Aalto vei yrittäjyyshenkeä partneriyliopistoihin
Aalto-yliopisto järjesti European Association for International Education-konferenssin (EAIE) yhteydessä aamiaisvastaanoton kansainvälisille yhteistyöyliopistoilleen. Erityisesti vieraat olivat kiinnostuneita yrittäjyyden ja opiskelijoiden aloitteellisuuden tukemisesta Aallossa. Esimerkiksi SLUSH herätti ihastusta ja Aallon opiskelijoita kutsuttiin esittelemään konseptia myös partneriyliopistoihin.
Aamiaisen aikana keskusteltiin uusista yhteistyömuodoista ja ajankohtaisista asioista kansainvälisessä opiskelijavaihdossa. Hannu Seristö esitteli vieraille Aalto-yliopiston tutkimusta, opetusta, tavoitteita sekä viimeaikaista kehitystä.
EAIE konferenssi on Euroopan laajin kansainvälinen korkeakoulutuksen konferenssi. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin Glasgow’ssa Skotlannissa, johon se keräsi yli 5 000 osallistujaa 90:stä eri maasta.
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.