Aalto-yliopisto valmistelee vaihtoehtoisia opiskelijavalinnan tapoja
, että perinteisiä valintakokeita ei ole koronatilanteen vuoksi mahdollista järjestää turvallisesti. Syynä tähän ovat pandemiatilanteen vakavuus, riskiryhmien luotettavan tunnistamisen vaikeus sekä liikkumiseen ja itse koetilanteeseen liittyvät riskit.
Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmiin valitaan kevään yhteishaussa opiskelijat kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa, tekniikan ja arkkitehtuurin DIA-yhteisvalinnassa sekä taiteen alalla. Opiskelijavalinnan järjestämisessä haetaan nyt vaihtoehtoisia tapoja, joilla voidaan välttää suurten hakijamäärien kohtaamiset.
”Haemme ratkaisuja hakijoiden terveys ja turvallisuus edellä. Samalla haluamme myös kunnioittaa sitä työtä, jonka he ovat tehneet valintakokeisiin valmistautumisensa eteen. Tarkastelemme muun muassa, onko vaihtoehtoisten valintatapojen johdosta tehtävä muutoksia jo vahvistettuihin valintaperusteisiin. Tavoitteenamme on tiedottaa hakijoille kaikista Aalto-yliopiston valintakokeiden muutoksista huhtikuun loppuun mennessä”, sanoo Aalto-yliopiston oppimispalveluiden johtaja Eija Zitting.
Aalto-yliopistossa ja alakohtaisessa valintayhteistyössä tarkastellaan sekä mahdollisia digitaalisia ratkaisuja että muita keinoja, kuten todistusvalinnan laajentamista tai avoimen yliopiston opintoihin pohjaavia menettelyjä. Aalto-yliopiston osalta erityisesti taiteen alalla selvitetään osallistujamäärältään pienten valintakokeiden järjestämistä. Näistä koejärjestelyistä tiedotetaan lähemmin Aalto-yliopiston hakijasivustolla. Lisäksi hakijatiedotusta on koottu valtakunnallisesti . Hakijoita suositellaan seuraamaan aktiivisesti Opintopolkuun ilmoittamaansa sähköpostiosoitetta.
Lue lisää:
- Koronaviruksen vaikutus opiskelijavalintoihin Aalto-yliopistossa (/fi/hakijapalvelut/koronaviruksen-vaikutus-opiskelijavalintoihin-aalto-yliopistossa)
äپٴᲹ:
- Hakijat: hakijapalvelut@aalto.fi
- Media: Eija Zitting, oppimispalveluiden johtaja, Aalto-yliopisto, puh. 050 364 7778, eija.zitting@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.