ɫɫÀ²

Uutiset

Aalto-yliopisto ja VTT kehittävät yhdessä uusia tekstiilikuituja

TeKiDe-projektissa viedään suomalaisia kuituteknologioita kohti teollisen mittakaavan valmistusmenetelmiä.

Kierrätetyistä puuvillavaatteista Ioncell-menetelmällä valmistettuja tekstiilikuituja. Opiskelijoiden Eugenia Smirnovan (Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) ja Zhen Zengin (Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu) CHEMARTS-kesäprojekti. Kuva Eeva Suorlahti / Aalto-yliopisto

Projektissa kehitetään erityisesti karbamaatti-, BioCelSol- ja Ioncell-F-teknologioita, jotka ovat ympäristöystävällisempiä ja turvallisempia kuin rikkihiilen käyttöön perustuvan viskoosin valmistus. Projektia rahoittavat Uudenmaanliiton Suomen rakennerahasto-ohjelma, Espoon kaupunki, VTT ja Aalto-yliopisto.

Koeajot toteutetaan VTT:n Bioruukki-pilotointikeskuksessa Espoon Kivenlahdessa, jonne on kevään aikana rakennettu kuidun märkäkehruuseen perustuva pilotointiympäristö.

Yhdessä pilotoinnissa on useita vaiheita: jätetekstiilin keräys, mekaanisten osien kuten nappien ja vetoketjujen poisto, tekstiilin hienonnus, kemiallinen esikäsittely, selluloosan modifiointi (esimerkiksi karbamointi), liuotus natriumsinkaattiin, liuoksen suodatus, ilmanpoisto, kehruu, kuidun jälkikäsittely (esimerkiksi valkaisu) ja kuivaus.  

TeKiDe-projekti alkoi viime syksynä ja päättyy vuoden 2018 lopussa.

Ioncell-F-teknologia

Aalto-yliopiston projektiosuudessa valmistellaan Ioncell-F-prosessin ylöskaalausta. Selluloosan suoraliuotukseen perustuva Ioncell-F-teknologia on kehitetty Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. Kehruu tehdään ilmaraon käyttöön perustuvalla märkäkehruuprosessilla, jonka ansiosta kuidun lujuusominaisuudet ovat erinomaiset. Tärkeintä projektissa on kehittää liuottimen talteenottoprosessia, joka mahdollistaa suljetun vesi- ja kemikaalikierron prosessissa. Projektissa valitaan prosessiin sopivia laitteita ja tarkastellaan, miltä osin muihin projektissa kehitettäviin teknologioihin käytettäviä laitteistoja voitaisiin hyödyntää myös Ioncell-F-prosessin pilotoinnissa. Ylösskaalausta ja pilotointia ei toteuteta projektin puitteissa.

Karbamaatti- ja BioCelSol-teknologiat

Ensimmäisessä kokeessa valmistetaan kierrätetystä puuvillasta noin 150 kg selluloosakarbamaattikuitua VTT:n omistamalla karbamaattiteknologialla. Selluloosan liukenemista tehostetaan muodostamalla selluloosaketjuun urean avulla karbamaattiryhmiä. Näin muodostettu selluloosakarbamaatti liukenee kylmään natriumsinkaattiliuokseen, josta valmistetaan karbamaattikuitu saostamalla liuos happoon.

Toinen mahdollinen demonstroitava teknologia on BioCelSol, jonka oikeudet omistaa VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdessä. BioCelSol-teknologiassa selluloosan liukenemista tehostetaan mekaanis-entsymaattisella käsittelyllä ennen natriumsinkaattiliuotusta. BioCelSol-kokeiden toteuttaminen ei ole vielä varmistunut.   

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tutkijatohtori Sanna Hellstén
Aalto-yliopisto
puh. 050 5675574
sanna.hellsten@aalto.fi

Erikoistutkija Marjo Määttänen
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy 
puh. 040 7029527
marjo.maattanen@vtt.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.