ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston ja Helsingin kaupungin tiivistyvä yhteistyö korostaa kestävyyden teemoja

۳ٱ𾱲ٲösopimuksen painopisteinä ovat muun muassa kaupunkitutkimus, innovaatiot ja muotoilu.
Henkilö pitää kädessään esitettä.
Aalto-yliopiston opiskelijat ideoivat vuonna 2019 Helsingin kaupungille työkaluja muotoilun vaikuttavuuden arviointiin. Kuva: Helsingin kaupunki / Laura Oja.

Aalto-yliopisto ja Helsingin kaupunki ovat allekirjoittaneet strategisen yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää yhdessä toimivaa ja kestävää kaupunkia. Sopimus on voimassa viisi vuotta. ۳ٱ𾱲ٲö nähdään erityisen tärkeänä tämänhetkisessä pandemiatilanteessa, kun kriisin vaikutukset heijastuvat vahvasti sekä kaupungin että yliopiston toimintaan ja tutkitun tiedon tarve on suuri.

”Helsinki on Aalto-yliopistolle tärkeä ja innostava kumppani. Kaupunkeihin ja elinympäristöihin liittyvät teemat ovat keskeinen painopistealueemme. Tutkimuksen ja taiteen merkitys korostuu entisestään nyt, kun yhteiskunta kamppailee pandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

“Maailman nopeatempoinen muutos ja koronakriisin vaikutukset vaativat meiltä kaikilta nopeaa uudistumista, mahdollisuuksien tunnistamista ja oman ekosysteemin entistä parempaa hyödyntämistä. Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö perustuu yhteiseen näkemyksemme siitä, että maailman suuriin muutoksiin tulee varautua ja niiden kautta voi rakentaa entistä toimivampaa ja turvallisempaa maailmaa. Yhdessä voimme tehdä Helsingistä ja koko pääkaupunkiseudusta maailman houkuttelevimman paikan asua, opiskella ja työskennellä", sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Sopimus korostaa kestävyyden ja seudun kilpailukyvyn teemoja ja sen painopisteiksi on määritelty kaupunkitutkimus ja sen tuottaman tiedon hyödyntäminen, innovaatiot ja yrittäjyys, koulutuksen ja kasvatuksen alan yhteistyö sekä muotoilu ja luovat alat.

Kaupunkitutkimus on monien tieteenalojen osaamista yhdistävä tutkimusalue, jonka parissa Aalto-yliopisto ja Helsinki ovat työskennelleet vahvasti, erityisesti kaupunkisuunnittelun, liikennejärjestelmien ja arkkitehtuurin sekä viime vuosina myös kaupunkitaloustieteen alueilla. Molemmat ovat myös pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Helsingin yliopiston kanssa mukana yhteisessä Kaupunkiakatemiassa, jossa edistetään kaupunkitutkimuksen ja käytännön kaupunkikehittämisen vuorovaikutusta.

Monipuolista yhteistyötä koronamallinnuksesta Aalto Junioriin

Helsinki ja Aalto-yliopisto ovat tehneet yhteistyötä monilla alueilla jo pitkään. Tuore esimerkki tältä keväältä on Aalto-yliopiston lehtori Lauri Viitasaaren ja apulaisprofessori Pauliina Ilmosen johdolla toteutettu hanke, jossa tutkijat loivat koronatilanteen ennakointimallin auttamaan resurssien kohdentamisessa Helsingin sairaaloissa. Tästä hankkeesta saatava aineisto tulee myös laajemman koronaviruksen leviämistä mallintavan tutkijaverkoston käyttöön.

Finlandia-talon ja Aalto-yliopiston aiemmalle yhteistyölle on nyt suunnitteilla jatkohanke, joka liittyy Finlandia-talon turvalliseen käyttöönottoon koronan vaikutusaikana ja jossa ovat mukana Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos ja Corona Biodesign -hanke. Tavoitteena on saada havaintoja ja oivalluksia myös laajemmin turvalliseen tapahtumajärjestämiseen ja tilojen käyttöön.

Viime helmikuussa koulujen hiihtoloman aikaan Aalto-yliopisto ja Helsinki järjestivät yhdessä keskustakirjasto Oodissa työpajoja, joissa kolmen päivän aikana noin tuhat lasta ja vanhempaa pääsi tekemään tiedettä ja taidetta. Aalto-yliopisto Juniorin puitteissa kehitetään myös yhteistyötä Helsingin lukioiden kanssa ja lukiolaiset voivat suorittaa Aalto-yliopiston kursseja.

Helsingillä ja Aalto-yliopistolla on vahvaa yhteistyötä innovaatiokeskittymien rakentamisessa esimerkiksi terveysteknologian ja tekoälyn alalla. Tavoitteena on myös yhdessä edistää yrityshautomopalveluiden kehittämistä pääkaupunkiseudulla.

äپٴᲹ:

  • Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, Helsingin kaupunki, 050 559 9183
  • Sirkku Linna, kehitysjohtaja, Aalto-yliopisto, sirkku.linna@aalto.fi, 0400 515 346

Lue lisää yhteistyöhankkeista:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.