ɫɫ

Uutiset

Aalto University Magazine tarkastelee muutoksen tekoja

Syyskuun numero nostaa esiin ihmisiä ja ideoita, jotka rikkovat rutiineja ja synnyttävät muutosta – tieteestä rakentamiseen, ruoasta uusiin materiaaleihin.
Henkilö lukee lehteä, kaksi muuta kopiota lasipöydällä, taustalla ruskea sohva, jossa on tyynyjä.

”Ihmisen arki koostuu pääosin rutiineista”, toteaa tutkimuksen vararehtori Jyri Hämäläinen lehden Avauksia-tekstissä, mutta ”muutokset taas syntyvät rutiineja rikkomalla, niissä hetkissä, kun ei mennäkään automaattiohjauksella”.

Muutoksen tekoja esitellään sekä Aalto-yliopiston vuoden suurimmassa näyttelyssä että Aalto University Magazinen uudessa numerossa. Designs for a Cooler Planet -näyttely on esillä Marsio-rakennuksessa syys-lokakuussa, ja monet Magazinen artikkelit kertovat näyttelyssä esillä olevista aiheista. 

Pääartikkeli käsittelee keinoja vähentää rakentamisen päästöjä sitomalla hiilidioksidia infrastruktuuriin, kuten jalkakäytäviin, pysäköintialueisiin tai muihin ympäristömme betonirakenteisiin. Aalto-yliopiston BEACON-tutkimushankkeessa esimerkiksi kehitetään biohiileen pohjautuvaa sementin korvaajaa, kun taas VTT-taustaisen Carbonaide-yrityksen ratkaisu on sitouttaa eli ”tunkea” hiilidioksidia betonin sisään.

Kuka-palstalla tapaamme alumni Maija Itkosen, joka keskittyy Nyhtökauran jälkeen kehittämään kananmunavalkuaisjauhetta ilman kanoja tai kananmunia.

Mukana matkassa -tarina vie lukijan Otaniemen rantaan, Siipisaunaan, jonka laituri on tehty käytöstä poistetusta tuulivoimalan siivestä. Opiskelijoiden startup-yritys kaavailee hyödyntävänsä kierrätettyjen siipien rakennetta myös aallonmurtajiin tai jopa kelluviin kyliin.

Kohtaamme myös tutkija Helena Aspelinin, joka kehittää proteiiniliimaa mallinaan simpukoiden ja merirokkojen tuottama liima. Uusi materiaali voisi toimia lääkinnällisessä käytössä esimerkiksi korjaamassa kudosvaurioita.

Aalto University Magazinen näköislehti on luettavissa .

Artikkeleita on julkaistu osoitteessa aalto.fi/fi/magazine 

Irtonumeroita on saatavilla kampuksella. 

Designs for a Cooler Planet 2025 -näyttely

Aalto-yliopiston suurin vuosittainen näyttely esittelee poikkitieteellisiä kokeiluja. Tutustu prototyyppeihin ja ratkaisuihin.

Read more
Näyttelyvieraat tutustumassa kestävään materiaaliin sisustusnäyttelyssä. Esillä on huonekaluja, kasveja ja muotoiluelementtejä.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mustavalkoinen kaksoisvalotus parrakkaasta miehestä puvussa ja solmiossa, katsoo vakavana kameraan
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?

Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.
Abstrakti hahmo tasapainoilee muotojen ja kaavioiden kanssa sinisissä ja punaisissa sävyissä
Aalto Magazine, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Saab-yhteistyö: Osaamista, joka kestää aikaa

Saabin ja Aalto-yliopiston yhteistyö yhdistää huippututkimuksen ja käytännön tarpeet – ja kouluttaa samalla tulevaisuuden osaajia.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Palkintoseremonia violetilla lavalla, ryhmä kukkien ja todistusten kanssa yleisön edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä

Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!