ɫɫ

Uutiset

Aalto University Magazine on toivon jäljillä

Uusi Aalto University Magazine on ilmestynyt. Lehti kutsuu pohtimaan, mistä toivo syntyy ajassa, jota leimaavat epävarmuus ja nopeat muutokset.
Henkilö pitää kahta keltaista lehteä värikkään näyttelyn edessä, jossa on erilaisia julisteita ja tekstitauluja.

Lehden teema mukailee Aalto-yliopiston kevätnäyttelyä Toivon laboratorio, joka on esillä Marsiossa 27. maaliskuuta saakka.

Avauksia-tekstissä ylioppilaskunta AYY:n hallituksen jäsen ja Creative Sustainability -maisteriohjelman opiskelija Brynna Justice sanoo, että opiskelijoiden moninaiset toiveet ja unelmat kohtaavat Otaniemessä. ”Se, mitä toivomme yksilöinä yhdessä, tekee yhteisöstämme erityisen. - -   Tämä yhteinen toivo tekee meistä sitkeitä, rohkeita ja luovia.”

Lehden teema-artikkelissa toimittaja lähti etsimään toivoa yliopiston kampukselta ja tapasi muotisuunnittelija Enni Lähderinteen, väitöskirjatutkija Ali Salloumin sekä akatemiatutkija Johanna Ahola-Launosen.  Heille kaikille toivo voi toimia myös käytännöllisenä voimavarana uusien ratkaisujen kehittämisessä. 

Kuka-palstan alumnihaastattelussa tekniikan tohtori, tutkija Yuri Kroyan kertoo työstään energiayhtiö Nesteellä: miten maailmaa voi muuttaa tilastollisen mallintamisen avulla.

Mukana matkassa -reportaasi vie kiertokäynnille maan alle. Otaniemen alla risteilee tunneleiden verkosto, jossa opetetaan muun muassa kalliorakentamista. 

Arjen valintoja -palstalla apulaisprofessori ja filosofi Frank Martela vastaa kysymykseen, onko onnellisuus vakava asia. 

Aalto University Magazine ilmestyy kaksi kertaa vuodessa suomeksi ja englanniksi. Lehti on vapaasti saatavilla jakelutelineistä Otaniemen kampuksen rakennuksista: Väre, Marsio, Dipoli, Kandidaattikeskus, korkeakoulujen aulat ja Harald Herlin -oppimiskeskus. 

Voit lukea lehden myös verkossa: aalto.fi/fi/magazine

Syksystä 2026 lähtien painetun lehden tilaus maksaa 10 euroa vuodessa.

Mikäli haluat saada syyskuun numeron suoraan kotiisi, tilaa lehti jo nyt verkkosivulta: aalto.fi/fi/magazine. Lähetämme ohjeet tilauksen maksamiseen hyvissä ajoin ennen syksyn numeron ilmestymistä.

Vihreäpaitainen henkilö keltaisen Aalto-sateenvarjon alla lukee lehteä sateisella kampuksella

Aalto University Magazine

Lue sidosryhmälehtemme tuoreimmat jutut verkosta.

Aalto-yliopisto
Vasemmalla kahdeksan sumeaa kasvoa ruudukossa ja oikealla teksti 'TOIVON laboratorio' punaisella taustalla.

Toivon laboratorio -näyttely

Aaltolaiset eri aloilta kertovat, mitä toivo heille merkitsee ja miten he auttavat rakentamaan toiveikkaampaa yhteiskuntaa esimerkiksi tasa-arvoisen muodin, tekoälyn tai uusien kvanttimateriaalien avulla.

Tapahtumat
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mustavalkoinen kaksoisvalotus parrakkaasta miehestä puvussa ja solmiossa, katsoo vakavana kameraan
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arjen valintoja: Ghassem Gozaliasl, onko yhteyden kaipuu kirjoitettu tähtiin?

Astrofysiikan tutkijatohtori Ghassem Gozaliasl työskentelee Aalto-yliopiston High-performance Computing -tutkimusryhmässä ja käyttää James Webb -teleskooppia tutkiakseen, miten galaksit ovat muodostuneet viimeisen 12 miljardin vuoden aikana.
Abstrakti hahmo tasapainoilee muotojen ja kaavioiden kanssa sinisissä ja punaisissa sävyissä
Aalto Magazine, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Saab-yhteistyö: Osaamista, joka kestää aikaa

Saabin ja Aalto-yliopiston yhteistyö yhdistää huippututkimuksen ja käytännön tarpeet – ja kouluttaa samalla tulevaisuuden osaajia.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Palkintoseremonia violetilla lavalla, ryhmä kukkien ja todistusten kanssa yleisön edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä

Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!