin toimivaksi. Saimme sen kautta uutta osaamista ja toimintaa kampuksemme jo aktiiviseen innovaatioekosysteemiin. Olemme pystyneet hyödyntämään ohjelmasta saamiamme kokemuksia muun muassa helmikuussa julkistetun terveysteknologian Vertical-yrityskiihdyttämön käynnistämisessä, sanoo Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.

AppCampus on tuottanut innovatiivisia sovelluksia

AppCampus-ohjelman puitteissa julkaistiin kaikkiaan 315 sovellusta. Ohjelmaan haki kaiken kaikkeaan noin 4 300 tiimiä yli 100 maasta. Joka viides ohjelmaan valitusta 305 tiimistä oli suomalainen. Julkaistuja sovelluksia on tähän mennessä ladattu lähes seitsemän kertaa enemmän kuin Windows Phone -kaupassa olevia sovelluksia keskimäärin. Maksullisten sovellusten osalta liikevaihto on ollut kaksinkertainen kaupassa myytävien sovellusten keskiarvoon nähden. AppCampuksen keväällä 2015 tekemän selvityksen mukaan ohjelman aikana on syntynyt vähintään 850 uutta työpaikkaa prosessiin osallistuneissa yrityksissä, joista 59 on syntynyt Suomessa.

AppCampus-ohjelman kautta on syntynyt mielenkiintoisa sovelluksia Microsoftin mobiiliekosysteemiin:
PhotoMath on kamerasovellus, joka tunnistaa ja ratkaisee matemaattiset kaavat ja tehtävät reaaliaikaisesti. PhotoMath tekee matematiikan opiskelusta helppoa ja yksinkertaista auttamalla käyttäjää matemaattisten ongelmien ratkaisussa.
-Esitimme konseptimme ja ideamme PhotoMath-sovelluksesta ensimmäiseksi AppCampuksen Kroatiassa järjestämässä tapahtumassa. Ohjaajilta ja muilta osallistujilta saamamme todellisen palautteen jälkeen tiesimme olevamme oikeilla raiteilla. AppCampukselta saamamme avustus on tehnyt sovelluksesta totta, sillä saimme mahdollisuuden keskittyä häiriöttä tuotekehitykseen, sanoo sovelluksen kehittäneen PhotoPayn toimitusjohtaja Damir Sabol.

SongArc on mobiililaitteille suunniteltu yhteisöllinen musiikkipeli, joka tuo pelaajan tiiviisti lähellä musiikkia.
- Ilman AppCampusta SongArcista ei yksinkertaisesti olisi voinut tulla sellaista menestystä kuin se tänä päivänä on. Emme olisi lupaava, jo toisella sijoituskierroksellaan oleva start-up, emmekä olisi rakentaneet suurta ja kasvavaa verkostoa Hollywoodissa ja Piilaaksossa ilman AppCampusta. He auttoivat meitä rahoituksella, neuvoilla sekä promotoinnilla Microsoftilla ja muilla tahoilla, ja tulivat apuun, jos juutuimme paikoillemme. Mikä tärkeintä, AppCampus on auttanut meitä tuomaan musiikkia ja iloa lähes kahdelle miljoonalle ihmiselle. SongArc-tiimi tuntee itsensä onnekkaaksi ja kiitolliseksi, että se on ollut osa AppCampus-yhteisöä, sanoo SongArcin toimitusjohtaja András Velvárt.

Suomalainen We Did It® on toiminnallisen parisuhdeterapian mobiilityökalu, joka auttaa pariskuntia ratkaisemaan parisuhteen ongelmia itse, ilman kirjoja, luentoja tai terapiaistuntoja.
- Uusi teknologia mahdollistaa avun tarjoamisen terveys- ja hyvinvointiasioissa yhä helpommin ja yhä useamman ulottuville. Yhdistimme pelimaailmasta tutut elementit kognitiiviseen käyttäytymistieteeseen ja positiiviseen psykologiaan luodaksemme matalan kynnyksen palvelun kaikille pariskunnille, jotka haluavat lisätä onnellisuuttaan. Kesällä 2015 lanseerattava tuote on ensimmäinen laatuaan. Haluamme kiittää AppCampusta kaikesta siitä arvokkaasta tuesta, jota olemme prosessin aikana saaneet, sanoo Olento Life Oy:n toimitusjohtaja Peeter Lange.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.