Aalto-yliopisto ja Etla vauhdittavat 5G- ja 6G-mobiiliteknologian tutkimusta
Viimeistään Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aloitti globalisaation uuden, kansainvälisen voimapolitiikan ohjaaman aikakauden. Kehitys on omiaan heikentämään Suomen kaltaisten pienten maiden asemaa maailmantaloudessa – erityisesti sektoreilla, joiden toiminta perustuu globaaleihin arvoketjuihin ja joilla geopoliittiset intohimot ovat kuumimmillaan.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun CKIR-yksikön (Center for Knowledge and Innovation Research) ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkii 5G- ja 6G-mobiiliverkkojen kehittämistä, rakentamista ja käyttöä uudessa, geopoliittisten ja geotaloudellisten intressien värittämässä maailmassa.
Mobiiliverkkojen tarjontaan liittyvät liiketoimintamahdollisuudet – ja erityisesti niiden kautta tulevat talous- ja muut yhteiskunnalliset hyödyt – ovat keskeinen osa Euroopan digitaalista tulevaisuutta. Ne ovat myös olennaisesti yhteydessä EU:n autonomia-, kasvu- ja turvallisuustavoitteisiin.
Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Timo Ali-Vehmas on aiemmissa Nokia-rooleissaan ollut keskeisesti mukana 1G–4G mobiiliviestintäsukupolvien kehityksessä. Ali-Vehmas pohtii, miten aiempiin sukupolviin verrattuna 5G on nyt liiketoiminnan, sääntelyn ja teknologian näkökulmasta suuri epäjatkuvuus.
”Vaikka geopolitiikka vaikutti aiemmissakin sukupolvissa, niitä saatiin kehittää muut näkökulmat edellä. Epäjatkuvuudet ja erityisesti niiden yhteydet geopolitiikkaan ovat huonosti ymmärrettyjä ja juuri siksi pidän tätä hanketta merkittävänä Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta.”
Murroksessa myös mahdollisuuksia
Aallon ja Etlan yhteistutkimus tarjoaa julkisille ja yksityisille päätöksentekijöille arvokasta tietoa toimista, joilla mobiili-infrastruktuurin kehitystä ja käyttöönottoa voidaan vauhdittaa. Hanketta rahoittaa Business Finland.
Tutkimushankkeen vastuullisena johtajana toimii tutkimusjohtaja Ilkka Lakaniemi. Hän johtaa Kauppakorkeakoulun CKIR-yksikköä, jonka tehtävänä on toimia sillanrakentajana tutkimusmaailman parhaan osaamisen sekä Suomen elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeiden välillä. Lakaniemen mukaan murroksissa piilee usein myös mahdollisuuksia.
”Geopoliittinen murros globaalissa taloudessa nähdään usein vain uhkana. Oikein valmistautumalla ja käytettävissä olevien resurssien järkevällä suuntaamisella geopoliittinen murros on kuitenkin myös mahdollisuus. Nyt käynnistynyt CKIR-ETLA-yhteishanke tuo esille tätä käynnissä olevaa työtä ja mahdollisuuksien valikoimaa”, Ilkka Lakaniemi huomauttaa.
Mikä on Suomen pelikirja?
Tutkimuksen Etlassa tehtävää osuutta vetävä tutkimusjohtaja Heli Koski on aiemmin tutkinut muun muassa mobiiliteknologioiden standardisointia.
”Etlan tutkimusosuudessa syvennymme muun muassa siihen, miten EU:n digisääntely ja innovaatiopolitiikka vaikuttavat 5G- ja 6G-teknologioiden kehitykseen Suomessa ja Euroopassa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan”, Koski kertoo.
Mobile is global -tutkimus polkaistaan käyntiin tänään keskiviikkona 13. marraskuuta 2024, kun Etla ja Aalto-yliopisto järjestävät yhteisen kick-off-tapahtuman. Sen yhteydessä julkaistaan myös ensimmäinen englanninkielinen tutkimusraportti: 5G geotalouden aikakaudella – Mikä on Suomen pelikirja? Raportin valmistelua on koordinoinut Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen.
”Tarjoamme viitekehyksen, jonka avulla on helpompi ajatella Suomen kansallisia etuja mobiiliverkkojen tapauksessa. Tällöin myös geopoliittisesti motivoituneiden sisäisten ja ulkoisten uhkien ajattelu tulee helpommaksi”, Rouvinen sanoo.
Rouvinen, Petri; Ali-Vehmas, Timo; Harakka, Timo; Hyvärinen, Nina; Koski, Heli; Kässi, Otto; Lakaniemi, Ilkka; Mäki, Denisa ja Thorén, Kent (13.11.2024). ”5G in the Era of Geoeconomics: Playbook for Finland?” (ETLA Report No 152).
Raportti on ladattavissa Etlan verkkosivulta:
äپٴDz:
Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR
CKIR:n tutkimus keskittyy innovaatioekosysteemeihin, IT-palveluympäristöihin ja uuteen liiketoiminnan dynamiikkaan.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.