Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskus käynnistyy
Bioinnovaatiokeskuksesta tulee poikkitieteellinen tutkimus- ja oppimiskeskus, joka vauhdittaa kierto- ja biotalouteen siirtymistä ja luo mahdollisuuksia kestävälle talouskasvulle Suomessa.
Professori Michael Hummel aloittaa Bioinnovaatiokeskuksen johtajana vuonna 2021. "Michael Hummelilla on vankka tieteellinen tausta biopolymeerikemiasta ja -insinööritieteestä. Hänellä on hyvät kansalliset ja kansainväliset verkostot ja hän on osoittanut erinomaisia kykyjä työskennellä eri tieteenaloilla. Olen vakuuttunut, että Michaelin energisellä johtajuudella uusi Bioinnovaatiokeskus saa parhaan mahdollisen alun", sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus, joka vastaa myös uuden keskuksen aloittamisesta.
"Bioinnovaatiokeskus on jännittävä poikkitieteellinen aloite, jolla vahvistetaan Suomen asemaa biotalouden edelläkävijänä", kertoo Michael Hummel. "Minulla on suuri kunnia tulla valituksi tähän tehtävään ja odotan innolla yhteistyötä akateemisten kollegoiden, toimialakumppaneiden ja päättäjien kanssa kestävien ratkaisujen löytämiseksi nykyisiin ja tuleviin haasteisiin."
Michael Hummel aloitti Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella vuonna 2019 apulaisprofessorina. Hänen tutkimusalueensa on tutkia biopolymeeriliuosten rakenteellisia ominaisuuksia ja käyttäytymistä, jotta lisäarvoa tuottavia tuotteita voitaisiin kehittää. Hummel on saanut muun muassa kaksi EU:n rahoittamaa ERC-apurahaa ja hän on myös Aalto-yliopiston englanninkielisen kandidaattiohjelman “Bachelor's Programme in Science and Technology - Chemical Engineering” johtaja.
Lisää aiheesta:
/fi/uutiset/michael-hummel-valittu-tenure-trackille
/fi/uutiset/professori-michael-hummel-sai-euroopan-tutkimusneuvoston-rahoituksen
äپٴᲹ:
Kristiina Kruus, dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu, Aalto-yliopisto,
Etunimi.sukunimi@aalto.fi
Michael HummelBioinnovaatiokeskus on jännittävä poikkitieteellinen aloite, jolla vahvistetaan Suomen asemaa biotalouden edelläkävijänä
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.