Aalto-yliopisto ja Pöyry tiivistävät laaja-alaista yhteistyötään – myös opiskelijoille uusia mahdollisuuksia

Aalto-yliopisto ja kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyritys Pöyry solmivat 24.1. aiesopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja tiivistää jo pitkään jatkunutta laaja-alaista yhteistyötä. Samalla 200 opiskelijaa vieraili Vantaan Pöyry-talolla tutustumassa Pöyryn tarjoamiin mahdollisuuksiin ja uuteen Pöyry Stars -urapolkuohjelmaan.
Pöyryn ja Aalto-yliopiston yhteistyö tarkoittaa käytännössä esimerkiksi tutkimusyhteistyötä, vierailijaluentoja, projektiluonteisia kursseja, koulutusohjelmakehitystä ja yhteisseminaareja. ۳ٱٲötä tehdään kaikilla toiminnan tasoilla, ylimmän johdon tapaamisista fuksitapahtumiin. Pöyry teettää Aalto-yliopiston opiskelijoilla vuosittain myös useita diplomitöitä.
”Aalto-yliopistolla on merkittävä rooli yhteiskunnassamme, ja meillä on suuri tarve Aallosta valmistuville osaajille, kun kehitämme ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Aallon vahvuudet ovat monialaisuus ja innovaatiotoiminta, ja ne ovat myös meille tärkeitä arvoja. ۳ٱٲömme perinteet ulottuvat vuosikymmenien taakse, ja on hienoa tiivistää suhteitamme entisestään”, sanoo Pöyry Oyj:n toimitusjohtaja Martin à Porta.
۳ٱٲön tavoitteena on myös edistää opiskelijoiden mahdollisuuksia kehittää työelämässä tarvittavaa osaamistaan Pöyryllä esimerkiksi diplomitöiden, projektien ja harjoittelupaikkojen kautta. Uusi Pöyry Stars -urapolkuohjelma tarjoaakin opiskelijoille uudenlaisen mahdollisuuden tehdä töitä opiskelijaelämän ehdoilla.
”Olemme iloisia, että Pöyry on entistä aktiivisemmin läsnä Aalto-yliopiston kampuksella haastamassa opiskelijoitamme ja innostamassa heitä alan tehtäviin. Monialainen yritysyhteistyö Pöyryn kanssa mahdollistaa uuden tutkimustiedon siirtämisen käytäntöön ja antaa suuntaviivoja tulevaisuuden osaajien kouluttamiselle”, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kertoo.
Pöyry Finland Oy:n toimitusjohtaja Juuso Pajunen huomauttaa, että Pöyry on merkittävä diplomi-insinöörien työllistäjä Suomessa.
”Pystymme tarjoamaan haastavia globaalin mittakaavan projekteja eri teollisuusalojen, infra-, vesi- ja ympäristöalan sekä energiasektorin ammattilaisille. Siksi tiivis yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa hyödyttää suoraan myös opiskelijoita”, Pajunen sanoo.
Suunnittelu- ja konsultointiala kiinnostaa nuoria – Pöyrylle Suomessa 200 uutta harjoittelijaa
Suunnittelu- ja konsultointialalla on nyt imua tekniikan alan opiskelijoiden parissa. Esimerkiksi mukaan viidestä houkuttelevimmasta työnantajasta neljä on suunnittelu- ja konsultointiyrityksiä, kun tutkimuksessa nuorten tekniikan ammattilaisten ihanteellisimpien työnantajien kärkikymmenikössä niitä on kolme.
Alalle havittelevien opiskelijoiden tilanne on sikäli hyvä, että uusille osaajille on myös kysyntää. Kahden vuoden Pöyry Stars -ohjelmaan ollaan ottamassa noin 60 opiskelijaa, joiden lisäksi palkataan paljon opiskelijoita myös lyhyempiin harjoittelujaksoihin ja kesätöihin sekä diplomi- tai opinnäytetyöntekijöiksi. Yhteensä harjoittelupaikkoja on tarjolla noin 200 eri puolilla Suomea.
200 opiskelijaa vieraili Pöyry-talolla – pikahaastatteluissa persoona peliin
Pöyry järjestää säännöllisesti erilaisia opiskelijatapahtumia ja osallistuu ura- ja rekrytointitapahtumiin sekä vierailee korkeakouluissa, jotta opiskelijoilla olisi mahdollisuuksia tavata pöyryläisiä ja kysellä työskentelystä suunnittelu- ja konsultointialalla.
24.1. yhteensä 200 Aalto-yliopiston ja Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijaa osallistuivat opiskelijaekskursiolle Vantaan Pöyry-talolla. Opiskelijat pääsivät keskustelemaan eri alojen pöyryläisten kanssa, kuulemaan Pöyryn tarjoamista mahdollisuuksista ja Pöyry Stars -urapolkuohjelmasta sekä kertomaan itsestään pikahaastatteluissa.
”Vierailun perusteella Pöyryllä on valtavan laajasti mahdollisuuksia eri alojen opiskelijoille ja täällä selvästi panostetaan opiskelijoihin. Oli myös mahtavaa että annettiin mahdollisuus pikahaastatteluun, siitä sai tärkeää kokemusta tulevia työhaastatteluja varten”, kertoo Janika Hart, bio- ja kemiantekniikan opiskelija Aalto-yliopistosta.

äپdz
Tom Lind, Aalto-yliopistoyhteistyön koordinaattori, Pöyry Finland Oy
tom.lind@poyry.com
Puh. 040 5540 165
Teppo Heiskanen, johtaja, kumppanuudet ja yritysyhteistyö, Aalto-yliopisto
teppo.heiskanen@aalto.fi
Puh. 050 363 3223
վٰö: Pöyryn perustaja Jaakko Pöyry oli Aalto-yliopiston edeltäjän Teknillisen Korkeakoulun kunniatohtori.
Lue lisää Pöyryn oppilaitosyhteistyöstä:
Lue lisää Pöyry Stars -urapolkuohjelmasta:
Tietoa Pöyrystä
Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Tarjoamme asiakkaille lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, biojalostukseen ja kemianteollisuuteen, kaivos- ja metalliteollisuuteen sekä infraan, vesihuoltoon ja ympäristöön liittyviä palveluja. Kehitämme yhdessä älykkäitä ratkaisuja ja hyödynnämme viimeisimpiä digitaalisia innovaatioita. Pöyryn liikevaihto vuonna 2017 oli 522 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä. Noin 5 500 asiantuntijaa. 40 maata. 115 toimistoa.
Vieraile verkkosivuillamme ja seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: | | |
Lue lisää uutisia

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla
ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita
Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella
FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.