Aalto-yliopisto perustaa datatalouden työelämäprofessuurin
Aalto-yliopisto perustaa tuotantotalouden alaan liittyvän työelämäprofessuurin, joka keskittyy datatalouteen, eli datan hyödyntämiseen innovaatiotoiminnassa ja päätöksenteossa sekä lisäarvoa tuottavien toimintojen kehittämisessä. Työelämäprofessuuri on määräaikainen professuuri, jonka tavoitteena on tuoda yhteen akateeminen tutkimus ja käytännön työelämän tarpeet.
Viisivuotinen professuuri perustetaan Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun tuotantotalouden laitokselle. Aalto-yliopiston lisäksi professori tulee työskentelemään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) Mikkelin kampuksella. Xamkin tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) professuuri sijoittuu osaksi digitaalisen talouden vahvuusalaa.
Aalto-yliopisto ja Xamk ovat strategisia kumppaneita. Kumpikin on sitoutunut vahvistamaan kansallista kilpailukykyä ja rakentamaan kestävää yhteiskuntaa edesauttamalla uusien innovaatioiden syntyä ja vahvistamalla yrittäjyyttä. Professuuri perustetaan lahjoitusvaroin, ja sitä ovat tukeneet Xamkin lisäksi Disec Oy, Mikkelin kaupunki, Pienyrityskeskuksen tukisäätiö sekä Osuuskauppa Suur-Savo.
”On hienoa, että työelämäprofessuuri toteutuu ja että valmisteluprosessissa kuultiin myös mikkeliläisiä toimijoita. Professuuri edistää elinkeinoelämälähtöistä tutkimusta ja tuo tutkittua tietoa alueen toimijoiden käyttöön. Datatalouden merkitys kasvaa koko ajan, ja yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa luo uusia edellytyksiä kestävälle liiketoiminnalle alueellamme”, sanoo Xamkin TKI-toiminnasta vastaava vararehtori Kalevi Niemi.
Datataloudessa hyödynnetään digitaalisia alustoja ja sähköisesti tallennettua tietoa uusien tuotteiden, palvelujen ja toimintamallien kehittämisessä. Professuuri tuo osaamista siihen, miten tietoa voidaan kerätä, käsitellä ja soveltaa entistä tehokkaammin – esimerkiksi yritysten toiminnan uudistamiseen ja julkisten palvelujen kehittämiseen.
”Olemme erittäin iloisia tästä uudesta professuurista. Se vahvistaa datatalouden opetusta ja tutkimusta tuotantotalouden laitoksella, ja tuo siihen maakunnallisen ulottuvuuden. Professuurin myötä myös Aalto-yliopiston ja Xamkin yhteistyö syvenee. Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille!” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
Lahjoittajien ajatuksia professuurista
Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Taina Penttisen mukaan professurilla on merkittävä vaikutus Etelä-Savon elinvoimalle:
”Osuustoiminnallisena yrityksenä Osuuskauppa Suur-Savolle on tärkeää vahvistaa ja lisätä alueensa elinvoimaa ja hyvinvointia. Yhdessä muiden lahjoittajien kanssa, haluamme vastata tulevaisuuden koulutuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. Lahjoitus datatalouden professuuriin on myös lahjoitus Etelä-Savon veto- ja pitovoimalle. Suur-Savo tekee toimialueensa oppilaitosten kanssa aktiivisesti yhteistyötä muun muassa työharjoittelujen, opinnäytetöiden ja kehitysprojektien merkeissä. Osuuskauppa Suur-Savo on myös paikallisten opiskelijoiden merkittävä työllistäjä.”
Disecin toimitusjohtaja Janne Korhonen korostaa datatalouden kasvavaa merkitystä:
”Datatalouden merkitys yhteiskunnassamme kasvaa vauhdilla. Olemme Disecillä erittäin tyytyväisiä, että professuurin rahoituksen kautta voimme olla mukana edistämässä alan huippuosaamisen kehittymistä.”
äپٴᲹ:
Jens Schmidt
tuotantotalouden laitoksen johtaja, Aalto-yliopisto
jens.schmidt@aalto.fi
Helena Salminen
lahjoittajasuhteet, Aalto-yliopisto
helena.salminen@aalto.fi
Stina Westman
TKI-yksikön johtaja, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
stina.westman@xamk.fi
Lue lisää lahjoitusuutisia
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.”Oppiminen ei lopu tutkintoon” – Heli Bergström tarttui tekoälyn murrokseen täysillä
Aalto-yliopiston alumni Heli Bergström haluaa tukea testamenttilahjoituksellaan Aallon tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan
Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.