ɫɫ

Uutiset

Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmään viisi uutta jäsentä

Alumniverkoston johtoryhmässä aloittivat 7.2.2020 Tuula Antola, Isabella Haas, Mikko J. Salminen, Kaisa Vikkula ja Antti Ylimutka. Johtoryhmässä jatkavat Kaj Hagros (pj) ja Ilkka Hiirsalmi. Tänä vuonna tavoitteena on käynnistää poikkitieteellistä alumnitoimintaa ja saada mukaan kansainvälisiä alumneja.
kuva Aalto Alumni Board 2020
Alumniverkoston johtoryhmä, vasemmalta: Tuula Antola, Kaj Hagros (pj), Antti Ylimutka, Kaisa Vikkula, Ilkka Hiirsalmi, Isabella Haas ja Mikko J. Salminen. Kuva: Leena Salmio

ٴǰ Ilkka Niemelän kokoon kutsuma alumniverkoston johtoryhmä aloitti toimintansa vuonna 2019. Johtoryhmä edustaa alumneja, eri korkeakoulujen, kiltojen ja alayhdistysten organisaatioita sekä tuo alumnien näkemyksiä mukaan yliopiston pitkänajan kehittämiseen, esimerkiksi strategiatyöhön. Johtoryhmä myös tukee lähes 30 alumniyhdistystä sekä pyrkii synnyttämään uutta alumnitoimintaa Suomessa ja muissa maissa, joissa on paljon Aallon alumneja.  

”Yli 90 000 alumniamme ovat keskeinen osa Aalto-yhteisöä. On tärkeää, että meillä on aktiivinen alumniverkosto tukemassa myös yliopiston kehitystä. Uskon, että yhteistyöstä avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi elinikäisessä oppimisessa, joka tuo yhteen työelämässä jo pidempään olleita ja opiskelijoita”, sanoo Ilkka Niemelä. 

Hyödyllistä, vaikuttavaa ja hauskaa tekemistä

Alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja Kaj Hagros toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi. ”On hienoa saada mukaan monipuolista osaamista ja kokemusta kaikista kuudesta korkeakoulusta. Haluamme luoda alumneille lisää tilaisuuksia kohdata ja synnyttää hyödyllistä, vaikuttavaa ja hauskaa tekemistä. Alumniverkostolla voi olla tärkeä merkitys myös työssä ja ammatillisessa kehittymisessä. Tänä vuonna tavoitteenamme on käynnistää poikkitieteellistä alumnitoimintaa ja saada mukaan myös kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita.” 

äپٴDz:&Բ;

Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmä

Kaj Hagros 
Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja 
etunimi.sukunimi@alumni.aalto.fi 
puh. 040 849 1749

Elisa Kouvonen 
Päällikkö, alumnisuhteet ja ura- ja rekrytointipalvelut 
Aalto-yliopisto 
etunimi.sukunimi@aalto.fi 
puh. 050 571 7599

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Euroopan unionin osarahoittama
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Project team for Alma Media
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Mies kurkistaa komponenttiputkien läpi kuten kiikareita käytettäessä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Tutkimuksesta kohti resilienttejä energiajärjestelmiä: Halide Energy kiihdyttää akkukehitystä Aalto Design Factorylla

Aalto-yliopistosta ponnistava Halide Energy, kuparivirtausakkuja pitkän keston varastointiin kehittävä yritys, on kiihdyttänyt siirtymäänsä tutkimushankkeesta tuotteeksi Aalto Design Factoryn Partner Plaza -startupohjelman avulla. Nopean prototyypin valmistuksen, asiantuntevan henkilökunnan ja työpajojen ansiosta tiimi voi valmistaa mittatilausosia päivissä, ratkoa viime hetken haasteita ja jatkaa tuotekehitystä.